Toni Morrison: Rakkaus

Toni Morrison: Rakkaus
Suomentaja: Seppo Loponen
Kansi: Laura Lyytinen
Tammi 2004
276 s.
Love (2003)

Lainakirja.


Bill Cosey on monen toiminnan mies. Hän on varakas rantahotellin omistaja, pikkukaupungin seurapiirien hallitsija, naistenmies, pomo, aviomies, rakastaja, isä ja appiukko. Kun hän kuolee, moni nainen (ja mieskin) huomaa valtavan aukon elämässään.

Vida menettää esimiehen ja suojelijan, May apen, joka oli viimeinen kunnollinen yhteys liian nuorena kuolleeseen aviopuolisoon Billy Boyhin. Christinellä ei ole enää isää eikä isoisää, ja elämä kolhii muutenkin kovaa. Heed on ollut koko elämänsä pääasiassa Coseyn vaimo – nyt hän on tyhjän päällä oleva leski tappelemassa siitä, mikä perinnöstä on jäljellä. Mukaan kuvioon saapuu vielä salaperäinen Junior, koulukotien ja katujen kasvatti, joka ei tunne Coseyta, mutta tuntuu silti tietävän tästä paljon. Kaiken yllä on Coseyn hotellin vanha kokki L, joka tietää enemmän kuin paljastaa.

Toni Morrisonin Rakkaus on tutkielma nimensä mukaisesta aiheesta. Se ei ole rakkaustarina yksinkertaisimmassa muodossaan, vaan pikemminkin monisärmäinen kudelma kaikista niistä tunteista, joita kiintymys ja rakkaus, palvonta ja orjuutus tuottavat. Rakkaus ei ole kaunista, armollista, vahvistavaa tai kaiken antavaa – aina. Tai ehkei koskaan?

Kirjan kuvaamat ihmissuhteet ovat monimutkaisia, hankalia ja armottomia. Ihmisten on vaikeaa antaa anteeksi, harkitsemattomat sanat ja teot seuraavat vuosikymmeniä, ehdottomuus koituu monin paikoin kohtaloksi. Vaikka tarina vaatii draamaa ja ehkä jopa liioitellun rankkoja tunteita, pateettinen se ei ole. Tunnelma on tiivis, ja lopussa saadaan kokea pieni armon pilkahdus.

Rakkaus on haastava teos, joka aukeaa hitaasti. Henkilöt sekoittuvat pitkään toisiinsa, ja heitä on vaikea erottaa ja oppia tuntemaan. Heidän välisensä suhteet paljastuvat vähitellen, ovelastikin, mutta salakähmäisyys myös häiritsee. En aivan keksi, minkä lisäarvon hitaasti aukeavat kuviot tarinalle tuovat, sillä ensimmäiset reilut sata sivua en ollut ollenkaan varma, mitä kirjassa tapahtui ja kenestä se kertoi. Kirja kertoo kuitenkin pohjimmiltaan varsin yksinkertaisesta teemasta (tarkoitan: aiheesta, josta voi ihan hyvin puhua niin kuin se on) ja vieläpä varsin konventionaaliseen tapaan (myös rankasti, kyllä, mutta siinä ei sellaisenaan ole mitään uutta), joten en näe ihan perusteltuna sekoittaa pakkaa ja lukijaa lähes puoleenväliin tarinaa, ennen kuin tarinankerronta pääsee vauhtiin ja lukija mukaan siihen.

Bill Cosey on kiinnostava, hieman pelottava ja myös ällöttävä henkilöhahmo. Hän jää lopulta täysin arvoitukseksi, sillä sen enempää hänen elämänsä naiset kuin lukija eivät saa miehestä otetta. Hän haipuu ja katoaa, jää muotokuvaksi, ihanteeksi ja peloksi. Naishahmoista kiinnostavin on Junior, joka tarkkailee Coseyn naisia ulkopuolisena, muttei lainkaan puhtoisena tai viattomana. Coseyn kaikkivoipa henki vaikuttaa lopulta häneenkin.

Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani on yksi vaikuttavimpia lukukokemuksiani. Luottoni kirjailijaan on suuri, eikä tämä kieltämättä hieman laimeaksi jäänyt kirja sitä mitenkään vähennä tai riko. Nyt sitä vastoin odotan vielä innokkaammin pääseväni muun tuotannon kimppuun. Jotain ehdottoman koukuttavaa ja häiritsevän taitavaa Morrisonissa on. Myös Rakkaudessa, vaikkei se mikään kuolematon kokemus minulle olekaan.

___

Satyyri-lehden numerossa 3/2008 on Marissa Janhusen kiinnostava kirjoitus Rakkaudesta. (Sisältää myös juonta avaavia paljastuksia, joita itse en halunnut tekstissäni tehdä.)

TBR-listani 37. teos.