Särkynyt huhtikuu

Ismail Kadare: Särkynyt huhtikuu
Ranskankielisestä käännöksestä suomentanut Annikki Suni
Gummerus 2006
225 s.
Albaniankielinen alkuteos Prilli i thyer (1978)

Kirjastosta.


Ollaan jossain kaukana Albanian ylängöllä, syrjäseudulla, jossa valtion rakenteiden sijaan vaikuttaa voimakkaana Kanun, kaanon, kirjoittamaton laki. On nuori mies Gjorg, verikoston kierteessä elävän suvun viimeinen vesa, jonka on vuorostaan kostettava veljensä kuolema, josta tuulessa kuivuva veritahrainen paita joka päivä muistuttaa. Kiväärin laukauksen jälkeen alkaa Kanunin mukainen kuukauden kestävä aselepo, jonka aikana Gjorgin on maksettava alueen hallitsijalle verivero. Aselevon kuluttua umpeen 17. huhtikuuta kostovuoro siirtyy vastapuolelle.

Tuskin puoli tuntia oli kulunut siitä kun hänelle oli myönnetty kuukauden aselepo ja hän oli jo melkein tottunut ajatukseen, että hänen elämänsä oli jakautunut kahteen osaan. Nyt hänestä suorastaan tuntui siltä kuin se olisi aina ollut tällä tavalla puolittunut: kahdenkymmenenkuuden vuoden mittainen pitkästyttävän hidas elämäntynkä, joka koostui kahdestakymmenestäkuudesta maaliskuusta, kahdestakymmenestäkuudesta huhtikuusta ja jossa oli saman verran talvia ja kesiä; toinen osa olisi lyhyt ja kuukauden mittainen, kiivaskulkuinen ja hillitön kuin lumivyöry, puoliksi maaliskuuta ja puoliksi huhtikuuta kuin kaksi kuurasta kimaltelevaa katkennutta oksaa. (s. 23)

Samaan aikaan kirjailija Bessian Vorps matkustaa vuoristoon vastavihityn vaimonsa Dianan kanssa viettämään kuherruskuukautta. Bessian kokee, että vuoristossa eletään vielä kansatieteellisesti katsoen oikein: kauhea mutta kunniakas verikoston perinne ja muut Kanuniin liittyvät tavat tekevät vuoristolaisista yleviä, vanhan kulttuurin perinteenjatkajia, joita kaupunkielämä tai nykyaika ei saa turmella. Diana katselee itselleen vierasta elämää avoimin mutta pelokkain silmin – samalla hän totuttelee tuntemaan uutta itseään ja uutta rooliaan aviovaimona. Kun Vorpsien ja Gjorgin polut hetkellisesti kohtaavat, Kanunin määräykset, perinnäistavat ja nuorten ihmisten ajatukset menevät ratkaisevasti sekaisin.

Luin huhtikuussa Ismail Kadaren Kolme surulaulua Kosovolle, ja pidin lukemastani paljon. Särkynyt huhtikuu päätyikin sen enempää pohtimatta kirjaston lainapinoon. Nyt, kun uusintoja alkoi olla maksimimäärä käytettynä, sain lopultakin tartuttua tähän Booker-palkittuun teokseen.

Särkynyt huhtikuu on väkevä teos, joka kertoo julmista asioista. Kadare kuljettaa lukijan mukanaan maailmaan, jossa perinne ja kunnia ovat tärkeintä, mitä ihmisellä on. Niitä myös noudatetaan ja vahvistetaan pilkuntarkasti, Kanunin mukaan ja tarvittaessa kylänvanhimpien tai alueella kiertävän asiantuntijan lopullisella sanalla. Toisaalta Särkynyt huhtikuu on jopa tavallaan kepeä teos, sillä Kadare kirjoittaa tarinaansa eräänlainen julmanhauska pilke silmäkulmassaan. Hän ei pilkkaa niitä, jotka elävät keskellä Kanunin määräämää maailmaa, vaan hän pilkkaa Kanunia itseään: sitä, kuinka perinne alkaa elää omaa elämäänsä ja sitä, kuinka ihminen jää orjallisen tapakulttuurin jalkoihin sekä sitä, mitä tapahtuu, kun nykyaika ja turmeltumattomaksi kuviteltu kansanperinne kohtaavat. Nuoren Gjorgin kautta verikosto osoittaa typerryttävyytensä ja absurdiutensa, sillä Gjorg tappaa tahtomattaan, eikä luovu elämänhalustaan vaan pikemminkin vahvistaa sitä, vaikka armonaika lyhenee päivä päivältä.

Bessian on arkkityyppi niin sanotun sivistyneistön edustajasta, joka kaikessa ylemmyydentunnossaan ihailee omia mielikuviaan ja käsityksiään vuoristolaisista ja heidän tavoistaan. Hän on kuin 1800-luvun antropologi pahimmillaan: ei suostu hyväksymään sitä, että hänen jalo ja idealistinen kuvansa vuoristolaisista ei pidäkään paikkaansa, eikä ymmärrä, ettei ihannekuvaa ole koskaan käytännössä ollutkaan, sillä vuoristolaiset jopa kehtaavat arvostella omaa Kanuniaan ja samaan syyllistyvät muutkin tilannetta tarkkailleet. Bessian sen sijaan haluaa pitää kiinni ajatuksestaan, jonka mukaan vuoristossa eletään julmassa mutta ylväässä kuoleman kulttuurissa, kuin vuoriston Hamletit.

Diana on nuori, viattomalla ja avoimella mielellä varustettu nainen, jota maailman raadollisuus ei vielä ole pilannut. Hän kyseenalaistaa aluksi tiedostamatta, sittemmin selkein sävelin miehensä idealismin, mitä Bessianin taas on vaikea ymmärtää. Kadare kuva osuvasti sitä, miltä unelmien ja haavekuvien murtuminen ja raadolliseen todellisuuteen havahtuminen tuntuu, ja hän tekee sen monella tasolla: on Bessian, jonka ylevät aatteet saavat kolauksen, on Diana, joka ymmärtää, miltä maailma suojatun ylhäisön elinpiirin ulkopuolella ja toisaalta avioliitossa näyttää ja on Gjorg, joka koko elämänsä Kanunin mukaan elettyään havahtuu huomaamaan, ettei ylhäältä määrätty välttämättä olekaan aina oikein.

Tänä vuonna kevät oli alkanut erittäin huonosti. Mark Ukacjerra vavahti ajatellessaan maaliskuun 17. päivää. Maaliskuun seitsemästoista! hän toisti. Jos sitä Brezftohtin murhaa ei olisi tapahtunut, sinä päivänä ei olisi ollut ainoatakaan verikostoa. Se olisi ollut ensimmäinen tyhjä päivä vuosisataan, ehkä kahteen, kolmeen tai viiteen vuosisataan, ehkä koko verikoston historian aikana. Vielä nyt tilikirjaa lehteillessä Markista tuntui että hänen sormensa vapisivat sen päivän takia. Maaliskuun kuudentenatoista laskettiin kahdeksan murhaa; kahdeksantenatoista yksitoista; yhdeksäntenätoista ja kahdentenakymmenentenä kumpanakin viisi; mutta seitsemästoista maaliskuuta oli vähällä jäädä vaille kuolemaa. Ajatuskin sellaisen päivän mahdollisuudesta sai Markin kauhistumaan. Ja kuvitella että se oli melkein toteutunut! (s. 148–149)

Tämä kirja on erinomainen esimerkki siitä, kuinka ilmiöiden absurdiuden osoittaminen tehdään ilman, että sorrutaan saarnaamaan. Kadare ei säästele sanoissaan, mutta antaa kuitenkin tarinan kuljettaa ja kertoa sanottavansa. Vaikka paikka paikoin revitellään vauhdilla, kuten ylläolevan lainauksen kuvaamassa kohtauksessa, jossa katkeroitunut virkamies, verikoston valvoja, selailee muistikirjansa sivuja ja kauhistuu mahdollisuudesta joutua merkitsemään edes yhden päivän kohdalle murhien määräksi nollan, mitenkään ylettömän irvokas Särkynyt huhtikuu ei kokonaisuudessaan ole. Monia tunteita se kyllä herättää, samoin ajatuksia ja turhautumista, ja se keikkuu kepeyden ja synkkyyden rajamailla. Juuri siksi uskallan suositella kelle tahansa tätä matkaa Albanian ylängöille.

Särkyneen huhtikuun ovat lukeneet myös Elma Ilona ja Satu.

Ikkunat auki Eurooppaan: Albania.