Jenni Linturi: Isänmaan tähden

Jenni Linturi: Isänmaan tähden
Ulkoasu: Nina Leino
Teos 2011
233 s.

Kirjastosta.


Kahdeksankymppinen Antti Vallas kiipeää kotitalonsa katolle korjatakseen sen. Askel lipeää, ja Antti putoaa katolta. Havahduttuaan hän elää muistoissaan toisen maailmansodan ajassa. Antti palveli silloin vapaaehtoisena natsi-Saksan joukoissa ja näki ja koki liikaa. Sodan ja rintamakokemusten jälkeen asettuminen perhe-elämään ja rauhan aikaan on Antille ja hänen sotatovereilleen vaikeaa. Kukin kohtaa muistonsa omalla tavallaan. Harva selviää haavoitta sodasta tai sen jälkipyykistä, etenkään kun leimana on Saksan armeija.

Jenni Linturin Isänmaan tähden on ollut toisinaan mielessäni julkaisemisestaan lähtien. Kirjahan oli Finlandia-ehdokas vuonna 2011, tuona "kohuvuonna", jolloin ehdokkaiksi valittiin vain naisten kirjoittamia kirjoja. Palkintoa ei tullut, mutta mainetta kyllä. Ja minä ajattelin, että tuo kirja täytyy lukea.

Nyt oli sen aika, sillä kirja sattui sopivasti silmään sotakirjallisuuden hyllystä. Olen laiminlyönyt Ihminen sodassa -haastetta, mistä syystä moisen hyllyn luona taannoin kirjastossa luuhasin. Onneksi tuli luuhattua, sillä Isänmaan tähden on tasokas, huolella kirjoitettu teos.

Linturi on koonnut palapelin, jossa mennyt ja nykyhetki lomittuvat toisiinsa utuisena kuvajaisena. Muistinsa kanssa kamppailevan Antin mielenliikkeet välittyvät lukijalle jatkuvasti muuttuvina, hetkellisesti kirkastuvina ja jälleen hämärtyvinä. Toisaalta se on myös haaste, sillä tarkkana on oltava, muistettava suhtautua kriittisesti, oltava varpaillaan.

Etenkin kokemukset Saksan joukoissa ovat eläviä. Sodan haistaa ja kuulee, pelon tuntee, typeryyksiin on vaikeaa löytää empatiaa. Isänmaan tähden kertoo aatteen palosta, nuoruuden innosta, sokeudesta itseä suurempien asioiden edessä ja samalla anteeksiantamattomista teoista, jotka vaivaavat ihmistä loppuelämän ajan.

Sodanjälkeinen ahdistus näkyy perhe-elämässä ja muissa sosiaalisissa suhteissa, joita kuvataan Antin ja muutaman muun sodassa olleen miehen kautta. Arkeen ja rauhaan palaaminen on haastavaa, kun on nähnyt liikaa ja tehnyt tekoja, joista ei voi puhua. Toiset parantelevat kolhujaan aggressiivisemmin, toiset tyytyvät hiljaiseen itsetutkiskeluun ja puhumattomaan ahdistukseen.

Isänmaan tähden on taidolla kirjoitettu ja huolella hiottu kirja. Sen rakenne toimii, kieli on tasokasta, aihepiiri koskettaa. Mutta jotain jää silti uupumaan. Antti Vallas jää muistojensa täyteläisyydestä huolimatta etäiseksi hahmoksi, eivätkä muutkaan henkilöt herätä suuria tunteita suuntaan tai toiseen. Linturi ei mässäile sodan kauhuilla ja ihmisen eläimellisyydellä poikkeustilanteissa, vaan käsittelee rintamatapahtumia tyylillä – ja toisaalta siitäkin seuraa etäännyttävä vaikutus.

Kirjan aihepiiri on esiinnostamisen arvoinen. Jälkiviisaus ei auta ketään, mutta ehkä menneestä voi oppia. Puhdasoppiset ja kiihkeät aatteet harvoin kantavat pitkälle ja se, minkä vuoksi on valmis isoihin askeliin, saattaa myöhemmin tuntua aivan väärältä. Väärin perustein ja vajain tiedoin toimiminen voi viedä syvälle, mutta pitääkö itseään rangaista ikuisesti? Ja kuka on oikeutettu tuomitsemaan teot, joissa on suuria moraalisia ongelmia, mutta joita tehdään hyvässä uskossa ja jonkin itselle rakkaan, vaikkapa sitten isänmaan, tähden?

____

Isänmaan tähden on luettu myös esimerkiksi näissä blogeissa: Kannesta kanteen, Kirsin kirjanurkka, Luettua elämää, Lukuisa, Täällä toisen tähden alla, Kaiken voi lukea! ja Kulttuuri kukoistaa.

Nappaan kirjalla everstin lätkät Ihminen sodassa -haasteessani.