25. huhtikuuta 2012

Kevät ja koski kuohuaa


Jaaha, se on sitten kevät ainakin valon lisääntymisestä päätellen. Bussien ja oman kodin ikkunat paljastavat likaisuutensa, alan kaivata (jälleen, olisiko neljäs vuosi) kunnollisia aurinkolaseja, kintuissa tuntuu tarkemmin määrittelemätöntä vipinää. Päätäkin on särkenyt kohta kolme päivää, mutta mitäs näistä.

Valmistuminen - se lähenee. Sain valmiiksi erityispedagogiikan perusopintoni ja nyt on ihan kaikki sivuaineet kasassa ja valmiina. Hyvä mä! Opintopistemäärä NettiOpsussa tavoitti 400 nopan rajan, joten kyllä näiden kuluneiden kuuden (!!) vuoden aikana on jotain tullut tehtyäkin. Gradun ja vihonviimeisten historian suoritusten jälkeen kokonaismäärä menee neljään ja puoleen sataan. Siinä on jo yksi ylimääräinen tutkinto. (Harmi ettei ketään kiinnosta se.) Mutta se on sitten syksyllä se.

Hain samaa kesätyötä kuin 337 muutakin. Ei, en ole vaihtamassa työpaikkaa (ainakaan siihen).

Eilen olin yhden kaverin houkuttelemana kuuntelemassa oikeustieteilijöiden Foucault-keskusteluiltamaa. Pari uutta kirjaa on nimittäin julkaistu jotakuinkin Foucaultia sivuten, ja tästä sedät sitten pitivät pari tuntia monologia. (No kyllä muutama kysymys esitettiin.) (Minä en kysynyt mitään.) Olen todennut Helsingin olevan huomattavan hedelmällinen kaupunki kaikenlaiselle tieteellisyydelle ja kultturellille sivistykselle, mutta ehkä se johtuu siitä, että täällä on niin paljon arkistoja, yhdistysten, seurojen ja järjestöjen toimistoja ja tietysti huippuyliopisto, eikä niinkään itse kaupungista. Oli miten oli, kaikenlaisissa tilaisuuksissa on ihan mukavaa pistäytyä, vaikkei mitään mistään tajuaisikaan.

Kesäsuunnitelmia on sen verran, että ostin lipun PuistoBluesiin. Alku se on sekin. Helluntaiviikonlopuksi suuntaamme V:n kanssa mökille, jos onnistumme kaivamaan jostakin auton lainaan. Cityhippi ei juuri autoa kaipaa, paitsi silloin, kun pitäisi päästä paikkoihin, joihin ei kulje mikään muu menopeli. Silloin sitä sitten usein kaipaa niin ankarasti, että on melkein valmis ostamaan sellaisen. Ärsyttävää säätämistä joka tapauksessa.

Uusia kirjahankintoja tein tietenkin maanantaina Miniän kiilto silmissäni: tilasin AdLibriksestä Anni Nykäsen Mummo 2 -albumin ja sen päälle sitten sen Miniän. Postia odotellessa... Lisäksi voitin Sannan mainion Luettua-blogin arvonnassa myös kirjan, jihuu! Tähän päälle voinen paljastaa, että aion mennä lauantaina jälleen Valtterille katsastamaan sen kertaisen kirjavalikoiman... (ja kotona hihkutaan eittämättä riemusta...)

Tämän päivän kun jaksan nököttää töissä, pääsen nauttimaan viikon mittaisesta vapaasta, jonka pointtina oli alunperin hakata gradua, mutta jännästi olen kehitellyt siihen erinäisiä oheistoimintoja kuten eläinlääkärin, illanistujaisia ja vapun (jonka kehittelemisestä en tosin ehkä voi ottaa kunniaa aivan täysin). Ei sille mitään mahda, että kevät panee puntit heilumaan!

8 kommenttia:

  1. Viikonloppuna kuohuaa öly!

    Että terkut SKS:n kansanrunousarkistosta. Puuduttaa tää gradu niin et naamasta irtoo iho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä.

      Pidäpä kivaa.

      Mä karkaan sisätiloista aurinkoon tarkalleen 13 minuutin kuluttua.

      Poista
  2. Onneksi joku muukin on vähän "huono" ostamaan aurinkolaseja :D Mulla varmaan myös jo neljäs-viides vuosi, kun etsin ja en löydä tai en vaan raaski sittenkään ostaa! Autolla ajaessa tarvitsisin oikeasti kunnolliset lasit, ei mitään muutaman euron muovihärpäkkeitä. Se kevät-takkikin on edelleen kateissa, kuljen ns. koiran ulkoilutustakissa siis tämänkin kevään ja kohtahan ei takkia tarvitsekaan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalontoveri! Mulla on vielä sekin, että tarvitsen niihin vahvuudet, joten tosiaan ihan mitä tahansa härpäkkeitä ei viitsi hankkia... Yhdet mulla siis on, mutta ne on tylsät. (Ja näkökin on muuttunut siitä kun ne hankin.) Vaikeaa on! ;)

      Poista
  3. Vapaata pitää hei välillä pitää! Minun pitää litteroida ja analysoida viikonloppuna se vihdoin perjantaina kerättävä data mutta aion silti huolia ystävän lauantaina yökylään ja mennä Ukkosmaineen keikalle. Ni.

    Mummo on mahtava sarjis!

    Ja nyt hankit ne aurinkolasit ni et sokaistu vappuna! Semmoinen merkki kuin HAGA Eyewearilla on yleensä kivoja, saa ainakin Stockalta ja kai myös Sokokselta, hintavuus vaihteleva mutta harvinaisen kohtuullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania suunnitelmia Linnea, kyllä siinä yhden litteroinnin ja vähän analyysiakin jaksaa! Minäkin saan yövieraita lauantaina sen lisäksi, että kylään tulee useampi iltavieras. Ihan huippua!

      Mummo on niin paras, odotan sormet syyhyten näitä uusia seikkailuja! Vanhat on melkein puhki luettu jo.

      Laitan korvan taakse tuon vinkin, kiitos! Tosiaan vahvuuksilla pitäisi saada sellaiset kunnolliset, mutta toisaalta jos on nättejä ilmankin, niin voisihan sitä toisinaan puolisokeanakin tallustaa..... ;)

      Poista
    2. Sitten vaan otat Mummon henkkareiksi ja marssit johonkin liikkeeseen jossa saa niitä iän mukaisia alennuksia ;)

      Poista
    3. Ei hassumpi idea, kun tarkemmin miettii! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!