Sunnuntaitunnelmia, työtä, mitä näitä nyt on

Viikot kuluvat sukkelaan. Vasta oli hiihtoloma, maaliskuu, pääsiäinen ja vappu. Vasta oli jäät meressä ja nyt Lauttasaaren sillalla kalastetaan, vesi liplattaa ja monet muuttolinnut ovat palanneet maailmalta. Olen nauttinut neljän päivän vapaasta ja kun huomenna menen töihin, on jäljellä enää kolme kokonaista ja toukokuun viimeinen, pätkitty viikko. Sitten tämä kouluvuosi on paketissa. Järkyttävää. Ja ihanaa tietysti myös.

Ensi vuoden töistä ei vielä ole varmuutta. Periaatteessa jatko nykyisessä työssäni on mahdollinen, mutta toki paikka avataan yleiseen hakuun julkisen puolen periaatteiden mukaisesti ja eihän sitä koskaan tiedä. Jos jatkaisin, saisin täydet tunnit (jotka tänä vuonna ovat olleet vain haave), mutta vastapainona työsopimus kestäisi vain toukokuun loppuun, enkä saisi kesäajan palkkaa. Jotenkin alkaa korveta tämä opetustyön pätkäisyys yhdistettynä jonkinmoiseen kyykytykseen. Kai tilanne sitten on sellainen, että työnantaja on hallitsevassa asemassa – ainakin muodollisesti epäpätevien työntekijöiden suhteen. Sylettää, koska opettajalle kuuluu kesäajan palkka. Piste. No, en ole vielä tehnyt päätöksiä suuntaan enkä toiseen, ja toki tiedostan, ettei liian "nirppanokkainen" sovi olla, ainakaan vielä tässä vaiheessa työuraa. (Vaikka oikeasti haluan vain oikeudenmukaisen kohtelun, en yhtään enempää.)

Mietin aika paljonkin sitä, missä vaiheessa työelämä alkaa olla hieman varmempaa kuin se nyt on. Joka kerta, kun uutisoidaan ammateista, joihin on pulaa tekijöistä, ärsyttää nähdä listalla "opettaja". Eninnäkin yleiskäsite "opettaja" on harhaanjohtava, eikä kukaan valmistu "opettajaksi" saati ole pätevä kaikkiin mahdollisiin "opettajan" ammatteihin. Opettajia on jos jonkinmoisia, minkä suurin osa varmaan aika hienosti ymmärtää. Jännää kuitenkin, ettei se mene esimerkiksi noita ammattipulajuttuja koostavien toimittajien päähän.

Toisekseen suurin pula on ehdottomasti lastentarhan-, erityis- ja erityisluokanopettajista. Sen sijaan historian- ja yhteiskuntaopin opettajista ei ole minkään sortin pulaa. Ja vaikka itse työskentelen nyt (ja luultavasti jatkossakin) erityisopettajana, minulla ei ole pätevyyttä tai halua hakea töitä esimerkiksi lastentarhanopettajana (muodollista pätevyyttä ei ole myöskään erityisopettajan työhön, mutta halua senkin edestä). Eli vaikka "opettajan" paikkoja on avoinna satoja (TE-palvelujen sivustolla tällä hetkellä 1401 paikkaa), se ei tarkoita, että jokainen "opettaja" voisi hakea niistä mihin tahansa. Minkä toki edelleenkin aika moni hiffaa.

Ja silti joutuu toisinaan selittelemään, ihan fiksuillekin ihmisille, että kyllä tässä ihan joutuu hartiavoimin tekemään töitä, että löytää töitä (sic). Näin historian ja yhteiskuntaopin aineenopettajan näkökulmasta tilanne on kyllä ihan kamala. Olen hakenut kaikkia avoinna olevia tehtäviä pääkaupunkiseudulla ja hakijamäärät ovat luokkaa 60–80 pätevää hakijaa per tehtävä. Että tuota. Erotu siinä sitten eduksesi olemattomalla työkokemuksella. (Tai muutenkaan, koska usein paikat ovat valmiiksi pedattuja, mikä on ymmärrettävää, mutta ärsyttävää.)

Onneksi tykkään erityisopettajan työstä. Muuten voisi olla tuo leivänkäntty aika kapea, eikä voista sen päällä puhettakaan.

Työasioiden lisäksi en kauheasti muuta olekaan pohdiskellut. Tai no, kirjoja ja lukemista tietysti vähän ja raha-asioita ja sen sellaista. Käytin kissaa perjantaina eläinlääkärissä ja sinne sujahti sellainen rahasumma, että pahaa teki. Vaikka tuota elukkaa rakastankin, muutamaan kertaan piti kassalla silti nielaista ennen luottokortin höyläämistä.

Esittävää kulttuuriakin olen nauttinut, kävimme nimittäin miehen kanssa katsomassa vappuaattona Q-teatterin kohutun Kaspar Hauserin. Näytelmä oli kyllä hyvä, mutta en minä nyt ihan niiiiiin vaikuttunut siitä ollut, että pitäisin sitä "uuden vuosituhannen mullistavimpana teatteriesityksenä" tms.

Aika sirpaleistahan tämä oleminen näin kevään korvalla on. Mieli on jo kesässä ja kouluvuoden sykli on siinä vaiheessa, että parhaat paukut on käytetty (jos niitä on koskaan ollutkaan). Oppilaat tuovat toki iloa ja huumoria jokaiseen päivään, joskin myös surua ja murheita. Siinä mielessä on mukavaa päästä pian lomalle, koska maailma ei tule valmiiksi tänäkään keväänä. Katsellaan sitten syksyllä uudestaan, missä ikinä työtä jatkankaan.