Alice Munro: Sanansaattaja

Alice Munro: Sanansaattaja
Suomentaja: Kristiina Rikman
Kansi: Laura Lyytinen
Tammi 2008
383 s.
The View from Castle Rock (2006)

Kirjakauppaostos.


Alice Munron Sanansaattaja on toisiinsa kietoutuvien tarinoiden kokoelma, joka jakautuu kahteen temaattiseen linjaan. Ensimmäinen osa kertoo Munron isän suvusta, skotlantilaisista Laidlaweista, jotka lähtevät 1800-luvun alussa Skotlannista Uudelle mantereelle monien kaltaistensa tavoin. Osion viisi kertomusta kattavat parinsadan vuoden ajanjakson ja kertovat siirtolaisperheen juurista, lähtökohdista, identiteetistä ja integraatiosta uuteen.

Toisessa osassa Munro ottaa minäkertojan roolin ja tiivistää historian kulkua oman elämänsä eri vaiheiden kuvailuun. Mukana on monia elementtejä alkuosasta, viitteitä kauemmas historiaan, kumarruksia esi-isille. Tärkeimmäksi tuntuu muodostuvan Munron oma isä, jonka nuoruutta ja taustoja kartoitetaan pariinkin kertaan. Viimeistä kertaa isä on mukana kertomuksessa, jossa hän jo selvästi vanhentuneena joutuu sairaalahoitoon.

Sanansaattaja edustaa kiinnostavaa kirjallisuudenlajia. Se on yhdistelmä faktaa, sukututkimusta, elämäkertaa ja kuvitelmaa. Laidlawn suku on ollut vuosisatoja taipuvainen kirjaamaan ylös elämän tapahtumia, ovat ne sitten omaisuusluetteloita, kirjeitä tai päiväkirjamerkintöjä. Näistä fragmenteista Munro on koostanut esiin yhteyden oman nykyhetkensä ja elämänsä sekä menneen välillä. Tarinankerronta, kirjallinen ilmaisu ja elämän tapahtumien merkityksellistäminen tarinoiden keinoin on selvästi "sukuvika", jolle Munro osittain etsii vahvistusta.

Teoksen kantava teema on ihmisen minuuden yhteys laajempaan kontekstiin. Kuinka suurilta osin olemme oman elämämme herroja, kuinka paljon on kiinni kasvuympäristöstä, geeniperimästä ja tapahtumien ketjuista, joita emme osaa sanallistaa tai aina edes nähdä.

Itse miellyin enemmän toiseen osaan ja sen omaelämäkerralliseen kerrontaan. Munro taitaa eleettömän kerronnan, tyyli on näennäisen tasainen, mutta sitäkin suuremmilla merkityksillä ladattu. Pienet tapahtumat muodostuvat yllättäviksi käänteiksi, jotka saattavat muuttaa tapahtumien tai tulkinnan suunnan. Ensimmäisessä osassa ihastelin taitoa, jolla Munro häivyttää toden ja kuvitelman rajat ilman, että lukijalle tulee huijattu olo. Hän antaa tarinan kasvaa ja viedä mukanaan, ja sopivassa välissä muistuttaa kertojan äänellä, mikä todella tiedetään ja mitä ei.

Ensimmäisessä osassa miellyin eniten tarinaan Näköala Castle Rockilta, joka on myös kirjan alkuperäinen niminovelli. Siinä Munron esi-isät päättävät lähteä Skotlannista kohti Yhdysvaltoja. Tarina kuvaa siirtolaisuuden tematiikkaa herkästi ja tarkasti: pitkää laivamatkaa, uskalluksen ja pelon välistä haipuvaa eroa, perheen sisäistä dynamiikkaa, suljetun tilan tunnelmaa. Samaan aikaan usko tulevaan on voimakas – ja pelko vielä suurempi.

Toisen osan ja koko kirjan päättävä Miksi sinä sen haluat tietää? on tunnelmaltaan ja jälkipoltoiltaan voimakkain lukukokemus. Siinä minäkertoja kuusikymppisenä naisena löytää rinnastaan kyhmyn. Tarkempien tutkimusten odottelun lomassa hän alkaa miehensä kanssa etsiä hautakumpua, jonka on joskus vuosia aiemmin nähnyt auton ikkunasta. Muistomerkin etsintä on vaikeaa, ja siihen kietoutuu sellainen määrä taiten kuvattua pelkoa, hätää ja alistumista, samalla seesteistä ymmärrystä ja hyväksyntää, että lukijan kurkkua väistämättä alkaa kuristaa. Yksityisestä tulee yleistä, ja oman kokemuksen kautta ihminen palaa menneeseen ja juurilleen ja vieläkin kauemmas, aina maankuoren liikkeisiin saakka.

On vaikea tarkkaan sanoa, mikä Munrossa minuun eniten kolahtaa. Yhtäältä se on kieli (Kristiina Rikmanin upea suomennos!), joka on samaan aikaan lakoninen, toteava ja merkityksiä täynnä. Toisaalta se on tarinankerronta: mukaansatempaava, vähitellen kasvava, elämältä maistuva, koskettava. Munro ei lässytä tai liehittele, hän kertoo niin kuin asiat ovat, lukijaa – tai itseään – pehmittelemättä.

Sanansaattaja ei ole novellikokoelma perinteisintä mallia. Se yhdistää historialliset sirpaleet, kirjalliset lähteet, kuvitelman ja toiveet. Se on kirjoittajansa tilinpäätös ja kunnianosoitus perheelleen ja sukujuurilleen. Ja se on vahvaa kerrontaa, upea kokonaisuus, tarinasikermä, jonka on täytynyt saada tulla kerrotuksi.

___

Samaan aikaan kanssani Sanansaattajasta kirjoittaa noora. Luimme kirjaa yhtä aikaa tahoillamme, ihastelimme ja pohdiskelimme sitä yhdessä.