15. lokakuuta 2013

Leena Virtanen: Noitanaisen älä anna elää



Leena Virtanen: Noitanaisen älä anna elää. Tosikertomus noitavainoista Suomessa 1666–1671.
Kansi: Mika Tuominen
WSOY 2013
287 s.

Arvostelukappale.


Noitanaisen älä anna elää. (2. Moos. 22:17.)


Yleinen harhaluulo on, että noitavainot olisivat olleet nimenomaisesti keskiaikainen ilmiö. Toinen virheellinen oletus on Euroopan eri kolkkien noitavainoissa kuolleiden ihmisten määrä: se on huomattavasti pienempi, kuin varhaisempi tutkimuskirjallisuus antaa olettaa. Koko Euroopan mittakaavassa noitavainoissa syytettyjä oli noin 200 000 ja kuolemaantuomittuja alle 50 000. Ruotsissa teloituksia tehtiin noin 400, Suomen alueella satakunta. Ja ajanjaksohan on pääosin 1600-luku, etenkin sen loppupuoli, ei siis mikään "pimeä keskiaika".

Leena Virtasen Noitanaisen älä anna elää on populaariin tyyliin kirjoitettu, mahdottoman koukuttava kirja, joka käsittelee varastetuista ruislyhteistä liikkeelle lähtenyttä noitavainoa Ahvenanmaalla 1600-luvun lopulla. Kirjan kuvaamana aikana kuuttatoista naista syytettiin noituudesta ilmiantojen ja todistusten perusteella. Heistä seitsemän tuomittiin kuolemaan.

Kaikki alkaa kerjäläisnaisesta, Karin Persdotterista, jolla on omanlaisensa näkemisen lahja. Kun hänen puoleensa käännytään naapurustoa kuohuttavan ruislyhdevarkauden syyllisen selvittämiseksi, ja kun nähty vastaus ei olekaan mieluisa, noituussyytökset ovat valmiina iskettäväksi pöytään ja kihlakunnantuomarin Nils Psilanderin eteen. Karinin kuulusteluissa hänestä saadaan nyhdettyä kolmentoista muun noitanaisen nimet. Karinin oma tie päättyy Kastelholman linnan vankityrmän kautta mestauspölkylle.

Virtasen kirja on mukaansatempaava ja tyyliltään helposti lähestyttävä. Siinä ei ole ala- tai loppuviitteitä, joten ulkoasunkaan ei pitäisi herättää torjuvia tuntemuksia tieteellisempää tekstiä vierastavissa. Kirja nojaa lähdeaineistoon ja tutkimuskirjallisuuteen, mutta viiteet on häivytetty taitavasti ja suurta yleisöä miellyttäen. Kyse on populaarista historiasta, ja hyvä niin.

Aihepiiri on kiinnostava ja Virtanen tuo siitä esiin monia puolia. Hän tekee paljon perusteltuja päätelmiä ja antaa paikoin myös mielikuvituksensa laukata. Syytettyjen naisten tuntemukset ja reaktiot on saatu elävöitettyä kirjan sivuille, ja vaikka niistä ei kukaan voi olla varma, ainakin tämän lukijan oli helppo uskoa siihen, mitä luki.

Oma huomioni kiinnittyi ennen kaikkea kahteen seikkaan. Ensinnäkin en voinut olla anakronistisesti pohtimatta, miten järjettömästä ilmiöstä noitavainoissa on ollut kyse. Kuinka pienillä asioilla on saatu aikaan valtavaksi paisunut aaltoliike, ja kuinka vastuuttomasti monet ihmiset ovat toimineet. Puheilla – etenkin harkitsemattomilla – on ollut suuri painoarvo, ja jokaiseen todistukseen on kiinnitetty huomiota.

Toinen asia, jota pohdin koko kirjan ajan, on vallankäyttö ja sen vääristymät. Kihlakunnantuomari Nils Psilander käytti hänelle suotua valtaa häikäilemättömästi ja paikoin sokean tuntuisesti. Hän oli oppinut mies, ja vahvasti selvillä noituustutkimuksen eurooppalaisista tuulista. Puhdas järki ja logiikka häneltä kumminkin tuntuivat paikoin puuttuvan, ja tuomari antoi omien mielipiteidensä, tunteidensa ja pelkojensa viedä. Psilander jää lopulta arvoitukseksi, mutta selvää on, että hän piti lankoja tiukasti käsissään ja pyrki löytämään ja tuomitsemaan mahdollisimman monta noitaa – keinoista viis.

Noitasyytösten järjettömyys kiteytyy mielestäni erinomaisesti noitamerkkien etsimiseen. Syytettyjen kehosta etsittiin (usein nöyryyttävästi ison miesjoukon edessä ja muutenkin ahdistavassa tilanteessa) merkkejä paholaisen kanssa tehdystä liitosta. Noitamerkiksi kävi lopulta lähes mikä tahansa: arpi, luomi, pigmenttihäiriö – käytännössä ihan mikä tahansa ihon "poikkeama". Kuinka järjetöntä! Sellaisenhan löytää ihan kenestä tahansa, kun haluaa!

Ylipäänsä on ihmeellistä, kuinka vihamielisesti kansanuskoon ja kansanperinteeseen suhtauduttiin noitavainojen kontekstissa. Maailman sivu on tunnettu tapoja vahvistaa karja- ja viljaonnea, avustaa puolisonetsintää ja parantaa kremppoja ja sairauksia. On hämmentävää, kuinka suurella vimmalla tavanomaiset käytännöt ja sukupolvelta toiselle kulkeneet tiedot ja taidot onnistuttiin oikeudenkäynneissä kääntämään syytettyjä vastaan. Puhdasoppisuuden vaatimukset olivat toden totta valtaisat.

Itse olisin pitänyt tieteellisemmästäkin otteesta kirjassa. Nyt oli oltava tarkkana siitä, minkä kaiken lukee pureskelematta ja mitä kohtia jää tarkemmin miettimään. Itse en esimerkiksi aivan lähde siihen kelkkaan, että noitavainoissa olisi kyse ensisijaisesti naisvihasta. Suomessa (joskaan ei Ahvenanmaalla) moni syytetyistä oli mies, eikä järjestelmällistä naisten vainoamista nimenomaan sukupuolensa perusteella voi suoraan väittää tapahtuneen. Syyt olivat moninaisempia.

Ahvenanmaan noitavaino on surullinen historian ilmiö. Se on myös pelottava. Vaikka lautamiehistä löytyi paikoin myös järjen ääntä, ja vaikka mieleltään kovimpia naisia ei edes järjestelmällinen kidutus saanut murtumaan, päällimmäinen tunne kirjan lukemisen jälkeen on silti epäusko ja kevyt kauhu. Kuinka pienestä asiat lähtevät liikkeelle, ja kuinka suuri painoarvo on sosiaalisilla suhteilla, virkahierarkialla, ihmisten välisillä erimielisyyksillä, kostonhalulla ja itsepäisyydellä.

___

Jenni piti tavasta, jolla Virtanen antoi kuvaamilleen naisille äänen ja vältti totisuuden ja opettavaisuuden. Sonja ei innostunut tästä kirjasta, vaan kaipasi mielummin fiktion pariin. Ja kuten Hanna, minäkin jäin miettimään, mitkä ovat meidän aikamme noitavainoja.

Haasteet: Kansankynttiläin kokoontumisajot (Historia).

9 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! Pitääkin lisätä listaani.

    Jos kaipaat akateemista tutkimusta ja vähän pohjoisempaa, niin itse tykkäsin paljon Jari Eilolan väitöskirjasta "Rajapinnoilla. Sallitun ja kielletyn määritteleminen 1600-luvun jälkipuoliskon noituus- ja taikuustapauksissa." Siinä myös on käsitelty noitavainoja vallankäytön ja hierarkian kautta. Kuten kertomassasi esimerkissä, vanhat perinnäistavat ovat hyviä niin kauan kunnes antaa jollekin väärän vastauksen. Noitasyytös on vakava, ja se rakentuu pitkän ajan kuluessa. Eilolan tapauksissa oikeudenkäyntiin saatettiin tuoda syytetyn tekemisiä ja sanomisia kymmenien vuosien takaa. Ja kun epäily alkaa jostain, se yleensä laajenee, ja yhtäkkiä muutkin alkavat nähdä merkkejä. Noituudesta syytettiin niin varakkaita emäntiä kuin köyhiä irtolaisia. Mielenkiintoinen ilmiö, kuten sanoit. Mutta en usko, että nykyajasta löytyy tälle mitään vastinetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos ei jaksa koko Eilolan kirjaa lukea, tässä on aika hyvä tiivistys: http://www.ennenjanyt.net/4-03/eilola.htm

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, tutustun!

      Ahvenanmaan tapauksissa vain yksi syytetyistä oli selvästi hyväosaisempi, pappissuvun tytär (joskin ilkeä ihminen, mitä ilmeisimmin). Muut olivat pitkälti hyvinkin rahvasta väkeä. Mutta tosiaan, laidasta laitaan, noin laajemmin.

      Lähinnä jäin miettimään nykyajan osalta sitä, millaisilla määreillä nykyään leimataan tavalla tai toisella väärin tekeväksi/ajattelevaksi/olevaksi ja millaisia rangaistuksia siitä seuraa. Vaikkapa sosiaalista eristämistä/kiusaamista/tms.

      Poista
  2. Mä sain tämän samaisen kirjan luettua loppuun eilen. Tykkäilin kovasti aiheesta, mutta kirjoitustyyli jotenkin tökki. Josko sitä saisi viimeistään huomenna blogiinkin jotain kirjoitettua. :) Ajatuksia herättävä kirja yhtäkaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelen innolla tekstiäsi! Jotain hiontaa olisi minustakin voinut tehdö vielä, sillä paikoin lauseet olivat hieman keskeneräisiä ja luonnosmaisia. Mutta itse olin niin aiheen vietävänä, että kaikki muu unohtui.

      Poista
  3. Kiitos linkityksestä!
    Minusta tämä oli todella vetävästi kirjoitettu, vaikka välillä asioissa oli ehkä liikaa toistoa. Todella mielenkiintoinen teos eräästä historian synkästä ajanjaksosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksan ihmetellä, kuinka kummallisia asioita historia paljastaa, kun sitä pöyhii ja tutkii tarkemmin. Noitavainot eivät tietenkään ole mikään uusi aihe, mutta lisää tutkimusta tekemällä saadaan aina vain lisää tietoa ja ymmärrystä.

      Poista
  4. Höh, luulin kommentoineeni tätä juttua jo, mutta ilmeisesti en. (Tai sitten kommenttini oli niin törkeä, että poistit sen ;))

    Piti vain sanomani, että kirja kiinnostaa ja noitavainot kiinnostaa. Tekisi mieli sanoa, että miten järjetön vaino on ollut, mutta niinhänn kaikki vainot ovat. Hulluutta. Mutta kiinnostaa. Pitää kyllä lukea joskus jossain sopivassa rakosessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään en myönnä! :D (Ei, en ole poistanut yhtään kommenttia koko blogihistorian aikana lukuunottamatta muutamaa vahingossa läpi päässyttä roskapostiviestiä.)

      Suosittelen tätä. Kirjassa on hyvä imu ja sen kuvaamat tapahtumat herättävät paljon ajatuksia. Ja niinpä, eihän vainoissa ole koskaan järkeä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!