Kesä. Ja paljon tekemistä. Eilen kävin Suomenlahden vastarannalla pitkästä aikaa ihan maissa asti. Tallinnan satamassa on tullut käytyä pari kertaa tässä välissä, mutta niitä kertoja ei lasketa, koska en niiden aikana ole laskenut myöskään laivan baarissa nautittuja alkoholiannoksia. Kaupunkikohteena Tallinna on ihan söpö, minkä totesin tällä kertaa hyvillä mielin, sillä maissaoloaikaa oli noin yhdeksän tuntia, ja siinä ajassa ehtii jo paljon. Koska oli maanantai, museot olivat poissuljettu käyntikohde, mutta muuten vanhakaupunki tarjosi helteen hellimiä kujia ja muurinreunustoja, valtavan määrän suurissa laumoissa liikkuvia jenkkituristeja, puoteja ja kohvikeja sekä oikein oivallisen kesäfiiliksen. Tuliaisiksi toin tietenkin karkkia ja vähäsen myös ilolientä: sorruin mainoksen uhriksi ja ostin vastikään lanseerattua Gräpevine Absolut -vodkaa. Juuri minunlaisteni ihmisten vuoksi alkoholimainonta varmaan halutaan kieltää...
On ollut aikaa pohdiskella asioita ja vähän ahdistuakin. Oikeasti sekin aika olisi ollut hyvä käyttää G:n kirjoittamiseen, mutta kun ei niin ei. Kai tässä ollaan kovaa vauhtia havahtumassa siihen, että valmistuminen tosiaan odottaa ihan kulman takana, enkä sen jälkeen ole enää identiteetiltäni opiskelija vaan akateemisesti koulutettu nainen. Se on jännittävää ja pelottavaa, enkä osaa oikein suhtautua tulevaan muutokseen. Yksi osasyy pelolle on epäilemättä se, että en ole tutkintotodistus kädessäni marssimassa suoraan mihinkään työpaikkaan, vaan edessä on vuori byrokratiaa, epävarmuutta ja työttömän työnhakijan leima. Minähän olen tällä hetkellä vakituisessa (osa-aikaisessa) työsuhteessa, mutta työni ei ole sellaista, että siihen voisi opiskelun jälkeen jäädä. (Tai ainahan voin, mutten missään nimessä halua.) Pitänee odottaa, että pomo palaa lomilta, pyytää audienssia ja keskustella vielä kerran siitä, haluaako hän pitää minut talossa vai irtisanoudunko syyskuun loppuun. Luultavasti mitään toista, järkevää työtehtävää ei tarjolla ole, joten vajaan kolmen kuukauden kuluttua on uusi vaihe alkamassa. Sekin on aiheuttanut pohdiskelua, olenko ihan idiootti, kun irtisanoudun vakituisesta työsuhteesta tällaisena aikana. Mutta haluan uskoa siihen, että tekevälle löytyy kyllä töitä, enkä toisaalta halua kalliisti koulutettuna ja alastani innostuneena tuoreena opettajattarena jäädä työhön, joka vastaa koulutustani noin 5-prosenttisesti (ja josta saadulla palkalla ei yksinkertaisesti elä). Kyllä se perhana vieköön on niin, että tässä täytyy vaan uskaltaa uskaltaa niin maan pirusti. Hitto.
Ihme lillumista tämä elämä. Suunnan etsintää, häiriintymistä, epäilyä. Onko tämä jollekulle jotenkin erityisen helppoa, kysyn vaan? Onko jollain suunnitelmat kirkkaana mielessä ja toteutuvatko ne just eikä melkein? Miksen minä ole sellainen? Toisaalta haluaisinko edes olla?
Kai kyse on aika paljon luonteesta ja taipumuksista, ainakin niin pyrin selittämään tämän itselleni. Minä kun olen tällainen haahuilija, pohdiskelija, monin tavoin hitaasti lämpeävä. Tuskin olisin minä, jos elämäni menisi muistiinpanojen mukaan, jos olisin ehdoton tai ylettömän päättäväinen. Tietysti minulla on päämääriä ja tavoitteita, mutta verrattuna johonkuhun toiseen lienen liikkeissäni vähän hidas.
Toivottavasti tälläkin tavoin löytyy vielä jonkinmoinen kiintopiste ja polunpää sen kiintopisteen tavoittelun aloittamiseen.
Hyvä postaus. :) Eikä vähiten Pasila-viittauksen ja "lillumisen" takia.
VastaaPoistaVoin antaa taustatukea noihin kysymyksiin sen verran, että olen ite aina huokaillut että voi kun kuuluisin niihin jotka jo ala-asteella tiesi, että ne haluaa eläinlääkäreiksi tai jotain ja sitten lillumisen sijaan lipuvat läpi elämän siihen yhteen päätökseensä tyytyväisinä. Mukulana mulla oli noin kuusi ammattia, joita halusin tehdä, ja päätin et joka päivälle on yks työ ja sit sinä seitsemäntenä huilaan. :) Ylläripylläri, näin ei ole tapahtunut.
Innostus omasta alasta on kuitenkin arvokas ominaisuus, pidä siitä kiinni! Varmasti löydät vielä töitä, ei Suomesta vielä lapset lopu, ja alakin lienee sellainen että ne suuret ikäluokat juuri sieltä saattavat suurin joukoin eläköityä hetkenä minä hyvänsä. ^^ Ja et oo pöpi. Jos kerran sillä palkalla ei enää opintorahan loppumisen jälkeen elä, niin uusi hommahan sitä on saatava. Todennäköisemmin löytää yhden, jolla pärjää, kuin saa sovitettua yhteen kaksi osa-aikaista, joilla yhdessä saa kitkutettua vuokran ja ruoat.
Tsemppauksen editointiin ei just nyt löydy juurikaan aikaa, koska lähden tekemään muffinssipalkalla työtä (e.e), mutta toivottavasti yllä olevassa on jotain järjen hiventä jonkun muunkin kuin itseni mielestä. ^^;
Tuo kuuden päivän tekniikka voisi kyllä olla ihan kiva - ei ainakaan kävisi arki kyllästyttämään ihan heti! :D
PoistaMutta juu. En minä alavalintaani kadu pätkääkään, ja intoa löytyy kovastikin. Toivottavasti arki (=työelämään pääsemisen vaikeus) ei sitä intoa liiaksi syksyllä syö. Hyvähän sitä on tietysti myös epäillä itseään silloin tällöin, muttei ehkä pääasiallisesti.
Useamman osa-aikaisen työn yhdistely ei kyllä nappaa ollenkaan, joten se on menoa nyt! Kiitos tsemppauksista! :)
Hei, pakko kommentoida tuohon valmistumisahdistukseen, kun on itsellä kuukauden vanha YTM:n tutkinto ja tuo tunne on varsin tuttu.
VastaaPoistaMie sain gradunteosta venytettyä puolentoista vuoden mittaisen urakan, vaikka rehellisyyden nimissä tuosta ajasta olisi voinut nipistää kuukausitolkulla pois, jos olisin käyttänyt aikaani tehokkaammin. Mutta minkäs teet, kun on toisaalta niin kiva vain hengata yliopistolla, tehdä gradua kiirettömään tahtiin ja pitää huolella kahvitaukoja. Tästä viimeisestä graduvuodesta nautin todella. Siinä oli elämänlaatu kohdillaan.
Ja valmistuminen ahdisti todella, sillä valmistuin todella tyhjän päälle. Kesäkuun alku meni miltei itsesäälissä rypiessä, en osannut iloita koko valmistumisesta, kun ei ole mitään töitä tiedossa, tai ainakaan mitään varmaa.
Pikkuhiljaa tämä on kuitenkin iloksi muuttumassa. Vietän ensimmäistä kesälomaa sitten kesän 2005, kun aina olen ollut koko kesän kokopäiväisesti töissä, ahneuksissani. Nyt on aikaa lukeakin :) Suunnittelen varovaisesti tulevaa, tietyt kontaktit on olemassa tiettyihin entisiin (alan) työpaikkoihin, jospa niistä jotain tulisi.
Toisaalta mietin, että jos tilanne pitkittyy, teen ehkä vielä avoimen yliopiston kautta lisää oikeustieteen opintoja. Toisaalta olisi opiskelupaikka Tampereen kunta- ja aluejohtamisen koulutusohjelmassa. Jos sinne jotain opintoja tekisi. Vaihtoehdot on monet ja olen alkanut nähdä sen positiivisena asiana.
Mistään ei ole mitään varmuutta, mutta jotenkin luotan siihen että elämä kantaa. Sitä paitsi olen mielestäni niin fiksu tyyppi, että olisi tälle yhteiskunnalle tuhlausta pitää mut työnhakijana :D Paljon töhömmätkin tyypit löytää paikkansa tässä yhteiskunnassa, niin kyllä sitten minäkin.
Tsemppiä sinulle, myötäelän.
Voi Unni, ymmärrän niiiiiin hyvin. Minulla on ihan sama juttu ensinnäkin tämän vehtaamisen kanssa: kunnollisella ja säännöllisellä työnteolla graduni olisi kirjoitettu jo kahdesti. Mutta ei. Aikansa se ottaa tällaiselta haahuilijalta, myönnän. Mutta ottakoon!
PoistaKiva kuulla, että olet jo päässyt ahdistuksesta yli, asenteesi on ainakin kohdillaan! Valmistumisesta saa ja pitää nauttia, vaikka tyhjän päällä olisikin, ja minäkin haluan uskoa siihen, että elämä kantaa ja paikka löytyy. Välillä pitää vaan hakea vähän vauhtia siihen uskomiseen.
Ihan mainio ajatus tuo, että se on nimenomaan yhteiskunnalle tuhlausta pitää meikäläiset työnhakijoina. Otan tuon ohjeekseni syksyä silmällä pitäen!
Kiitos!
Haha, mainio ensimmäinen kappale, oli pakko hekotella ääneen :D Tallinna kuulostaa mielenkiintoselta paikalta, moni siellä tosiaan tuntuu ramppaavan alituiseen, itsellä se ensimmäinenkin kerta jäi välistä sillä että päätettiinkin abi-risteilyllä mennä Tukholmaan. Ja siitä on jo vuosia. Löytyykö Tallinnasta hyviä kirjakauppoja tai pikkuputiikkeja? :D
VastaaPoistaHaha, hyvä hyvä :D
PoistaMinä olen käynyt Tallinnassa vain kääntymässä tai ohikulkumatkalla ennen tätä, sillä useampana vuonna 2000-luvun alussa tuli tehtyä partioreissuja pitkin Viroa. Jonkun kerran taisin pistäytyä parin tunnin päiväristeilyllä, mutta tämä reissu oli ehdottomasti tähän mennessä pisin.
Kirjakauppoihin en tällä reissulla oikein päässyt (matkaseuraani kiinnosti ihan muut asiat), mutta ainakin yksi huikean kivan näköinen antikvariaatti osui silmään vanhassakapungissa. Muuten siellä tuli nyt vilkuiltua enimmäkseen käsityöputiikkeja, joita kyllä riittää. Vaate- ym. kaupat taitavat nykyisin olla keskittyneet isompiin kauppakeskuksiin.
Mutta suosittelen kyllä Tallinnaa, kiva kaupunki!
Mekin mennään tuulettamaan päätä Tallinnaan kunhan loma koittaa:) Odotamme varsinkinkin suosikkiravintola Daubehousen tarjontaa.
VastaaPoistaMonta kertaa tuntemattomaan hypänneenä en voi kuin antaa rohkaisun sanoja. Se on joka kerta yhtä pelottavaa ja kamalaa, mutta aina asiat ovat lutviutuneet. AMK loppui kesken, mutta löysin korvaajaksi amiksen. Amis jäi kesken, mutta löysin kesän lopussa korvaajaksi toisen amiksen. No se amis ei sentään jäänyt kesken, mutta opiskellessa sain mukaloistodiilityöpaikan, josta irtisanouduin kahden päivän jälkeen vittumaisen pomon takia, ja taas oltiin tyhjän päällä. Opiskelujen päätyttyä sain hyvän vakituisen työpaikan, josta myöskin irtisanouduin parin päivän päästä tajuttuani, että kannattaisi ehkä kuitenkin tehdä oman alan duunia ja saada vähemmän rahaa kuin tehdä duunia rahan takia.
No sen jälkeen ei ole tarvinnut aiheuttaa itselle ja läheisille harmaita hiuksia, mutta tuntuu jotenkin kummalta, että se tosiaan olen ollut minä, joka olen niin monta kertaa lähtenyt menemään. Ei yhtään luonteenomaista minulle, jos oikein alkaa miettimään... Mutta aina kohti parempia juttuja.
Jee! Me käytiin turvallisessa Olde Hansassa, hyvää ruokaa sieltä jälleen sai.
PoistaSä oletkin kyllä ollut aina rohkea ja uskaltanut lähteä menemään. Ihailen sitä, oikeasti! :) Just niin sen pitää mennäkin, ettei jää jumittamaan huonoon tilanteeseen tai väärään työhön (tai kouluun). Mulla on ehkä rohkeutta monessakin mielessä, mutta näissä jutuissa olen viime vuosina jotenkin jäänyt nyhväämään. Mutta nyt se saa luvan muuttua!
Parempia juttuja kohti, se pidetään mielessä.
Voi, olipa tutun kuuloista tekstiä tuo valmistumispohdinta! Mä valmistuin joulukuussa 2010 niinkin maailmaa pelastavasta oppiaineesta kuin folkloristiikka. Sen jälkeen muutin Kymenlaaksoon nykyisen mieheni luokse ja työllistyin digitointiprojektien kautta lähikaupunkien museoihin. Olen ollut siis jatkuvasti töissä valmistumisen jälkeen, mikä on loistojuttu, mutta työelämää suunnittelen silti pätkä kerrallaan ja se tuo tietynlaista epävarmuutta tietenkin koko ajan, koska en tiedä miten kauan pätkiä riittää ja juuri näitä oman alan pätkiä, joita nyt olen onnekseni saanut tehdä. Uskon myös siihen, että kyllä tekevälle aina jotain löytyy (ja on löytynytkin), joten olen tarvittaessa tietenkin valmis menemään johonkin ei koulutusta vastaavaan työhön, kunhan vain olisi töitä.
VastaaPoistaPätkätöiden maailmassa me väistämättä nykyään eletään, niinhän se on. Tavallaan se tuo myös vapautta, eikä anna mahdollisuutta kangistua kaavoihin tai luopua tietynlaisesta taistelutahdosta, mutta epävarmaahan se aina on. Jännittää, mitä tulevaisuus tuo. Toivottavasti sinunkin pätkäsi jatkuvat hyvän aikaa!
PoistaYritän myös uskoa siihen, että töitä löytyy tekevälle. Minäkään en juuri nyt ainakaan kehtaa olla kovin nirso, sillä tällä hetkellä tärkeimmältä tuntuisi työllistyä valmistumisen jälkeen kokopäiväisesti ja säällisellä palkalla. Siitä on hyvä jatkaa eteenpäin. Niin kauan olen kituuttanut kulttuurialan osa-aikatuloilla, että esim. nelinumeroinen palkka olisi jo kovaa valuuttaa... Huoh.
Elämä kantaa. Uskon. :)
Miusta tuntuu, että olen elävä esimerkki siitä, että kun on helvetin vaikeaa niin sitten jossain vaiheessa on hyvääkin. Mutta ei se silti tarkoita, että asiat menisivät suunnitelmien mukaan. Nytkin pelkäsin ihan kauheasti, että jos en pääsekään Tampereelle, niin mitä ihmettä oikein teen? Ja nyt pelkään sitä, ettei mies saakaan Tampereelta töitä, eikä asuntoa löydy (meillä on kaksi kissaa, noin 90% asunnoista sulkeutuu automaattisesti pois). Opiskelujen ohella miun on myös pakko tehdä koko ajan töitä (kaikki mahdolliset illat mäkkärissä kiinni - siinä sitten toinen stressitekijä, että pääsenkö Tampereen mäkkiin! :D ). Tuntuu, että unelma on ihan nurkan takana mutta siinä välissä on niin pirusti loskaa. :/
VastaaPoistaMutta voimia siulle, ja onhan oma-ala aina oma-ala. Tosin hyvähän mie olen sanomaan :DDD
PoistaMurrosvaiheet on pahoja, kun ne panee aina pakan niin sekaisin. Mutta kyllä teille löytyy vielä koti Tampereelta ja töitä myös! Se ei tietenkään poista stressiä etukäteen, mutta kyllä kaikki hoituu vielä.
Poista