Minna Canth: Salakari

Minna Canth: Salakari
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1996
(1. painos 1887)
123 s.

Kirjastosta.


Alma Karell on pikkusievä porvarisrouva, puolenkymmenpäisen lapsikatraan äiti ja kansallismielisen rehtorin, tulevan valtiopäivämiehen vaimo. Kesä huvilalla on tullut päätökseensä, kun Karellin perhe saa yllätysvieraita: pihaan ajavat pormestari Lagander, apteekkari Leistén ja nuori maisteri Nymark. Kesäillan pimetessä ja vieraiden saatua kestitystään Alma on havahtunut johonkin uuteen. Onko hän tyytyväinen siihen, mitä elämä antaa? Onko hän onnellinen avioliitossaan pidättyväisen Johnin kanssa?

Syksy saapuu ja Karellit asettuvat takaisin kaupunkiasuntoonsa ja arkeensa. Alma on edelleen levoton, hän kaipaa muutakin kuin koruompeluksia ja emäntänä häärimistä. Nuorimmainen Helmikin on jo rinnaltavieroitusiässä. Kuin tilauksesta maisteri Nymark saapuu pitämään rouvalle seuraa intresantteine ja liehittelevine puheineen, hakee tätä seurapiireihin ja rekiajeluille, herättää keskustelua ja saa punan Alman poskille.

Väistämättä juorut alkavat pikkukaupungissa elää, ja erään kohtalokkaan luisteluretken jälkeen Alma joutuu kohtaamaan elämän koruttomuuden ja jokaisen äidin painajaisen, kun yksi perheen lapsista sairastuu vakavasti. Mikä on huvittelun hinta? Saako äitimyytistä irti räpistelevä nainen aina rangaistuksen? Mitä seuraa, kun ei asetu rooliinsa, kun poikkeaa asemansa osoittamalta tieltä?

Minna Canthin Salakari on pienoisromaani tai pitkä novelli, jonka teema on avioliitto, aviorikos ja naisen sisäinen maailma. Se pohdiskelee päähenkilönsä kautta (porvaris)naisen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja perheessä sekä sitä, missä hyveen ja paheen raja kulkee. Alma on keskeinen tekijä tarinassa, ja hän joutuu käymään läpi laajan tunneskaalan, johon ei ehkä naiiviuttaan ole aivan valmis. Almalla on suuri rakkauden ja hyväksynnän nälkä, ja ollakseen jo monen lapsen äiti ja usean vuoden avioliiton koulima hän on hämmentävän herkkä ja lapsellinen, kuin koristenukke tai silitystä kerjäävä koiranpentu.

Salakari on nopealukuinen ja sinänsä moitteeton tarina. Se tarjoaa herkullista ajankuvaa 1800-luvun lopun suomalaisesta porvaristosta ja nostaa esiin monia kiinnostavia ilmiöitä: naisen asema, avioliiton merkitys (rakkaus ja tunne vaiko hyöty ja järki?), naisen ja miehen suhteen siveellisyyden rajat, suomalaisuus- ja kansallistunteen nousu sekä äitiys naisen perimmäisenä kutsumuksena ja elämäntehtävänä. Näistä saisi aikaan vaikka millaisen tiiliskiven, joten Canthin tiivis ilmaisu ja taito keskittyä olennaiseen herättää ihastusta.

Jossain määrin silti petyin. Tuntuu, että tämäntyyppisiä tarinoita on tullut luettua aika paljon. Ehkä suurimpaan merkitykseen nousee tarinan loppuosa, jossa Alma itse sairastuu (puhdasta syyllisyyttään?) ja kärsii koko lailla vaikuttavasti niin henkisistä kuin fyysisistä tuskista, jotka on kuvattu hämmentävän päällekäyvästi. Toisaalta raja lukijan tunteisiin vetoavuuden ja puhtaan pateettisuuden välillä on kapea, ja sen yli heilahdellaan paikoin.

Ihailen vimmaa, jolla Canth kirjoittaa itselleen tärkeistä teemoista, kuten sukupuolimoraalista ja naisen asemasta. Teos joutui ilmestymisaikanaan kritiikin kohteeksi, sillä sen päähenkilöä ei pidetty uskottavana: ei kai pikkukaupungin porvarisrouva tällaiseen lähtisi, rehtorska vielä, härre gyyd! Almaa jää miettimään kirjan kansien sulkeuduttuakin. Miksi hän on sellainen kuin on? Miksi hän ei ole onnellinen?

Canth ei jätä 130 vuotta myöhemmin elävää lukijaa kylmäksi, sillä teemat, joihin Salakari pureutuu, ovat edelleen olemassaolevia ja todennettavia. Onneksi jotkin asiat ovat kuitenkin muuttuneet, etenkin ulkoiset ja yhteiskunnalliset seikat, eikä kaksinaismoralismin kaiku ole enää niin voimakas kuin Canthin aikaan. (Eihän?)

Vaan yksi on ja pysyy: naisen ylitsepursuava syyllisyys sanoista ja teoista sekä sanomatta ja tekemättä jättämisistä sekä se taakka, jota hän usein aivan turhaan kasaa harteilleen – vaikka syy ei edes olisi itsessä.

___

Muiden aatoksia, osassa myös juonipaljastuksia: Jokke jäi pohtimaan maisteri Nymarkia, Annikaa harmitti, ettei roisto saanut rangaistusta, Suvi ei vaikuttunut, vaan piti etenkin loppuratkaisua liioiteltuna ja moraalisesti alleviivaavana.

Osallistun kirjalla 1800-luvun kirjat -haasteeseen.