Gabriel García Márquez: Patriarkan syksy
Suomentaja: Pentti Saaritsa
Ulkoasu: Urpo Huhtanen
WSOY 1987
273 s.
El Otoño del Patriarca (1975)
Kirppariostos.
Kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1982 saanut kolumbialainen Gabriel García Márquez kuoli huhtikuussa. Kirjoja ja kakkuja -blogin Johanna haastoi kirjabloggaajat lukemaan yhdessä García Márquezin tuotantoa kunnianosoitukseksi tälle maagisen realismin isälle, ja tottahan tartuin haasteeseen, kun herran teos Patriarkan syksy sattui vielä nököttämään sitkeästi omassa hyllyssä (ja TBR-listalla).
Patriarkan syksy ilmestyi vuonna 1975 ja se on ainakin kirjan kansiliepeen mukaan García Márquezin pääteos Sadan vuoden yksinäisyyden ohella. Sadan vuoden yksinäisyyden luin lukiossa ja taisin kirjoittaa siitä ihan suhteellisen siedettävän esseenkin, mutta juuri mitään en kirjasta muista. Oli ihan hyvä palata maagisen realismin grand old manin tuotannon äärelle.
Mutta aika vaikeaa lukeminen oli. En ole tainnut tässä asiassa kypsyä 2000-luvun aikana juuri lainkaan, sillä lukeminen takkusi ja putoilin jatkuvasti kärryiltä aivan sujuvasti. Kirjailijan tyyli on haastava, kieli koukuttaa ja samalla etäännyttää, virkkeet jatkuvat sivukaupalla, eikä pisteitä tai kappalejakoa harrasteta liiaksi.
Minulla on kinkkinen suhde kielen kanssa pelaaviin kirjailijoihin. Arvostan ja kunnioitan taitoa panna kieli ja sen säännöt uusiksi, kurittaa ja uudistaa, antaa palaa ja olla antamatta armoa. Mutta jossain määrin haluaisin kuitenkin kaikkein mieluiten nauttia kirjallisuuteni ihan sellaisenaan: suorana kerrontana, tarinana, jonka juonesta saa kiinni ja kielessä pysyy mukana.
Patriarkan syksy on kertomus vallasta, vallan murenemisesta ja sen monikasvoisuudesta. Iättömän tuntuinen Patriarkka on hallinnut maataan pelolla ja väkivallalla jo vuosia, niin kauan, ettei kukaan enää muista, kuinka kauan. Hän on paitsi yksinvaltias ja hirmuhallitsija, myös poika, rakastaja, mies, kansalainen ja ihminen. Patriarkka pelkää – vaikkei mikään mahti maailmassa saa häntä sitä tunnustamaan – ja on linnoittautunut palatsiinsa lehmineen. Vallan syksy on tullut.
Kirjan luvut palaavat uudelleen alkuun ja paljastavat uusia puolia Patriarkasta ja tämän elämästä ja hallinnosta. Teksti kulkee moniäänisenä monologina, jonka kertojat ja näkökulmat vaihtuvat ja keikauttavat kuvion uuteen asentoon kesken kaiken. Tarkkana saa olla.
Toisaalta vaikean kirjan lukeminen oli paikoin palkitsevaa. Kun kieleen pääsi kiinni – kun keskittyi, antoi palaa – se alkoi kuljettaa, ja kuin huomaamattaan lukija tempautui mukaan ajatusvirtaan. Ihailen taitoa, jolla kirja on kirjoitettu ja ihailen intensiteettiä, jolla se on suomennettu. Tämä kirja on taideteos, ilman muuta.
Patriarkasta muodostuu moninainen, ristiriitainen ja tarinan päättyessäkin edelleen arvoituksellinen kuva. Hän on monien persoonien mies, monissa liemissä keitetty, monella tapaa valtansa vahvistanut. Kirjassa on varsin raakoja kohtia, mutta samalla omanlaistaan kauneutta – kun antaa sen viedä. Jos siis päädyt lukemaan Patriarkan syksyn, unohda ennakkoluulosi ja laske suojakilpesi. Tässä ollaan lukijaa suurempien asioiden äärellä.
Lepää rauhassa, Gabriel García Márquez.
____
Mainitun bloggaajien yhteishaasteen lisäksi Patriarkan syksy pääsee osaksi 14 nobelistia -haastetta (yhdeksäs Nobel-kirja tälle vuodelle!) ja se on 46. luettu kirja TBR-listallani.
Kiinnostavan kuuloinen kirja - ainakin tuntuu paremmalta, kuin oma sokkovalintani yhteishaasteeseen (Kuulutetun kuoleman kronikka). Siinä ei taatusti ollut kielellisiä kikkailuja, sanoisin että se oli (minulle) juonen puolesta vaan tylsä kirja. Tässä tuntuu olevan jo enemmän 'jotain', vaikka moniääninen monologi kuulostaa hieman haastavalta. :)
VastaaPoistaTämä on kyllä haastava... En ihan heti halua lukea mitään vastaavaa. Varsinaisen juonen saa tästäkin kaivaa kyllä hyvällä tahdolla, mutta se ei ehkä olekaan se keskeisin juttu, vaan päähenkilö itsessään.
PoistaKiinnostava kirjailija tämä GGM joka tapauksessa, vaikkei minusta varsinaista fania kyllä ikinä tule, kun en tajua kirjoista tarpeeksi.
Minäkin päätin sitten viimein ryhtyä lukemaan sitä Sadan vuoden yksinäisyyttä, joka on odotellut hyllyssä pari vuotta. Saaritsa on epäilemättä loistokääntäjä, mutta Matti Rossi ei kyllä aikoinaan saanut ihan yhtä sujuvaa suomea aikaiseksi. Erityisesti pilkutus on niin häiritsevästi vinksallaan, ettei sitä voi taiteellisilla valinnoilla perustella. Kirja on kyllä silti vaikuttavaa tarinointia - juonen kaipailijoille sanon aina, että älkää olko niin porvarillisia, niin heti helpottaa - mutta niiden maagisten elementtien raison d'êtreä on kyllä vaikea havaita. Eivät ne nyt hirveästi haittaakaan, mutta aina ne herättävät minussa kysymyksen, miksi. Toisaalta olen vältellyt maagiseksi realismiksi leimattua kirjallisuutta ehkä liikaakin juuri tuon haittapelon vuoksi, mutta silti: miksi?
VastaaPoistaMinä tosiaan kaipaan kovasti juonta, jota seurata. Ehkä siksi olen niin huono lukemaan runojakin...
PoistaItse tykkään siitä, että muuten tavanomaiseen lisätään jotain hieman oudompaa. Yleensäottaen muutenkin haluan kirjoihin jotain vinksahtanutta ja säröilevää, joten maaginen realismi toimii minulle siksi ihan hyvin. En tosin mikään asiantuntija ole, ja paljon ko. genreä pitäisi vielä lukea, jotta osaisin siitä kokonaisvaltaisemmin jotain sanoa.
Olin vähän sitä mieltä, kun sain helmikuussa luettua Sadan vuoden yksinäisyyden, että ei Marquezia minulle vähään aikaan. Kummasti kuitenkin huomaan, että tämä kiinnostaisi minua kovastikin... Kotihyllyssä odottelisi vielä kyllä Rakkautta koleran aikaankin.
VastaaPoistaOlikos se juuri Rakkautta koleran aikaan, joka on hieman selkeämmin juonellinen romaani...? Vai johtuuko mielikuvani elokuvasta? :D
PoistaTätä voin suositella, jos haluaa haastaa itsensä. Kepeäksi kesälukemiseksi en.
Lasken kilpeni :)
VastaaPoistaOlen lukenut Márquezilta viimeksi Rakkaudesta ja muista riivaajista -romaanin, josta löytyi juonikin. Pidän Márquezin luomista tunnelmista, ne ovat ihan omanlaisiaan...
Täytyypä vielä kokeilla, kunhan rohkaistun. Jotain aika maagista tässä miehessä kyllä on, sitä en kiellä, vaikken kaikkea ihan tajuakaan.
Poista