Pia Juul: Hallandin murha
Suomentaja: Katriina Huttunen
Atena 2011
203 s.
Mordet på Halland (2009)
Omasta hyllystä.
Kirsin kirjanurkan yksivuotisjuhlahuumassa sain synttärisankarilta postissa Hallandin murha -kirjan. Kirsin vieno toive oli, että jaossa olleiden kirjojen uudet omistajat kirjoittaisivat niistä luettuaan arvion. Joten täältä pesee!
Kaikki alkaa murhasta. Bessin mies Halland ammutaan kotitalon edustalle. Miksi? Kuka on syyllinen?
Niin, sepä se. Hallandin murha ei ole mikään dekkari. Sen sijaan se on matka radaltaan nyrjähtäneen naisen pään sisään ja niihin kaoottisiin päiviin, jotka läheisen kuolemaa seuraavat. Murhaa tutkivat poliisit ovat vain kuriositeetti, sillä tällä kertaa ei olla kiinnostuneita rikoksen selvittämisestä vaan siitä, mitä uhrin omaisille tapahtuu veriteon jälkeen.
Bess on novellikirjailija, joka on vuosia sitten lähtenyt ydinperhe-elämästään vanhemman miehen matkaan ja joutunut jättämään taakseen myös tyttärensä. Hallandin kuoleman jälkeen sekä miehestä että Bessin edellisestä elämästä alkaa paljastua uusia puolia. Samalla pitäisi koettaa selvitä väistämättömästä shokista, järjestää hautajaiset ja antaa surun tulla. Mihinkään näistä Bess ei pysty.
Hallandin murha on lyhyt kirja, nopea kuvaus muutamista päivistä sumussa. Bess on kaikin tavoin hukassa, eikä kykene arvioimaan sen enempää omaa käytöstään kuin ympäröivää todellisuuttakaan. Molemmissa on huomattavia vikoja. Lopulta suru alkaa kuitenkin tihkua miehensä menettäneen naisen ymmärrykseen.
En oikein pitänyt tästä kirjasta. Tajuan, että se on varsin taidokas ja sen näkökulma on omalaatuinen, mutta silti en viihtynyt näiden parinsadan sivun mukana. Bess tuntui niin epäluotettavalta ja jopa epämiellyttävältä ihmiseltä, että en voinut pitää hänestä. Ei se varmaan tarkoitus ollutkaan, sillä Hallandin murha ei sinänsä ole mikään ihmiskuvaus, vaan enemmänkin matka kuoleman aiheuttamaan shokkitilaan. Minuun kirja tosin vaikutti niin, että teki mieli ravistella Bessiä ja käskeä häntä kasaamaan itsensä – juuri sitä, mitä järkyttyneessä mielentilassa oleva ihminen ei voi tehdä. Kyllä hän kävi minua hieman sääliksikin, tai itse asiassa aika paljonkin. Hän on niin yksin. Tosin tukea kyllä tarjotaan, mutta Bess ei halua ottaa sitä vastaan.
Hallandin murhan lukeminen oli siinä mielessä raikas kokemus, että se sai minut tajuamaan, kuinka olennainen seikka rikoksia käsittelevästä kirjallisuudesta usein joko puuttuu kokonaan tai jää aivan naurettavaan sivuosaan: murhatun läheiset ja heidän surunsa. Yleensähän esimerkiksi dekkareissa (jollainen Hallandin murha ei tosin edelleenkään ole) uhrin lähipiiri otetaan huomioon lähinnä mahdollisina epäiltyinä, ei niinkään rakkaan ihmisen menettäneinä lähimmäisinä.
Kokonaisuudessaan ahdistava, ärsyttävä ja minua luokseen päästämätön kirja, jossa on se raivostuttava piirre, että tajuan kyseessä olevan hyvän kirjan, mutten vain itse pidä siitä. Ärsyttävää!
Hallandin murha pääsee osaksi Ikkunat auki Eurooppaan -haastetta ja Maailmanvalloitusta Tanskan osalta. Lisäksi se avittaa TBR-listani lyhentämistä, jee!
Muita arvioita voi lukea esimerkiksi heiltä: Kirsi, Erja, Leena Lumi, Susa ja Norkku. Spoilereita ja muuta pohdintaa Juonittelua-blogissa.
Oli kiva lukea arviosi, aion lukea Hallandin murhan lähiaikoina. On totta, että omaisten suru usein dekkareissa sivuutetaan, varmaankin siksi, että se olisi jo ihan oma kirjan aiheensa. Tykkään lukea Agatha Christien dekkareita juuri siksi, että ne ovat niin täydellistä eskapismia: murhan uhri on usein epämiellyttävä henkilö, jota kukaan ei jää kaipaamaan, ja murhaajakin on sellainen liero, ettei häntä sääli kun jää kiinni jne :).
VastaaPoistaNiinpä, ja dekkarit ovat kuitenkin oma kirjallisuudenlajinsa, jossa nimenomaan pointtina on se arvoituksen selvittely ja ratkeaminen, muuta käsitellään sitten jos tilanne sen vaatii tai mahdollistaa ;) Mutta kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kurkistus toisellekin puolelle tämä Halland, vaikkei minua tosiaan mukanaan vienytkään. Christiet ovat kyllä huippuja, pitäisikin pitkästä aikaa lukea joku niistä lukemattomista!
PoistaMinutkin kirja jätti kylmäksi, vaikka se olikin hyvin kirjoitettu. Dekkareissa ei tosiaankaan liiemmälti keskitytä uhrin läheisten suruun ja tunteeseen. Mutta jos sellaisesta haluaa lukea, niin suosittelen Rosamund Luptonin kirjaa Sisar, joka käsittelee isosiskon tunteita ja elämää läheisen pikkusisaren kadottua. Se on paljon koskettavmpi teos kuin Hallandin murha.
VastaaPoistaOlenkin tuosta Sisaresta lueskellut arvioita, mutta en ole ihan varma, onko se aivan minun kirjani... Kokeillahan toki aina voi, kiitän siis vinkistä! :)
Poista