27. lokakuuta 2013
Ahmadou Kourouma: Ei Allahin tartte
Ahmadou Kourouma: Ei Allahin tartte
Suomentaja: Marjatta Ecaré
Kansi: Tuija Kuusela
Tammi 2002
202 s.
Allah n'est pas obligé (2000)
Kirjastosta.
Birahima on katupoika Norsunluurannikolta. Isäänsä hän ei koskaan ehtinyt tuntea, ja rampa äiti kuolee turhan nuorena parantumattomaan säärihaavaan. Koulu jää Birahimalta kesken ja ainoa mahdollinen suunta on katu. Levoton Länsi-Afrikka vaikuttaa myös Birahiman elämään, sillä hänet värvätään lapsisotilaaksi kapinallisjoukkoihin. Perheetön poika, jolla ei muutenkaan ole mitään tulevaisuuden tai edes huomisen suunnitelmia, on hyvä löytö värväreille.
Alkaa matka Liberiaan ja Sierra Leoneen, joiden poliittista sekoilua Birahima tarinassaan kuvaa. Arki on sotaa ja sota arkea, raiskauksia, joukkoteloituksia ja vallankaappauksia tehdään lähes yötä päivää. Birahiman elämä ei kuitenkaan ole pelkkää kalasnikovien pauketta, vaan lapsisotilaiden välille syntyy lujaa ystävyyttä ja kiintymystä. Birahima tarkkailee elämäänsä ja maailman tapahtumia yhtäältä kouluja käymättömän katupojan kielellä ja mielellä, toisaalta tarkkasilmäisesti ja jopa huomaamattaan varsin analyyttisesti.
Ei Allahin tartte on norsunluurannikkolaisen, myöhemmin Ranskaan emigroituneen Ahmadou Kourouman (1927–2003) viimeiseksi kokonaan loppuun kirjoitetuksi jäänyt romaani. Se haastaa lukijansa heti alusta alkaen, eikä päästä tiiviin kahdensadan sivun aikana lukijasta kertaakaan irti.
Birahima on kertojana samaan aikaan ärsyttävä, pelottava ja hieman surkea. Hän pitää sanakirjoista ja selittää monet käyttämänsä sanat esimerkiksi hakuteos Läpileikkaus mustan Afrikan ranskan kielen sanastollisista erikoispiirteistä selityksillä. Kerrontakeinona se on sekä rasittava että kiehtova. Birahima on hyökkäävä, näennäisen ylimielinen ja hän antaa sanan säilän heilua. Pohjimmiltaan mieleen jää silti kuva epävarmasta ja liian paljon liian varhain menettäneestä nuoresta pojasta, jonka oikea paikka olisi taistelujen sijaan koulun penkillä ja perheen hoivissa. Kirjailija ei kuitenkaan ole tehnyt kirjallisia valintojaan heppoisin perustein, eikä ratkaisuista jää mitenkään valju olo. Pikemminkin tuntuu, että Kourouma kirjoittaa juuri niin kuin asiat ovat.
Ei Allahin tartte on raskas lukukokemus, vaikka se on sivumäärältään suppea. Kieli vaatii paljon, enkä itse päässyt sen mukaan missään vaiheessa, vaan törmäsin koko ajan seinään. Heimosotien, uskontojen ja siirtomaamenneisyyden muodostama pyhä kolminaisuus leikkaa kaiken läpi, vaikka kirjan kertojan näkökulma on pääosin hyvin subjektiivinen.
Sarjatulena tykittävä, poukkoileva kieli, hemmoteltua länkkäriä kauhistuttavat tapahtumat, jotka niiden kokija kuittaa lähinnä olankohautuksella ja tiiviydestään huolimatta hitaasti etenevä tarina jättivät tämän lukijan lopulta kylmäksi.
___
Myös Mari A. on lukenut tämän kirjan.
Etenen Afrikan tähti -haasteessa ja Maailmanvalloituksessa Norsunluurannikolle.
Tunnisteet:
2000-luku,
Afrikan tähti,
Afrikka,
Ahmadou Kourouma,
Kirjastosta,
Maailmanvalloitus,
Norsunluurannikko,
Sota,
Tammi,
Väkivalta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Rupesi kiinnostamaan aiheensa puolesta, vaikka et kovin positiivista kuvaa kirjasta antanutkaan. Olen lukenut aiemmin kaksi hyvää lapsisotilaskuvausta Uzodinma Iwealan Beasts of No Nation ja Ishmael Beahin Leikin loppu. Iwealan kirja on tosi hyvä, kirjoitettu lapsen näkökulmasta, lapsen kielellä.
VastaaPoistaTässä oli jotain, mikä piti tiukasti etäällä. Aihe on kyllä tärkeä ja kiinnostava. Kiitos kirjavinkeistä, laitan ne korvan taakse!
PoistaTästä tuli mieleen Claire Denisin ohjaama leffa White Material, joka tuli vähän aikaa sitten televisiosta. Lapsisotilaiden kohtalo puhutti (ja järkytti) myös siinä.
VastaaPoistaEn tiedä, haluaisinko nähdä aiheesta elokuvaa... Katson aika vähän leffoja, ja ne vaikuttavat minuun aika voimakkaasti, etenkin jos aihe on raskas. Mutta ehkä jossain vaiheessa, kiitos vinkistä!
PoistaAika lailla samat ajatukset tästä kirjasta. Multa olisi jäänyt kesken ilman haastetta, johon luin. Tais olla se lukudiplomi-haaste, johon itse luin =)
VastaaPoistaEn tiedä, tuskin olisi ollut hirveä virhe jättää tätä kesken, mutta toisaalta tulipahan kuitenkin luettua tästäkin aiheesta pitkästä aikaa.
VastaaPoista