Afrikan tähti: Plumeriaveranta

Mia Couto: Plumeriaveranta
Suomentaja: Sanna Pernu
Kansi: ?
Like 2006
170 s.
A Veranda do Frangipani (1996)

Kirjastosta.


Mosambikilainen timpuri Ermelindo Mucanga on ollut kaksikymmentä vuotta kuolleena – yhtä kauan, kuin maa on ollut itsenäinen – mutta koska häntä ei haudattu perinteiden mukaan oikein, hänen henkensä on jäänyt puoliväliin matkalle tuonpuoleiseen. Ermelindon ruumis lepää plumeriapuun alla siirtomaavallan aikaisen linnoituksen pihalla, ja hänen henkensä tarkkailee nykyisyyden tapahtumia varsin kaikkitietävästä näkökulmasta. Henki on kuitenkin levoton, sillä puolimatkassa oleminen ei tee koskaan lopulta hyvää. Olisi löydettävä sopiva elävä ihminen, johon siirtyä, jotta Ermelindo voisi kuolla uudestaan, saada oikeaoppiset hautajaiset ja päästä perille rajan taakse.

Linnoituksessa on jo pidempään toiminut vanhainkoti, jonka despoottinen johtaja on juuri löytynyt murhattuna. Komisario Izidine Naíta saapuu tutkimaan tapausta, ja Ermelindo päättää siirtyä häneen. Murhatutkimuksien edetessä komisario ja Ermelindo kuulevat kuulusteltujen vanhuksien elämäntarinoita, jotka valottavat Mosambikin historiaa monesta näkökulmasta. Mikään ei ole niin yksinkertaista, miltä näyttää, eikä totuus ole koskaan mustavalkoinen.

Plumeriaveranta on kiehtova, häiritsevä ja monitulkintainen teos. Se alkaa kepeästi ja leikitellen, se vihjailee ja antaa ymmärtää, mutta jo seuraavassa hetkessä lukijan pää sekoitetaan täysin. Tarinan maagiset elementit otetaan annettuina, eivätkä ne ole millään tavoin häiritseviä. Kerrontatekniikka tosin on haastava, ja lukijan on oltava tarkkana, jotta pysyy kärryillä. Komisarion ruumiissa sijaansa pitävä Ermelindon henki vuoroin kertoo itse tarinaa, vuoroin antaa muille äänen. Kerronnallinen ratkaisu olisi voinut olla selkeämpikin.

Jotain oudon kiehtovaa Plumeriaverannassa on. Mosambik on minulle aivan tuntematon maa, ja kirja avaa sen menneisyyttä ja heittelee koukkuja, joihin tekee mieli tarttua tarkemmin. Kirjan henkilöhahmot ovat pääasiassa outoja ja häiritseviä, pitkän elämän eläneitä vanhuksia, jotka ovat kaukana tavanomaisista naapurinmummoista ja -papoista. Siirtomaa-aika ja ennen kaikkea sen historiallinen painolasti kuvataan kirjassa hyvin raskaana ja vaikuttavana. Jäljellä ovat sekä konkreettiset että kuvainnolliset linnoitusten rauniot, henkilökohtaiset ja yhteisölliset traumat, hierarkia ja raivaamattomat miinakentät.

Helppo kirja tämä ei ole. Jouduin pinnistelemään lukiessani, ja vaikka kirja teki kaikkensa, jotta se olisi pitänyt minut etäällä, jäin oudolla tavalla silti koukkuun sen tarjoamiin tarinanaihioihin ja langanpätkiin, jotka eivät kaikki johtaneet mihinkään suureen. Jään luultavasti vielä pitkäksi aikaa miettimään, mitä kaikkea kirjailija halusi minulle kirjallaan kertoa. Ja vähintään palaan vielä Mosambikiin jonkin muun kirjan myötä – niin paljon jäi auki ja kertomatta.

___

Lisää Mia Coutosta ja mosambikilaisesta kirjallisuudesta voi lukea vaikkapa Mafalala-blogista.

Haasteet: Afrikan tähti ja Maailmanvalloitus (Mosambik).