28. lokakuuta 2013

Maija Muinonen: Mustat paperit



Maija Muinonen: Mustat paperit
Kansi: Jenni Saari
Teos 2013
167 s.

Kirjastosta.


Minä kerron sinulle kaiken, senkin etten kerro sinulle kaikkea.


Ann Miel kuolee pian, hän tietää sen. Tarkalleen ottaen hän kuolee vuorokauden kuluttua. Saadakseen valmiiksi edes jotain, tai ehkä koko elämänsä, hän alkaa kirjoittaa kirjeitä. Tärkein kirjeiden saaja on hänen pieni poikansa Luc, niin pieni vielä, ettei äiti ole valmis jättämään tätä yhtään pidemmäksi aikaa. Myös perheen lastenhoitaja Rosa saa omat kirjeensä, kuin myös kirjepaperit lähettäneen tehtaan johtaja sekä muutama muu.

Kuin huomaamattaan, pirullisen kellon tikittäessä koko ajan aikaa pois, Ann alkaa kirjoittaa tulevaisuutta – kaikkea sitä, mitä hän ei näe tapahtuvaksi, mutta jota haluaisi olla todistamassa. Hän kuvittelee, kuinka Luc kasvaa Rosan hoidossa pienestä pojasta nuorukaiseksi ja lopulta aikuiseksi mieheksi. Kirjeiden sävy muuttuu yhä määräävämmäksi, Ann ottaa suunnan ja aseman, johon ihmisen on todellisuudessa vaikeaa ja mahdotontakin päästä. Lucin elämä koulunkäynteineen, harrastuksineen, ystävineen, rakastettuineen – kaikki muodostuu kirjaimiksi valkoisille papereille, joita Ann raivokkaasti kirjoittaa täyteen, ennen kuin aika loppuu. Sillä ainahan aika loppuu kesken. Kaikilta.

Maija Muinosen Mustat paperit on vaikuttava ja vakuuttava romaani. Se herättää lukijan kiinnostuksen, pitää otteessaan ja herättää voimakkaita tunteita. Kirja on hyvin intensiivinen, sen jokainen lause on merkityksellinen, ja sen tunnelma rakentuu äärimmäisen hienosti ja hienovaraisesti yhä pahaenteisemmäksi, ahdistavammaksi ja kokonaisemmaksi. Toisaalta arvoituksellisuus pysyy yllä loppuun saakka, sillä Ann häipyy lukijan käsistä aina, kun hänestä luulee hetkeksi saaneensa kiinni. Mikä on totta elämässä nyt, mikä tulevassa?

Tarinan kiihkeys kiertyy loppua kohti yhä tiukemmaksi solmuksi, ja minun oli pakko lopettaa lukeminen hetkeksi viimeisten parinkymmenen sivun aikana. Niin syvälle olin jo uponnut Annin kirjeisiin, että ne alkoivat pelottaa. Ann on vaikuttava kertoja: samaan aikaan epäluotettava, luotaantyöntävä ja uteliaisuutta kutkuttava.

Mustat paperit kertoo äitiydestä, kuolemasta ja kiintymyksestä, eikä tosiaan kauneimmalla mahdollisimmalla tavalla. Samalla se pakottaa pohtimaan luopumisen vaikeutta – jopa mahdottomuutta –, kohtalouskon ongelmallisuutta ja äitiyden pimeämpää puolta. Missä kulkee rakkauden ja vallan raja? Mitä tapahtuu, kun sen ylittää?

Kirjan tunnelma on upea. Muinonen on tavoittanut lyhyeen mittaan paljon, eikä kirjassa ole mitään liikaa. Tarina houkuttelee luokseen ja kun se on saanut pahaa-aavistamattoman uhrin lähelleen, verkko on kiertynyt jo pakahduttavan kireälle, eikä jäljelle jää ainakaan helpotusta – kaikkea muuta.

___

Muita vaikuttuneita lukijoita: Arja, Helmi-Maaria Pisara ja Marjatta Mentula (kaksi jälkimmäistä käsittelee juonta tarkemmin ja paljastavammin).

19 kommenttia:

  1. Hurjaa, huimaa, ihan mun juttu! Maaria tätä jo minulle suosittelikin ja nyt tämä vielä...kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä on ihan aitoa maailmankirjallisuutta, johon niin usein viittaat kirjallisena kotinasi. Todella hieno, kypsä ja kokonainen. Odotan, mitä pidät!

      Poista
    2. Ihanaa, että pidit tästä, eikä kyllä ihmekään. Tämä on ihan mainio. Ja luulen, että Leenakin ihastuu. Toivon :)

      Poista
    3. Upea kirja, ei voi muuta sanoa.

      Poista
    4. Leena on melkein tajuton..., että tällaisia kirjoittajia meillä....♥

      Poista
  2. Aa voi että, tämä kuulostaa ihan kauhean mielenkiintoiselta! Pakko ottaa kyllä nimi ylös etten unohda tätä. Vaikuttaisi sellaiselta kirjalta, jonka tahtoisin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Lukukokemus on tosi intensiivinen, ja kirja tekee mieli ahmia, mutta se pakottaa vähän rauhallisempaan lukutahtiin, että kaiken ehtii sisäistää.

      Poista
  3. Olipa mukavaa lukea arviosi, sillä jään aamulla vapaille ja aion lukea tämän seuraavaksi. Kirja on kiinnostanut jo jonkin aikaa, ja kun kuuntelin sunnuntaina Muinosen puheenvuoroa kirjamessuilla (Aleksis Kivi-lavalla haastateltiin yhdeksää esikoiskirjapalkintoehdokasta), tuli hinku lukea kirja heti! Palaan tänne kun saan oman juttuni kirjoitettua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, odottelen arviotasi. Lukukokemus on taatusti intensiivinen, tämä kirja vie mukanaan. Harmi, etten osunut kuulemaan Muinosta, mutta toisaalta lukeminen ilman mitään ennakkotietoja oli avartavaa.

      Poista
    2. Kiinnostaa myös miten esikoishaastattelu meni!

      Poista
  4. Harmi, en kuullut Muinosta messuilla. Kirja on huima, vaikuttava ja intensiivinen kuten sanoit. Suurimpia lukuelämyksiä aikoihin, ei voi kuin ihailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti. Jää mieleen pitkäksi aikaa.

      Poista
  5. Tämä odottaa lukemista kaapin päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Toivotan antoisia lukuhetkiä.

      Poista
  6. Kirja vaikuttaa taas sellaiselta, että sen soisi lukevansa. Kiitos tästä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!