24. marraskuuta 2013

Ihminen sodassa -lukuhaaste




Kirjabloggaajien FB-ryhmässä virisi taannoin keskustelu siitä, mitkä aiheet kirjallisuudessa eivät noin lähtökohtaisesti nappaa ollenkaan. Kommentteja seuratessani huomasin, että niin politiikka kuin sota saivat varsin suuren määrän mainintoja ei-kiinnostavia aiheita listatessa.

En itsekään kuulu sota(kirjallisuus)faneihin, miltään kantilta katsoen. Suomen armeijan rintamaliikkeet toisessa maailmansodassa, joukkojen koostumukset, asejorinat, Tali-Ihantala… ääh. Ei kiitos.

Ja juuri se sai minut ajattelemaan: miksi en tutustuisi teemaan sittenkin ja juuri siksi, että pidän sitä lähtökohtaisesti epäkiinnostavana? Miksi en antaisi mahdollisuutta aihepiirille, joka – halusimme tai emme – tulee pysymään tapetilla tästä hetkestä hamaan ikuisuuteen? Ja ennen kaikkea: eikö olisi aika myöntää, että käsite sotakirjallisuus tarkoittaa paljon muutakin kuin juoksuhautaromantiikkaa?

Niinpä tartun härkää sarvista ja julkistan näin marraskuun lopulla, Mainilan laukauksia ja talvisodan syttymistä odotellessa, lukuhaasteen nimeltään

Ihminen sodassa

Haaste alkaa siis tästä päivästä ja kestää vuoden verran, vuoden 2014 marraskuun loppuun saakka. Osallistua voi millä tahansa alla esiteltyihin kategorioihin soveltuvalla kirjalla. Minimisuoritus on kaksi luettua kirjaa, kategorioilla ei ole väliä. Ylärajaa ei luonnollisestikaan ole. Kaikki kirjallisuudenlajit kelpaavat ja ovat suositeltuja. Kirjalista ja kategorisointi ovat ohjeellisia, ja niitä saa mielellään ehdottaa täydennettäväksi tai tarkennettavaksi, eikä luettujen kirjojen tarvitse olla listalta – toimikoon se vain innoittajana. Mukaan voi laskea kaikki tästä päivästä alkaen luetut ja blogatut kirjat. Päällekkäisyydet muiden haasteiden kanssa sallitaan. (Lisäys 26.12.2013: Haasteeseen voi laskea mukaan halutessaan myös yksittäisen novellin, mutta vain yhden kerran. Sotilasarvoja ei siis voi saavuttaa lukemalla vain yksittäisiä novelleja, mutta yhden luettavan teoksen novellilla voi kuitata.)

Toivon haasteeseen osallistuvien ilmoittautuvan kommenttikentässä sekä palaavan haasteen suoritettuaan antamaan linkin/linkit haastetta käsitteleviin blogiteksteihinsä. Haasteeseen voi osallistua myös ilman blogia, jolloin toivon kommenttikenttään jätettävän pienen tiivistyksen lukukokemuksesta. Viimeinen kommentointipäivä on siis 30.11.2014, jolloin tulee kuluneeksi 75 vuotta talvisodan alkamisesta.

Kaikkien vähintään kaksi kirjaa lukeneiden ja lukukokemuksensa tavalla tai toisella jakaneiden kesken suoritetaan hyvin rauhanomainen, oletettavasti kirjallinen palkintoarvonta vuoden kuluttua joulukuun alussa.

Koska ollaan sodassa, luettujen kirjojen määrällä voi saavuttaa erilaisia Suomen puolustusvoimien sotilasarvoja:

2 luettua kirjaa – sotamies
4 luettua kirjaa – korpraali
6 luettua kirjaa – kersantti
8 luettua kirjaa – vääpeli
10 luettua kirjaa – luutnantti
12 luettua kirjaa – majuri
14 luettua kirjaa – eversti
yli 14 luettua kirjaa – kenraali

Jokaisesta ansaitusta sotilasarvosta saa yhden arvan haasteen päätösarvontaan. Ylimääräisen arvan eli kuntoisuusloman voi ansaita, jos lukee minkä tahansa kirjan täysin omien ennakkoluulojensa yli. Jos esimerkiksi vihaat rintamakuvauksia tai saat kylmiä väreitä toisesta maailmansodasta kaikkinensa, tartu juuri niihin aiheisiin. Kuntoisuuslomia voi ansaita vain yhden. (Paitsi jos lukee Juha Siltalan Sisällissodan psykohistorian, josta lupaan niitä kaksi.)

Tervetuloa mukaan! Päihitetään sota yhdessä!


Kategoriat

I) Kaukaiset sodat (sodat ajalta ennen 1900-lukua)

Tietoa:

Hårdstedt, Martin: Suomen sota 1808–1809
Johnsson, Raoul & Malmberg, Ilkka: Kauhia Oolannin sota – Krimin sota Suomessa 1854–1855
Lappalainen, Mirkka: Susimessu – 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa
Matyszak, Philip: Gladiaattori – Roomalaisen taistelijan käsikirja
Sunzi: Sodankäynnin taito
Turnbull, Stephen: Samurai – Historiallisen soturin käsikirja

Kaunokirjallisuutta:

Allende, Isabel: Sydämeni Inés
Clavell, James: Aasia-saaga, esim. Shogun
Frazier, Charles: Päämääränä Cold Mountain
Kadare, Ismail: Kolme surulaulua Kosovolle
Shakespeare, William: Troilus ja Cressida
Tolstoi, Leo: Sota ja rauha


II) Sisällissodat, kapinat ja vallankaappaukset

Tietoa:

Beevor, Antony: Taistelu Espanjasta – Espanjan sisällissota 1936–39
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918
Pekkalainen, Tuulikki: Susinartut ja pikku immet – Sisällissodan tuntemattomat naiset
Roselius, Aapo: Isänmaallinen kevät – vapaussotamyytin alkulähteillä
Siltala, Juha: Sisällissodan psykohistoria

Kaunokirjallisuutta:

Courtemanche, Gil: Kigalin sunnuntait
Doctorow, E. L.: Marssi
Hemingway, Ernest: Kenelle kellot soivat
Lander, Leena: Käsky
Leskinen, Auli: Petojen aika
Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla
Mitchell, Margaret: Tuulen viemää
Sansom, C. J.: Talvi Madridissa
Saramago, José: Rigardo Reisin viimeinen vuosi
Tuuri, Antti: Kylmien kyytimies
Westö, Kjell: Missä kuljimme kerran 


III) Maailmansodat (verinen 1900-luku)

I maailmansota 

Tietoa:

Andriessen, J.H.J.: Ensimmäinen maailmansota valokuvina
Englund, Peter: Sodan kauneus ja kauheus – 215 lyhyttä lukua ensimmäisestä maailmansodasta

Kaunokirjallisuutta:

Boyne, John: Kuudes mies
Capus, Alex: Léon ja Louise
Follet, Ken: Kun suuret sortuvat
Hašek, Jaroslav: Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa
Hemingway, Ernest: Jäähyväiset aseille
Japrisot, Sébastien: Pitkät kihlajaiset
Morpurgo, Michael: Sotahevonen
Remarque Erich Maria: Länsirintamalta ei mitään uutta

II maailmansota

Tietoa:

Beevory, Anton: Toinen maailmansota
Hietala, Marjatta (toim.): Tutkijat ja sota – suomalaisten tutkijoiden kontakteja ja kohtaloita toisen maailmansodan aikana
Immonen, Lauri: Unohdettujen rintama
Kershaw, Alex: Dachaun vapauttaja – Pitkä marssi Sisilian maihinnoususta keskitysleirin porteille
Keskisarja, Teemu: Raaka tie Raatteeseen
Kinnunen, Tiina & Kivimäki, Ville (toim.): Ihminen sodassa – suomalaisten kokemuksia talvi- ja jatkosodasta
Kivimäki, Ville: Murtuneet mielet – Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945
Näre, Sari & Kirves, Jenni (toim.): Ruma sota – Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia
Kulju, Mika: Lapin sota 1944–45
Nevalainen, Petri: Kollaanjoen taistelut
Porvali, Mikko: Hyökkäyksen edellä – Kaukopartio kannaksella kesällä 1941

Kaunokirjallisuutta:

Boulle, Pierre: Kwai-joen silta
Hassel, Sven: esim. Gestapo, Monte Cassino
Jaatinen, Pekka: Kuolema Suursaaressa
Kaarnakari, Ville: Operaatio Übung -42, Operaatio Chevalier, Operaatio Finljandija, Operaatio Para Bellum
Koivukari, Tapani: Käpykaartilaiset
Kokko, Yrjö: Pessi ja Illusia
Köngäs, Heidi: Dora, Dora
Lauttamus, Niilo: esim. Vieraan kypärän alla, Rautasaappaat, Verikivi
Linna, Väinö: Tuntematon sotilas
Linturi, Jenni: Isänmaan tähden
Lundberg, Ulla-Lena: Marsipaanisotilas
McEwan, Ian: Sovitus
Meri, Veijo: Manillaköysi
Ondaatje, Michael: Englantilainen potilas
Ooka, Shohei: Tulia tasangolla
Sahlberg, Asko: Yhdyntä
Salama, Hannu: Siinä näkijä missä tekijä
Sepetys, Ruta: Harmaata valoa
Spiegelman, Art: Maus
Tuuri, Antti: esim. Rauta-antura, Talvisota, Elämä isänmaalle
Vonnegut, Kurt: Teurastamo 5 eli Lasten ristiretki


IV) Moderni sota ja sodankäynti (II maailmansodan jälkeiset sodat, kylmä sota, vakoilu jne.)

Tietoa:

Drakulic, Slavenka: Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään
Mamdani, Mahmood: Kylmä sota ja terrorin juuret
Prunier, Gérard: Afrikan maailmansota – Kongo, Ruandan kansanmurha ja koko mantereen laajuisen katastrofin ainekset
Ravela, Reko: Afganistanin loputon sota
Tochman, Wojciech: Kuin olisit kiveä syönyt
Wiest, Anthony (toim.): Vietnamin sota

Kaunokirjallisuutta:

Abulhawa, Susan: Jeninin aamut
Adichie, Chimamanda Ngozi: Puolikas keltaista aurinkoa
Drakulic, Slavenka: Aivan kuin minua ei olisi
Kourouma, Ahmadou: Ei Allahin tartte
Le Carré, John: Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja
McEwan, Ian: Makeannälkä
Pimenoff, Veronica: Sankarin seisaus
Powers, Kevin: The Yellow Birds
Rannela, Terhi: Punaisten kyynelten talo
Shamsie, Kamila: Poltetut varjot


V) Sodan liepeillä (sotakokemukset erityisesti kotirintamalla, taistelujen ulkopuolella sekä aika juuri ennen ja jälkeen sodan)

Tietoa:

Beevor, Antony & Cooper, Artemis: Pariisi miehityksen jälkeen 1944–49
Karonen, Petri & Tarjamo, Kerttu: Kun sota on ohi – Sodista selviytymisen ongelmia ja niiden ratkaisumalleja 1900-luvulla
Näre, Sari; Kirves, Jenni & Siltala, Juha (toim.): Sodan kasvattamat

Kaunokirjallisuutta:

Blake, Sarah: Jos saat tämän kirjeen
Boyne, John: Poika raidallisessa pyjamassa
Haanpää, Pentti: Kenttä ja kasarmi
Havaste, Paula: Yhden toivon tie
Inkinen, Uuno F.: Sotapäiväkirja 1941–1944
Irving, John: Vapauttakaa karhut
Kettu, Katja: Kätilö
Kyrö, Tuomas: Liitto
Kähkönen, Sirpa: Rautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet, Neidonkenkä, Hietakehto
Lennox, Judith: Yöntummat vuodet
Moravia, Alberto: Kaksi naista
Nousiainen, Inka: Kirkkaat päivä ja ilta
Obrecht, Tea: Tiikerin vaimo
Orringer, Julie: Näkymätön silta
Rintala, Paavo: Pojat
Shaffer, Mary Ann & Barrows, Annie: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Waters, Sarah: Yövartio
Westö, Kjell: Kangastus 38


VI) Kuvitteelliset sodat (sodat, joita historiankirjoitus ei tunne, mutta mielikuvitus sitäkin vahvemmin)

Brooks, Max: World War Z – Zombiesodan aikakirjat
Heikkinen, Mikko-Pekka: Terveiset Kutturasta
Wells, H. G.: Maailmojen sota


VII) Sotakokemukset (elämäkerrat ja muistelmat)

Alkio, Paavo: Sotatuomarin päiväkirjat
al-Maadidi, Hussein: 361 päivää helvetissä
Beah, Ishmael: Leikin loppu
Best, Nicholas: Viisi päivää, jotka vavisuttivat Eurooppaa – Silminnäkijäkertomuksia toisen maailmansodan viimeisistä hetkistä
Buzzell, Colby: Minun sotani – Amerikkalaissotilas Irakissa
Chishugi, Leah: Pitkä matka paratiisiin – Pako Ruandan kansanmurhan keskeltä
Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja
Heiskanen, Marjo: Kollaan kenttäpapin tarina
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa
Orwell, George: Katalonia, Katalonia
Paavolainen, Olavi: Synkkä yksinpuhelu
Pohjonen, Juha & Silvennoinen, Oula: Tuntematon Lauri Törni
Suomi, Juhani: Mannerheim – Viimeinen kortti?


VIII) Yleinen (sota)historia

Alnæs, Karsten: Euroopan historia – Pimeyden aika 1900–1945
David, Saul: Sota – Sodan historia muinaisesta Egyptistä Irakiin
Kasekamp, Anders: Baltian historia
Newark, Tim: 50 taistelua jotka muuttivat maailmaa
Regan, Geoffrey: Päin mäntyä – Kirja sotilaallisista tunaroinneista

121 kommenttia:

  1. Jes, upea haaste! Ehdottomasti mukana.

    VastaaPoista
  2. Nyt en voi sanoa kuin VAU mikä haaste ja erityisesti sen kirjallisuuslista. Hienoa! Ilmoittaudun mukaan ja pyrin ainakin vääpeliksi.
    Ehdotan listalle lisättäväksi Olavi Paavolaisen "Synkkä yksinpuhelu" . Toinen ehdotus on Hannu Salaman "Siinä näkijä missä tekijä".

    VastaaPoista
  3. Mukana! Rintamakuvaukset ovat olleet lukemistossani hyvin harvassa, mutta muuten luen kiinnostuneena kirjoja, jotka enemmän tai vähemmän liittyvät sotiin eri puolilla maailmaa. Enköhän siis johonkin sotilasarvoon pääse. Yleiseen sotahistoriaan vinkiksi Tim Newarkin 50 taistelua jotka muuttivat maailmaa. Ymmärsin mm. maailmansotien kulun sen jäljiltä huomattavasti paremmin kuin koulun historiantunneilla. :)

    VastaaPoista
  4. Voi upeus! Olet tehnyt osallistumisen liian helpoksi ja pitäähän tuo TPTA lukea joten mukana ollaan. :)

    VastaaPoista
  5. Hieno haaste! Taidanpa yrittää osallistua. Olen ajatellut, etten pidä sotakirjoista, mutta blogiani tarkastellessani huomaan, ettei asia ole niin yksinkertainen. Luen mielelläni kehittyvistä maista ja niistä kertovissa kirjoissa sodat ovat valitettavan yleinen teema. Lukulistallani ovat tällä hetkellä esimerkiksi Ishmael Beahin omaelämäkerta Leikin loppu - lapsisotilaan muistelmat, Auli Leskisen Petojen aika sekä Terhi Rannilan Punaisten kyynelten talo.

    VastaaPoista
  6. Tämä on hieno! Mukana olen, tietenkin!

    VastaaPoista
  7. Voi että, minäkin taidan osallistua. :)
    Rintamakuvauksia en ole lukenut kuin yhden, mutta noin muuten sota-aikaan sijoittuvat romaanit kiinnostavat kyllä. Pistän riman matalalle ja pyrin sotamieheksi.

    VastaaPoista
  8. Ihan mahtava kirjalista, mukana, mukana. :)

    VastaaPoista
  9. Olen yksi niistä sotakammoisista. Sota ja rauha on odottanut lukemista Anna Karenina -ihastuksesta lähtien (6-7 vuotta), mutta en kovin pitkälle ole päässyt. Olisin todella tyytyväinen, jos sen saisin luettua ja sitten jonkin toisen. Lähden siis ainakin aluksi tavoittelemaan vain kahta kirjaa. Olihan tuolla listalla jopa muutama kirja, jotka olen lukenut ja joista olen pitänyt (Kirkkaat päivä ja ilta, Makeannälkä ja World War Z). Anne Frankin päiväkirjankin olen lukenut. Jos vaikka Tuntemattoman sotilaan lukisin, olisin kuntoisuusloman todellakin ansainnut (Suomen sodat ja rintamakuvaus), mutta sen kirjan suhteen en lupaa vielä mitään.

    VastaaPoista
  10. Mukana, mukana. Petyn, jos en ylene kenraaliksi.

    VastaaPoista
  11. Harkintaan, on ainakin valinnanvaraa, tosin intti on käyty ja sotilaspassi on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän raapia koostepostauksen marraskuulle.Makkosen lukemiin en pääse, mutta omaa sotilasarvoa korkemmalle kuitenkin. Ihminen sodassa kirjoja tulee huomaamattaan luettua.

      Poista
  12. Mahtava haaste ja todella kiinnostava kirjalista. Siinä on monta kirjaa, jotka ovat jo pitkään olleet "sitten joskus -luettelossani". Ehdottomasti olen mukana! :)

    VastaaPoista
  13. Sota on minun ehkä ykkösinhokkiaiheeni kirjallisuudessa, mutta kas kas, minulla sattuu just olemaan kesken 'Pariisi miehityksen jälkeen 1944–49' oman kirjahyllyn lukuprojektin tiimoilta (tämä on miehelle ostettu lahjakirja, jonka haastoin itseni lukemaan). Minullahan on siis kohta sotamiehen arvo pulkassa. Eli pakkohan tähän on osallistua, vaikka enpä olisi uskonut tämmöiseen ryhtyväni. :D

    Hienot kirjalistat olet koonnut vinkiksi. Ainakin Tuulen viemää houkuttelee, vaikka olenkin sen jo aikaisemmin joskus lukenut. :)

    VastaaPoista
  14. Sota ei ole aiheena suurimpia kiinnostuksen kohteitani, mutta en ole toisaalta vältellytkään sotakirjoja. Listaamistasi teoksista olen lukenut aika monta. Hieno lista muuten! Enköhän tule lukeneeksi vuoden aikana ainakin tuon kaksi haasteeseen sopivaa kirjaa, joten mukana ollaan.

    VastaaPoista
  15. Hiihoo, sota ei ole suosikkiaiheita mutta onhan niitä hyviä kirjoja tullut luettua (mukaanlukien muutama jotka on ylempänä listattu, myös pari sellaista joita olen itse ehdottanut...)
    Eli jotain pitää varmaan lukea ja jos oikein innostun kuntsaria hakemaan niin se olisi se Linnan Tuntematon.

    VastaaPoista
  16. Mukanamukana! Ja ihanaa taas, että on kokonainen vuosi aikaa. ^_^

    VastaaPoista
  17. Hieno haaste! En ainakaan näin suorilta lupaudu mukaan, mutta löysin heti listaltasi kymmenisen kirjaa, jotka olen aikonut lukea...

    VastaaPoista
  18. Mahtava haaste! Pakkohan tähän on lähteä mukaan. Etenkin kun listalla on monta sellaista kirjaa, jotka ehdottomasti pitäisi lukea.

    VastaaPoista
  19. Uupea haaste! Pakko osallistua, listalla on paljon kirjoja suoraan kirjahyllystän.

    VastaaPoista
  20. Katsoin tuota Boxallin 1001 kirjan listaa (2012 editio) ja ainakin seuraavat kirjat käsittelevät sotaa. Joitain vanhempia löytyy Project Gutenbergistä vähän jokaiselle lukulaitteelle tai ihan tekstinä.

    ADICHIE, Chimamanda Ngozi: Half of a Yellow Sun.
    ANDRIC, Ivo: The Bridge on the Drina.
    AZUELA, Mariano: The Underdogs.
    BALLARD, J. G.: The Empire of the Sun.
    BARBUSSE, Henri: The Inferno.
    BARBUSSE, Henri: Under Fire.
    BARKER, Pat: Regeneration.
    COOPER, James Fenimore: Last of the Mohicans.
    CERCAS, Javier: Soldiers of Salamis.
    DUMAS, Alexander: The Three Musketeers.
    FAULKS, Sebastian: Birdsong.
    FINDLEY, Timothy: The Wars.
    FORD, Ford Madox: Parade's End.
    FORD, Ford Madox: The Good Soldier.
    GEMMELL, David: Legend.
    GORDIMER, Nadine: July's People.
    HASEK, Jaroslav: The Good Soldier Svejk
    HELLER, Joseph: Catch-22.
    HEMINGWAY, Ernest: A Farewell to Arms.
    HEMINGWAY, Ernest: For Whom the Bell Tolls.
    HERR, Michael: Dispatches.
    HUGO, Victor: Les Miserables.
    LINNA, Väinö: The Unknown Soldier.
    MANNING, Frederic: Her Privates We.
    MCCARTHY, Cormac: Blood Meridian.
    MCEWAN, Ian: Atonement.
    MERI, Veijo: The Manila Rope.
    MICHAELS, Anne: Fugitive Pieces.
    MITCHELL, Margaret: Gone With the Wind.
    NÉMIROVSKY, Irène: Suite Francaise.
    O'BRIEN, Tim: The Things They Carried.
    OONDAATJE, Michael: The English Patient.
    PASTERNAK, Boris: Doctor Zhivago.
    REMARQUE, Erich Maria: All Quiet on the Western Front.
    SEBALD, W.G.: Austerlitz.
    THACKERAY, William: Vanity Fair.
    TOLKIEN, J.R.R.: The Hobbit.
    TOLKIEN, J.R.R.: The Lord of the Rings.
    TOLSTOY, Leo: War and Peace.
    VARGAS Llosa, Mario: The War of the End of the World.
    VONNEGUT, Kurt: The Slaughterhouse Five.
    WELLS, H.G.: The War of the Worlds.
    WEST, Rebecca: The Return of the Soldier.
    WHITE, T.H.: The Once and Future King.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, monissa muissakin kirjoissa joko ihminen on itse sodassa (Navaronen tykit) tai sota riehuu ympärillä (esim. mainittu Nuoren tytön päiväkirja), lisäksi on Vänrikki Stooöin tarinat koko teos sotarunoja.

      Poista
  21. Ehdottomasti mukana. Tähtään nyt vaikka kersantiksi näin aluksi. :-) Taistelukuvauksia rintamalla olen tehokkaasti välttänyt tähän asti, mutta jos sellaisen luen, anon sitten kuntoisuuslomaa. -- Mahtava kirjalista!

    VastaaPoista
  22. Ilmoittaudun mukaan! Mainio idea, tässähän ihan innostuu ;)

    VastaaPoista
  23. Osallistun! Toinen maailmansota on oikeastaan ainoa kiinnostava sotaan liittyvä aihe, ja sekin kansainvälisestä näkökulmasta, joten ehkä nyt on aika itsensä haastamiselle :) Listalta löytyikin muutama, joista olen ollut jo pari vuotta varovaisen kiinnostunut, mutta joihin en ole saanut aikaiseksi uppoutua. Hienoja ja inspiroivia ehdotuksia niin postauksessa kuin kommenteissa, kiitos!

    VastaaPoista
  24. Vautsi mikä haaste! Kaipa tällainen laiskempikin lukutoukka vuodessa jonkin sotilasarvon hankkii varsinkin, kun lista on niin loistava ja aloituskirja (Murtuneet mielet, tiestysti) odottaa hyllyssä...

    VastaaPoista
  25. Ooh, melkein ihan liikutuin, tämä on niin hieno haaste! Ja minulle aivan täsmähaaste: rakastan sotakirjallisuutta eniten kaikesta, voisin helposti elää pari vuotta pelkillä sotakirjoilla. :D Lähden tavoittelemaan vaatimattomasti kenraalin arvoa. Kyllä sitä nyt helposti parikymmentä sota-aiheista kirjaa vuodessa lukee, etenkin kun sen ottaa asiakseen. :) Olen itsenäisyyspäiväviikon lomalla, ja sille viikolle olen kaavaillut blogiini sotakirjateemaa, joten jo joulukuussa saan toivottavasti 4-6 kirjaa luettua. Ihana haaste, iso kiitos tästä! <3

    VastaaPoista
  26. Sisällisotaamme kuvaavista kirjoista itselleni positiivisia lukukokemuksia olivat Anna Bondestamin Kuilu ja Anneli Kannon Veriruusut. Sattumalta (?) Laura Honkasalo oli juuri lukenut kaksi sisällisotaa sivuavaa kirjaa.

    VastaaPoista
  27. Hyvä lista, monta jo luettuakin ja monta kiinnostavaa joten mukana! Yövartio on jo lukulistalla, lisäksi voisi lukea Tuuria ja tietysti Murtuneet mielet. Ja Sahlbergin. Lisäisin muuten listaan vielä Sami Hilvon Viinakortin, vähän erilainen sotatarina, suosittelen etenkin jos ihan perinteinen ei nappaa!

    VastaaPoista
  28. En nyt vielä lupaa lähteä mukaan, mutta Kangastus on tällä hetkellä kesken ja listassa ainakin pari kolme kirjaa, jotka aion ensi vuonna lukea, joten ehkä saatan olla mukana. Täytyy vähän ensin tunnustella ja päättää vasta sitten.

    Onko tarkoitus kirja-arvion yhteydessä mainita, jos ottaa sillä kirjalla osaa haasteeseen? Vai riittääkö, että linkkilista arvioihin on jossain blogissa ja sitten lopuksi sinulla? (Joo päivän oudot kysymykset täällä hei....)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa päättää myöhemminkin, no panic. ;)

      Ihan vapaasti päätettävissä, mainitseeko tekstinsä yhteydessä kirjan olevan osa lukuhaastetta vai tekeekö sitten vasta vuoden kuluttua jonkin koonnin, jossa listaa haastekirjat (ja linkkaa sen tänne). Itse tykkään aina merkitä suoraan tekstiin, jos olen kirjaa jonkin haasteen osaksi ajatellut (ja lopuksi teen koonnin), mutta näin ei ole pakko toimia.

      Poista
  29. Todella hyvä idea ja upea haaste!

    Huomasin tuota listaa lukiessani, että aika lailla on tullutkin sotaan liittyvää kirjallisuutta luettua, mutta paljon on vielä lukematta. Olen ehdottomasti mukana ainakin kahden, mutta toivon mukaan useammankin kirjan verran.

    VastaaPoista
  30. Ehdottomasti mukana, tämän pitäisi olla aika "helppo" haaste kun sotakirjoja tulee luettua säännöllisesti. Painopiste on aikapäiviä sitten siirtynyt itselläkin joukkojen liikutteluista aivan muille osa-alueille.

    Muutamia lukemisenarvoisia "omista" sodista:
    Linkomies: Vaikea aika: Suomen pääministerinä sotavuosina 1943–44 (sekä muiden keskeisten poliitikkojen päiväkirjat, mutta Linkomiehen teksti on loisteliasta)
    Asplund: Kokemuksia suomalaisilta keskitysleireiltä (jatkosota leirillä, tästä omassa blogissa juttua)
    Vuorinen: Myrskyn silmässä (samaa sarjaa Asplundin kanssa)
    Turtiainen: Ihminen no 503/42 (tästäkin omassa blogissa, jatkosota kalterien takana)
    Haavio & Paavolainen: Taistelu Aunuksesta (tästäkin blogissa, propagandaa jota ei koskaan omana aikanaan julkaistu)
    Ylikangas: Nuijasota, Tie Tampereelle, Tulkintani jatkosodasta, Yhden miehen jatkosota
    Kilpi: Talvisodan aika (blogissa, lapsuus sodan jaloissa), Kilvellä myös kirjat välirauhasta ja jatkosodasta
    Sisällissodan pikkujättiläinen (tietysti hieman hakuteosmainen, mutta erittäin oleellinen jos "pohjatiedoissa" puutteita)
    Meri: Vuoden 1918 tapahtumat (sekä paljon muutakin, mutta tuo on jäänyt itsellä mieleen)
    Tuuri: Suuri asejuna Pietarista, Surmanpelto (taas sisällisotaa)
    Miihkali: Salainen sotapäiväkirja (jatkosotaa päiväkirjana)

    Suosittelen myös mainittua Sisällisodan psykohistoriaa, teksti taisi olla välillä aika kiemuraista, mutta lukukokemus on palkitseva!

    VastaaPoista
  31. No, kyllä tässä ajassa varmaan vähintään pari sotaan liittyvää kirjaa tulee luetuksi eikä sitä tiiä vaikka luutnantiksi päätyisin. Ishmael Beahin kirjan ohella suosittelen toista lapsisotilaan kokemuksiin perustuvaa romaania Uzodinma Iwealan Ei kenenkään lapset, Beasts of No Nation.

    VastaaPoista
  32. Hieno haaste! En kuitenkaan tiedä, lähdenkö mukaan vai en. Sattumalta olen juuri äsken lukenut muutamia Suomen historiaa käsitteleviä kirjoja. Tuomas Hoppun "Tampereen naiskaarti" oli ihan pätevää tekstiä. Sen sijaan Jussi Niinistön "Lapuan liike" vaikutti erittäin puolueellisesta. Samaten Jukka I. Mattilan-Jarkko Kempin "Suomen vapaussota 1918" vaikutti asenteelliselta. Maallikona on tietysti vaikea arvioida.

    VastaaPoista
  33. Pakkohan tähän on osallistua... En vaan osaa vastustaa haasteita :D

    VastaaPoista
  34. Tämä on mainio. Ja omia hermoja säästääkseni osallistun "kepeästi" eli katsotaan vaikka puolen vuoden päästä onko haasteeseen tullut luettua siihen sopivaa kirjallisuutta!:)

    VastaaPoista
  35. Mahtavaa, te kaikki, tervetuloa mukaan haasteeseen nyt tai harkinta-ajan jälkeen! Kiitos myös kirjavinkeistä, osan lisäsin listaan, mutta löytyväthän ne nyt toki kommentteja selailemallakin.

    VastaaPoista
  36. Minä oon mukana! Mulla on lukupinossa ja -listalla pari sopivaa kirjaa!

    VastaaPoista
  37. Mä olen NIIN mukana. Mä kyllä tykkään sotakirjallisuudesta, joten mitän pakkopoteronkaivamista tämä ei tule olemaan, mutta kiva pieni ryhmäpaine ja mielenkiintoinen aihe pitänevät tämänkin akan kirjansyrjässä kiinni imetysaikanakin. ;) Mahtava haaste, jee! (Mieheni, joka tapaa hyväntahtoisesti naureskella kirjablogeilulle, harkitsee myös vakavasti osallistumista!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, huikeaa! Kerrohan terveisiä ja muistuta mahdollisuudesta osallistua oikeasti ilman blogia. ;) (Tai ehkä hän hurahtaa kirjabloggailuun tämän haasteen myötä ja perustaa omansa, heh!)

      Poista
  38. Oi miten hieno haaste! Lähden ehdottomasti mukaan, mutta mitään paineita kirjojen lukumääristä en halua ottaa etukäteen, olen niin hidas lukija :)

    VastaaPoista
  39. Huikean kiinnostava haaste. Jokunen noista kirjoista tulee ilman muuta luettua, ehken sentään aivan kenraaliksi ylene, vaikka mistä sitä etukäteen voi tieteää, miten sotakirjat nappaavat otteeseensa. Sinänsä eivät aivan vierasta luettavaa kyllä olekaan.

    VastaaPoista
  40. Mukana ollaan! Tykkään kyllä lukea sotakirjallisuutta ja varsinkin lotista kertovaa sellaista, mutta viime aikoina se on jäänyt jostain syystä vähemmälle. Tavoitteeksi laitan vähintään luutnantin arvon ja ehkä kuntoisuuslomankin voisin ansaita kunhan keksin mikä olisi inhokkialuetta sotakirjallisuudessa. Hieno haaste!

    VastaaPoista
  41. Kyllä mä nyt ajattelin virallisesti lähteä mukaan tähän haasteeseen! Historia on aina ollut minulle haastava aihepiiri, jota on ollut vaikea ymmärtää ja hahmottaa. Yritän tämän haasteen avulla ottaa sitä paremmin haltuun.

    Aloitin juuri lukemaan Aapo Roseliuksen järeää tietokirjaa Teloittajien jäljillä - Valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa.

    VastaaPoista
  42. Mahtava haaste, mukana ollaan! Itse tykkään sotakirjallisuudesta, ja moni aiheeseen liittyvä teos on piakkoin aikeissa lukea. Esim. Marsipaanisotilas ja Isänmaan tähden odottavat. Varmasti saisin useamman teoksen luetuksi.

    VastaaPoista
  43. Mukavaa, että joukkoon on liittynyt lisää itsensä haastavia alokkaita! Sitten ei muuta kuin kiinni kirjoihin ja uppoamaan sotaan!

    VastaaPoista
  44. Hahaa! Eka blogattu! ;)

    http://teawithannakarenina.blogspot.fi/2013/12/aleksis-kivi-olviretki-schleusingenissa.html

    VastaaPoista
  45. Mukana ollaan. Jospa saisin luettua muutaman minua kiehtovan sotakuvauksen. Tavoitteet kuitenkin matalalla, eli sotamiehellä lähdetään liikkeelle.

    VastaaPoista
  46. Uutena (kirja)bloggaajana ilmoittaudun ensimmäiseen haasteeseeni :) Olen lukenut kotirintamalta ja etenkin lottien elämästä kertoneita kirjoja, joten asetan tavoitteekseni lukea sekä tietopuolista että kaunokirjallisuutta ehkäpä tuonne korpraalin arvoon saakka.

    VastaaPoista
  47. Tervetuloa jälleen uusille! Mukavaa, että haaste innoittaa. Tsemppiä luku-urakkaan!

    VastaaPoista
  48. http://teawithannakarenina.blogspot.fi/2013/12/cormac-mccarthy-veren-aariin.html

    Sotamies Vaakanainen ilmoittautuu! ;)

    VastaaPoista
  49. Kyllähän sitä on pakko ottaa osaa myös tähänkin haasteeseen :D Ehkä vähän häpeissäni täytyy myöntää että sotakirjallisuus on jäänyt vähän vähemmälle vuosien saatossa mutta ehkä nyt on aika muuttaa asia :DD Ja kenraaliks tietenkin yritetään

    VastaaPoista
  50. Väliaikatiedote: viisi luettua ja blogattua kirjaa, pari kesken. Kersantin natsat häämöttävät! :D

    VastaaPoista
  51. Oletko miettinyt, lasketaanko novellit mukaan vai ainoastaan kokonaiset kirjat? Olen juuri julkaisemassa blogipostausta novellista, joka kertoo Ugandan sisällissodasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin, että pääsääntöisesti vaaditaan kokonainen kirja, mutta yksi luetuista, mukaan laskettavista teoksista voisi kyllä olla vaikkapa juuri novelli. Etenkin jos siitä kirjoittaa paneutuneen tekstin. ;) (Mutta sotilasarvoja ei voi itselleen saada pelkkiä novelleja lukemalla.)

      Lisään tämän sääntöihin.

      Poista
    2. Kiitos! Tämä oli sotilaallisen selkeä täsmennys :)

      Poista
  52. En ole aiemmin edes uskaltanut lukea tätä haastetta, koska sana "sota" saa minut katoamaan aika pian paikalta. :D

    Mutta nyt keskityin ihan ajatuksella lukemaan ja tutkimaan noita esimerkkilistoja ja löysin sieltä kirjoja, jotka varmaan aion muutenkin lukea. Eli lähdenpä nyt kuitenkin havittelemaan jotain sota-arvoa. Kenties jään sotamieheksi, mutta eihän sitä tiedä. Olen jo yhden sotakirjan lukenut (viime yö meni sitä lukiessa), joten pääsen näppärästi alkuun.

    VastaaPoista
  53. Tässä muutaman päivän jo harkinnut osallistuvani ja päätin uskaltautua myös mukaan.

    VastaaPoista
  54. Mahtavaa Mia, Elegia ja Kristiina! Tervetuloa mukaan!

    VastaaPoista
  55. En ihan heti arvannut osallistuvani tähän haasteeseen, mutta ensimmäinen Ihminen sodassa -postaukseni on nyt julkaistu ja lisää on tulossa lähiaikoina, joten mukana ollaan! :)

    VastaaPoista
  56. Voi, minkä teit! Luen yleensä paljon sotakirjoja ja ajattelin pitää sotakirjattoman vuoden, koska luin niitä taas niin paljon viime vuonna. Mutta seuraavaksi listalla on Westön Kangastus, joten ainakin yksi kirja on luvassa tähänkin haasteeseen. Hieno haaste. Aivan upeaa, että tähän osallistutaan näin innokkaasti.

    F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus, Leena Landerin Liekin lapset ja Anneli Kannon Veriruusut lisäisin noihin sisällissotakirjoihin. Tietokirjoihin suosittelen Peter Englundin Pultavaa.

    VastaaPoista
  57. Tämä sotamies on jo matkalla korpraaliksi ja ilmoittaa täten lukeneensa kolme haasteeseen sopivaa kirjaa. Paula Havasten Kaksi rakkautta ja Westön Kangastus 38 ovat jo blogeista hyvin tuttuja mutta kolmantena lukemani, jo vuonna 2005 ilmestynyt tietokirja Evakkolapset, saattaa monelle olla uusi tuttavuus. Jos joku haluaa vilaista mitä se pitää sisällään, tässä linkki arvioon: http://kirjanjostoisenkin.blogspot.fi/2014/01/evakkolapset-toimittaneet-anne-kuorsalo.html

    VastaaPoista
  58. Todella mielenkiintoinen haaste! Ilmoittaudun mukaan näin jälkijunassa. Katsotaan jos vaikka korpraaliksi asti pääsisin. :)

    VastaaPoista
  59. Kirja vei sotaan, joten osallistun kuitenkin!

    VastaaPoista
  60. Se on sitten kenraalit kasassa. Pitää tähdätä korkeammalle, kun aikaa on ja lukupino kasvaa edelleen (sodasta on kirjoitettu melko paljon kirjoja, huomaan).

    Lasketaanko Täällä Pohjantähden alla yhdeksi vai kolmeksi kirjaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, olisi pitänyt laittaa korkeammat panokset ja suuremmat kirjavaatimukset, kun sitä ollaan kenraaleja jo tässä vaiheessa vuotta! Mutta kivaa, että olet innostunut aiheesta ja hyvää luettavaa on löytynyt paljon.

      Itse laskisin sen yhdeksi kirjaksi, mutta en ole tässä mitenkään ehdoton.

      Poista
  61. Minulla on vasta ensimmäinen postaus haasteeseen, mutta hiljaa hyvä tulee. :)

    VastaaPoista
  62. Vieläkö ehtii ilmoittautua mukaan? :) alkoi mielenkiinto herätä ja en ole vielä juurikaan osallistunut näihin kirjablogien haasteisiin vaikka blogi on ollut jo muutaman vuoden pystyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai! Tervetuloa mukaan ja lukuintoa sota-aiheisiin. :)

      Poista
  63. Haluaisin kysyä kelpaisiko Timo K. Mukan Täältä jostakin - kirja haasteeseen mukaan, ja jos niin mihin kategoriaan. En ole sitä kokonaan vielä lukenut, mutta se ei ole varsinainen sotaromaani. Suurimmat teemat ovat armeijan ja sodan vastaisuus, joten aihetta se ainakin jollain tavoin liippaa. Voiko tällaista hyväksyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kirja on omasta mielestäsi sotaan liittyvä, se kelpaa haasteeseen. :)

      En ole itse tuota Mukan kirjaa lukenut, joten suoraan en osaa sanoa, mihin kategoriaan se sopisi parhaiten. Kenties "Sodan liepeillä" tai "Yleinen sotahistoria"? (Jälkimmäisen olisin voinut nimetä ehkä mielummin "Yleiseksi sotakirjallisuudeksi", mutta menköön nyt tuolla alkuperäisellä.)

      Kivaa, että olet mukana haasteessa.

      Poista
  64. Hei, minä tulen mukaan näin jälkijunassa :) Sirpa Kähköstä olenkin jo lukenut ja monet muutkin noilta listoilta kiinnostavat.

    VastaaPoista
  65. Satuinpa tänne löytämään tään ekan takia eli alotellaan lukemiset luetuista uudestaan,se kehittää eli Henri Barbusse: "Tuli"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiinnostavan kuuloinen kirja! Laitan omallekin lukulistalleni tämän.

      Poista
  66. Satuin tänne pääsemään tän ekan ansioista, Aloitan uudestaan aikanaan luetuista - se kehittää - eli Henri Barbussen "TULI"

    VastaaPoista
  67. Nyt kävikin hyvä tuuri, oma isä on kiinnostunut etenkin Suomen sotahistoriasta! Nyt senkun lukemaan! ;) Olen mukana

    VastaaPoista
  68. Olin huomannut tällaisen haasteen olemassaolon joistakin blogikirjoituksista, mutta koska en itse erityisemmin ole harrastanut näitä haasteita, en asiaan sen kummemmin perheytynyt. Mutta lieneekö sitten haaste jäänyt jostain blogista mielen pohjalle itämään, kun tuntui ykskaks siltä, että luenpahäntä syyskuussa sotakirjoja. Näin olen sitten menetellyt. Syyskuussa tähän mennessä lukemillani kuudella kirjalla pääsisin näköjään vasta kersantiksi, ehkä vääpeliin tulen yltämään. Jos viime marraskuusta lähtien lukemiani kirjoja muistelen, olen saattanut pari sotaan liittyvää kirjaa lukeakin. Molemmat liittyivät Kyprokseen. Oikeastaan myös Kreikan ja Kyproksen runoantologioissa oli aika paljon sotaan liittyviä runoja, Kyproksella ehkä yli puolet. Mutta jonkun arvonimen varmaan saisin, oli miten oli. Jännä huomata miten paljon haasteesi on herättänyt kiinnostusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osallistu ihmeessä, ketjukolaaja. On mukavaa saada tähän haasteeseen uusia osanottajia. Vielä on hyvin aikaa "suorittaa", marraskuun lopulle asti. Itseäni sotakirjat ovat alkaneet kiehtoa ihan uudella tavalla, ja olen tyytyväinen, että tämän haasteen panin pystyyn. Sota on sellainen aihe, että tarttumapintaa riittää ja ajatuksia herää.

      Totta, paljon innokkaita on lähtenyt mukaan. Katsotaan sitten parin kuukauden päästä, millaisiin saavutuksiin kukin ylsi.

      Poista
  69. Hei, ja kiitos mahtavasta listasta! En osallistu haasteeseen, kun vasta näin myöhäisessä vaiheessa siihen törmäsin, mutta pidän kirjalistan (ja blogisi) mielessäni. Melko paljon listalla olikin tuttua, ja ainakin Ruta Sepetyksen Harmaata valoa on marraskuun lukulistallani. Olen äikän opettaja, ja kasiluokkalaiseni ovat nyt muutamana vuonna lukeneet toisen maailmansodan tapahtumiin liittyviä teoksia, kun historian tunneilla aihetta käsitellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaata valoa kiinnostaisi minua kovasti. Milloinkohan ehdin lukea kaiken mitä haluan...? Mukavaa, että löysit tänne. Tule uudelleenkin! :)

      Poista
  70. Julkaisin haastekoosteeni juuri äsken osoitteessa http://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi/2014/11/ihminen-sodassa-haasteen-koonti.html. Kiitos innostavasta haasteesta!

    VastaaPoista
  71. Huomasin tämän vasta nyt!

    Tässä ensimmäinen http://leenalumi.blogspot.fi/2014/07/william-march-komppania-k.html

    Toinenkin saattaa ehtiä, mutta en ole varma vielä...luen sitä parhaillaan.

    <3

    VastaaPoista
  72. Tämä vielä mukaan http://leenalumi.blogspot.fi/2014/01/lena-muhina-piirityspaivakirja.html

    VastaaPoista
  73. Pitääkö ne olla tänä vuonna luettuja?

    Tämän haluan ehdottomasti mukaan http://leenalumi.blogspot.fi/2011/10/nakymaton-silta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se oli ideana, että marraskuu 13 – marraskuu 14 välisenä aikana luetut. Mutta voin lisätä Näkymättömän sillan (+linkkisi) ekstravinkkien osastoon, kun teen koontipostauksen haasteen päättymisen jälkeen! (Pitäisi itsekin lukea tuo...)

      Poista
    2. Voi vitsi, mutta olen huomannut, että Neljäntienristeys käy, sen olen lukenut tänä vuonna, kun se vasta ilmestyikin;) Sen verran Näkymättömästä sillasta, että tähän asti kaikki, jotka sen ovat lukeneet, ovat kehuneet. Siitä on tullut kiitosta myös sähköpostin puolelle. Haen nyt sen linkin siitä...

      Poista
  74. Kiitos vielä hienosta haasteesta, joka on nyt kohdaltani taputeltuna. Tässä linkki koontipostaukseeni: http://pihinnaisenelamaa.blogspot.fi/2014/11/ihminen-sodassa-haaste-taputeltuna.html

    VastaaPoista
  75. Tässä tämä http://leenalumi.blogspot.fi/2014/03/tommi-kinnunen-neljantienristeys.html

    Voi kunpa olisit osannut ihmetellä minulle, miksi en tähän osallistu...Päättyy 30.11. eli sitten saan tähän vielä yhden;)

    <3

    VastaaPoista
  76. Facebookin kirjaseurannan avulla lähdin tarkistamaan viimeisen vuoden aikana lukemiani sotaan liittyviä kirjoja ja löysin merkinnän kahdeksasta listasi kirjasta:
    Talvi Madridissa, Kuudes mies, Ruma sota – Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia, Makeannälkä, Jos saat tämän kirjeen, Näkymätön silta, Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville ja Kangastus 38. Lisäksi olen kirjannut viimeiselle vuodelle luetuiksi kirjat Renatan sota ja Talo Elben rannalla.

    Todennäköisesti listaan olisi toinen mokoma lisää jos olisin älynnyt pitää reaaliaikaisesti listaa. Sota-aika, erityisesti I ja II maailmansodan aikainen arki kiinnostaa minua kovasti. Olen historian suhteen vähän enemmän kuin ihan pelkästään harrastelija,

    Haasteen ulkopuolella lukemani Zusakin Kirjavaras on jäänyt minulla erityisen voimakkaana lukukokemuksena mieleen ja siinä jos jossain on juuri keskiössä ihminen sodassa. Toinen vahva lukukokemus tämän haasteen tiimoilta oli II maailmansodan jälkeisestä Saksan miehitysajasta kertonut Talo Elben rannalla.
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  77. Päätin laittaa varsinaisesti mukaan kahdeksan kirjaa eli vääpelin verran, vaikka aika monessa muussakin kirjassa sillai jonkin verran sivutaan aseellisia konflikteja...http://hdcanis.blogspot.fi/2014/11/ihminen-sodassa-haasteen-koonti.html

    VastaaPoista
  78. Suketus, minulta tämä vielä http://leenalumi.blogspot.fi/2014/11/pierre-lemaitre-nakemiin-taivaassa.html

    <3

    VastaaPoista
  79. Tämäkin mukaan http://leenalumi.blogspot.fi/2014/10/tanja-pohjola-lintu-pieni.html

    <3

    VastaaPoista
  80. Tässäpä tiedot minun osaltani: http://mustikkakummunanna.blogspot.fi/2014/11/osallistumiseni-ihminen-sodassa.html

    Kiitokset hienosta haasteesta ja mainiota talven jatkoa!

    VastaaPoista
  81. Ohessa linkki koosteeseeni. Kiitän vielä haasteesta, oli todella mukava!

    http://klassikkojenlumoissa.blogspot.fi/2014/11/kuva-wikipediasta-eniten-minua.html

    VastaaPoista
  82. Linkki koostepostaukseen (josta löytyy myös linkit kirja-arvioihin): http://kannestakanteen.blogspot.fi/2014/11/ihminen-sodassa-haasteen-koonti.html

    VastaaPoista
  83. Kenraali R. tässä hei! Kiitos hienosta haasteesta! <3

    http://psrakastankirjoja.blogspot.fi/2014/11/ihminen-sodassa-lukuhaasteen-yhteenveto.html

    VastaaPoista
  84. Majuri huikkaa... Kiitos hienosta, hienosta haasteesta, Suketus! http://luettuaelamaa.blogspot.fi/2014/11/ihminen-sodassa-haasteen-koonti.html

    VastaaPoista
  85. Kersantti P. täällä hei, laiskasti koonti täällä haastevälilehdellä: http://pigeonnaire.blogspot.fi/p/haasteet-2014.html

    Kiitos kiinnostavasta haasteesta, Suketus! <3

    VastaaPoista
  86. Majuri Tonttu ilmoittautuu palvelukseen. o> Ugh! Kiitos vielä upeasta haasteesta! Luen varmasti jatkossakin sotakirjoja - ja varsin erilaisella ennakkoasenteella. ;)

    https://hyllytonttu.wordpress.com/2014/11/28/ihminen-sodassa-lukuhaasteen-yhteenveto/

    VastaaPoista
  87. Luin itseni majuriksi, luetut kirjat täällä:
    http://marinkirjablogi.blogspot.fi/2014/11/ihminen-sodassa-lukuhaaste.html

    Kiitos kivasta haasteesta! Näytti, että kirjoissa on tosi paljon sotaa!

    VastaaPoista
  88. Kenraalin ketku, hei kenraali! (Ei arvontaa, kiitos)

    http://nipvet.blogspot.fi/2014/11/ihminen-sodassa.html

    VastaaPoista
  89. Täälläkin majuri kuittaa tehtävän suoritetuksi ja kiittää.
    http://kirjanpauloissa.blogspot.fi/2014/11/koosteessa-ihminen-sodassa.html

    VastaaPoista
  90. Kenraali kiittää ja kuittaa :)

    http://maailmanaareen.blogspot.com.au/2014/11/ihminen-sodassa-haasteen-koostetta.html

    VastaaPoista
  91. Kiitän haastajaa hienosta haasteesta ja pokkaan vääpelin arvon. Koontia ja ajatuksia täällä: http://kirjojajamuitakauniita.blogspot.fi/2014/11/ihminen-sodassa-lukuhaasteen-koonti.html

    VastaaPoista
  92. Kiitos minunkin puolestani aivan mahtavasta haasteesta! http://1001kirjaajayksipienielama.blogspot.fi/2014/11/ihminen-sodassa-lukuhaasteen-koonti.html täällä (harmittavan pikaisesti laadittu) koonti haasteeseen lukemistani kirjoista. Majuri kiittää ja kuittaa!

    VastaaPoista
  93. Kiittää myös, paljon tuli luettua! http://www.kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/2014/11/vuoden-lukuhaasteet.html

    VastaaPoista
  94. Voi voi, menipä se vuosi nopeasti, vain kuusi kirjaa. Suunnitelmissa oli paljon enemmän, listalla oli mm. sarjakuvaa. Nytkin skaala oli toki suhteellisen laaja, runoa, tietoa ja romaania.
    Eli näin:
    Yrjö Jylhä - Kiirastuli: http://matkallatuntemattomaan.wordpress.com/2013/12/08/yrjo-jylha-kiirastuli/
    Väinö Tanner - Unohdetut päiväkirjat 1943–1944: http://matkallatuntemattomaan.wordpress.com/2013/12/31/vaino-tanner-unohdetut-paivakirjat-1943-1944/
    Teemu Keskisarja - Viipuri 1918: http://matkallatuntemattomaan.wordpress.com/2014/03/06/teemu-keskisarja-viipuri-1918/
    William March - Komppania K: http://matkallatuntemattomaan.wordpress.com/2014/07/26/william-march-komppania-k/
    Kurt Vonnegut - Äiti yö: http://matkallatuntemattomaan.wordpress.com/2014/08/19/kurt-vonnegut-aiti-yo/
    Sari Näre & Jenni Kirves (toim.) - Luvattu maa: http://matkallatuntemattomaan.wordpress.com/2014/10/29/sari-nare-jenni-kirves-toim-luvattu-maa/

    VastaaPoista
  95. Koontini täällä: http://nannankirjakimara.blogspot.fi/2014/11/ihminen-sodassa-haasteen-koontia.html

    Kiitos mainiosta haasteesta! Kuin huomaamatta luin itseni kenraaliksi :)

    VastaaPoista
  96. Hieno haaste, minun kirjani löytyvät täältä.
    http://nenakirjassa.blogspot.fi/p/ihminen-sodassa.html

    VastaaPoista
  97. Vääpeli kiittää antoisasta haasteesta! Sota-aiheisiin kirjoihin aion tutustua jatkossakin aiempaa monipuolisemmin :)

    http://elegiakirjat.blogspot.fi/2014/11/ihminen-sodassa-haasteen-koonti.html

    VastaaPoista
  98. Apua, olen myöhässä! Mutta jos vielä ehtii, niin tässä korpraalin kooste:

    http://mainoskatko.blogspot.co.uk/search/label/Ihminen%20sodassa

    Ei mennyt niin hyvin kuin olisin halunnut. Yritän huomiseksi tehdä koosteen blogiini. :)

    VastaaPoista
  99. Hei, mahtoikohan koostepostaukseni kanssa tulla jokin tekninen ongelma? En näe sitä täällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, en ole ainakaan huomannut sinulta tulleen muuta kommenttia kuin tämän.

      Poista
    2. En ehtinyt kirjoittaa koostepostausta ajallaan, mutta koska kaikissa tähän haasteeseen liittyvissä kirjoissa on yhtenä tunnisteena sota, ne löytyvät kaikki täältä:
      http://kirjajokamaasta.blogspot.fi/search/label/sota

      Ainoastaan vanhin postaus on ajalta ennen haasteen alkua. Muut kymmenen ovat haastekirjoja. Terveisin luutnantti :)

      Poista
    3. Sota-aikana eri maiden hallitukset seurasivat tarkasti Suomen tiedotusvälineitä ja media määrättiin vaikenemaan monista asioista.

      Myös sotalasten siirrot Ruotsiin joutuivat sensuroitavaksi. Väheksyviä, epäluuloisia tai arvostelevia kirjoituksia asiasta ei saanut julkaista. Kirjoittelu lähti silti siihen suuntaan, joten kaikki kielteiset kirjoitukset lasten siirrosta kiellettiin ehdottomasti.

      http://lyyxem.freehostia.com/sotasensuuri.htm

      Poista

Kiitos kommentistasi!