8. marraskuuta 2013

Kun Suketus eräkirjojen matkaan lähti...



Unto Ek: Suokukkojen tanssi
WSOY 1992
162 s.

Kirjastosta.


Olen joskus tainnut kertoa, että kuulun Tätä kirjaa tuskin muuten lukisin -nimiseen lukupiiriin. Kokoonnumme intternetissä ja valitsemme pari kertaa vuodessa luettavaksemme kirjan, joka on jollain tapaa sellainen, ettei sitä muuten ehkä tulisi luettua. Tähän mennessä olemme lukeneet Kalle Päätaloa, Kaari Utriota ja Pienen runotytön. Viime kesänä heräsi idea eräkirjallisuudesta – siinäpä kirjallisuudenlaji, jota emme kukaan tunteneet. Unto Ekin Suokukkojen tanssi tuli valituksi vain ja ainoastaan uteliaisuutta herättävän nimensä perusteella.

Kirjan päähenkilö, metsänmakuri Ananias on erämies, yksinäinen susi, salametsästäjä ja pohjoisen Suomen viimeinen mohikaani. Hän kulkee pitkin metsiä, hillasoita ja joenvarsia koiransa Mossen (ja paikoin muidenkin koirien, joiden lukumäärästä on haastavaa pysyä perillä) sekä haulikkonsa kanssa. Hän tuntee seudun metsästysmajat, pontikankeittopaikat, hillaa pukkaavat aarremättäät ja karhujen ja hirvien kulkureitit.

Ananias avaa elämäänsä ja näkemyksiään lyhyissä, ajassa ja paikassa vaihdellen kulkevissa luvuissa. Hän on paljon kokenut, monessa mukana ollut ja liian usein pettymään joutunut mies, joka ei oikein osaa eikä halua luottaa sen enempää saman pitäjän asukkaisiin, naisiin, virkamiehiin kuin etelän herroihinkaan. Vaimo oli, vaimo meni. Koiria, autoja ja majapaikkoja on niin ikään ehtinyt kertyä. Kun mies on vaeltaja sielultaan, ei muutakaan voi kuin jatkaa jälleen yhden polun päästä eteenpäin.

Täytyy todeta, että Unto Ek ei suokukkoineen suoranaisesti tehnyt pesää sydämeni mättäälle. Tartuin kirjaan uteliaana, mutta jo muutaman luvun jälkeen uteliaisuuteni alkoi vähitellen hyytyä muuttuen loppua kohden puhtaaksi pakkopullaksi. Jos kirja ei olisi ollut lukupiirikirjana, se olisi auttamatta jäänyt kesken. (No, ollakseni rehellinen ilman lukupiiriä se ei olisi koskaan päätynyt luettavakseni. Ei koskaan.)

Sen verran harjoitin tiedonhakua, että sain selville kirjailijan olevan itse entinen rajavartija ja nykyinen metsäsissi, joka tietää mistä puhuu kirjoittaessaan salametsästyksestä ja omaisuuden menettämisestä kasvottomalle virkakoneistolle. Kirjoja hän on julkaissut Suokukkojen lisäksi kolme. Jätän ne lukematta.

Suokukkojen tanssia lukiessa moni asia jäi mietityttämään. Ensinnäkin kieli on hieman erikoista. Paikoin luontokuvaus on aika mehevää ja karun maiseman näkee edessään. Samalla lauseet ja sanavalinnat ovat koukeroisia ja cityhipille haastavia. Sitä ikään kuin toivoi, että mentäisiin jo asiaan. Kielessä on monia vanhahtavia piirteitä sekä paljon toistoa, mikä on toki tyyliseikka, mutta harvinaisen raskas sellainen.

Eniten hämmennyin ja samalla myös innostuin siitä vimmasta, jolla kirjailija antaa palaa. Ananiaksen suulla kerrotaan selvästi, kuinka maailma makaa ja kuinka siinä on virheitä. Monta. Kyytiä saavat naiset, parisuhteet, naapurit, kylän miehet, virkavalta ja poliitikot. Kaatolupia ei tosimies tarvitse, vaan sopivan hirven kirmatessa ohi sille voi näppärästi nasauttaa luodin otsaan, pilkkoa lihat ja piilottaa ne mättään alle hakua odottamaan. Se on jämpti näin!

Eikä siinä vielä kaikki. 162 sivuun mahtuu luontokuvaston, eräjormailun ja hirvenkaadon lisäksi aitosuomalaisia puhdetöitä, antaumuksellista juopottelua, vaivoin aikaansaatua lihallista yhteyttä, lain reunalla kulkevaa automatkailua, haaste käräjille, etnisiä ennakkoluuloja, teoria Olof Palmen murhasta sekä – uskokaa tai älkää – roima annos maagiseksi realismiksi laskettavia elementtejä.

Että jos eivät Suokukot puhuttele, on syytä pohtia, mitä sitä ihminen kirjallisuudelta voi vielä kaivata.

Sen verran tuskaisaa oli saattaa tämä teos loppuun asti, että jättänen tähän kirjallisuudenlajiin tutustumisen hetkeksi rauhaan. Suokukot saavat tanssia minun puolestani vaikka maailman tappiin saakka. En liity joukkoon.

___

Sen verran ansiokkaana pidän lukusuoritustani, että otan kirjan mukaan Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen. 

24 kommenttia:

  1. Ääähähähähä, muistan kun kerroit tästä! Repesin jo kun näin otsikon (sinulla on muuten viime aikoina ollut ihan mielettömän upeita kuvia, näin sivuhuomautuksena)!

    "Täytyy todeta, että Unto Ek ei suokukkoineen suoranaisesti tehnyt pesää sydämeni mättäälle"

    Hihihihii, en nyt pääse tästä yli ollenkaan. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo, tämä taisi olla melkoinen revittelyn aiheeni jo lukemisen aikana (joka kesti kaaaaauuuaaaaan...)

      Kiitos kuvakehuista. Haluaisin kyllä uuden kameran, tuo nykyiseni on jo sen verran iäkäs, ettei se aina tee sitä, mitä haluaisin...

      Poista
  2. Huh. Mieheni on innokas erämies ja eräkirjojen lukija, ja olen miettinyt monesti hänen arvionsa "lainaamista" blogiin jostain alan kirjasta. Itselleni ovat melko vieraita, vaikka joitakin olen lukenut, ihan uteliaisuudesta. Tämä ei vaikuta sellaiselta, että haluaisin olla niin hyvä vaimo, että osallistuisin harrastukseen. En usko, että mieskään tykkäisi tästä. Kaikki mainitsemasi kirjan ominaisuudet vaikuttavat sellaisilta, ettei sitä pesää (hieno lause sulla!) meillekään rakentuisi minkään sisä- tai ulkoelimen pinnoille. Mutta on olemassa hyviäkin eräkirjoja, luonnonkuvausta, elämänviisautta, innostusta ja rakkautta harrastukseen, sellaista ei ole vaikea lukea. Harmi, että sulle osui tällainen kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvääkin eräkirjallisuutta todella on, uskon. Tässä nimenomaisessa teoksessa vain kiteytyy moni sellainen asia, joka joskus ihmetyttää kirjallisuudessa: miksi kirja on tällaisena julkaistu? Toisaalta ehkä 1990-luvun alussa oli vähän erilaisia kriteereitä... ;)

      Poista
  3. Oho, vetää sanattomaksi. Siis jollain tasolla jopa kiinnostaa, ehkä. Kuulostaa melko runsaalta kirjalta Olof Palmen murhasetvimisineen ja lihallisine iloineen (?). Siis kunnon äksönpläjäys, muttei silti vissiin niin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, haluaisin kuulla, mitä tästä tykkäät :D Harmi, että tätä taitaa olla vähän hankalaa saada sinne sinun saatavillesi.

      Poista
  4. Hauskaa! Olen itse ainakin omasta mielestäni tosi kaikkiruokainen kirjojen suhteen, mutta hiljattain juuri ajattelin, että eräkirjoja en ole koskaan tainnut lukea. En ainakaan tätä lue :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä lue. Tai siis oikeastaan ehkä sittenkin... olisi hauskaa saada tästä muidenkin mielipiteitä :D

      Itse olen todennut, että en taida olla kovin kaikkiruokainen sittenkään. Jotkin genret ei vaan iske.

      Poista
  5. Ohhoh, vau! Suokukkojen tanssi on kyllä hienoa ja itse asiassa vähän huvittavaakin katsottavaa, mutta taidan tästäkin lähtien katsoa sitä vain luontodokumenteista. Aikamoista erämeininkiä. Mahtaakohan mättäässä hautunut hirvenliha olla hyvää, pohdin? Ja aika hurja kombinaatio kaikkea. Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tietysti voinut mainita, että kyllä niitä suokukkojakin lopulta mukana oli, joskin sekin edellytti aika mielikuvituksellisia juonenkäänteitä... Luontodokumentit kelpaisivat minullekin!

      Poista
  6. Tämä kirja tuntuu sisältävän jokaiselle jotakin, mutta ei välttämättä tarpeeksi.
    Minäkään en ole eräkirjoihin suuremmin perehtynyt, mutta uskon niistäkin löytyvän myös mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kaikkea on, todella! Ja ajattele, vain 162 sivua!

      On varmasti. Itse voisin pitää oikeasti luontokuvauksiin keskittyvästä eräkirjallisuudesta.

      Poista
  7. Tämä postaus oli kyllä hillitön! Taidanpa laittaa kirjan lukulistalleni... Not! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kannustan kaikkia kokeilemaan Suokukkoja! ;)

      Poista
  8. Täytyy myöntää että alkoi houkuttaa lukea että millaista maagista realismia tässä oikein on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapanani on välttää spoilauksia, mutta jos nyt sen verran kerron, että ainakin suokukot liittyvät pohjimmiltaan asiaan...

      Poista
  9. Postaus ainakin oli hauska :D

    Eräkirjallisuutta en ole minäkään tainnut lukea ja jos sille tielle lähde niin ehkä jätän kuitenkin Suokukot rauhaan...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tosiaan pyytämään kirjasuosituksia aiheesta jostain muualta. ;)

      Poista
  10. Tämä on aivan mahtava(n hauska) arvio, olen käynyt lukemassa tämän monta kertaa. :D Ja olen kyllä edelleenkin (vähän) sitä mieltä, että saat suokukkojen tanssin kuulostamaan niin _puhuttelevalta_, että ehkä joskus vielä luenkin tämän. Luulen kyllä muutaman (sadan) muun kirjan kiilaavan tämän edelle. Niin paljon kirjoja, niin vähän aikaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, sitä odotellessa tosiaan. Olisi kyllä hauskaa, jos joku muukin tämän (lukupiirimme ulkopuolelta) lukisi joskus. Melkoinen piilotettu timantti, jos nyt näin voisi ajatella. ;)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Hienoa, että löysit mieleistä luettavaa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!