Messuilla!

Ah, Kirjamessut! Syksyn valontuikahdus. Perinteinen äiti-tytär-seikkailuretki. Tuhansia muita kirjan ystäviä, ohimennen huomattuja kirjailijoita, silmissä palava halu hankkia kaikki maailman kirjat itselle. Kaikki tämä koettiin taas tänään. 

Saldona on, hieman yllättäen, uusia kirjoja, joista muutama lahjaksi. Nämä lupaan lukea ennen ensi vuoden messuja. Itselle tärkeimpänä hankintana ovat Jonathan Franzenin Vapaus ja Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis, joista molemmista olen päättänyt pitää jo etukäteen. Siltalan messuloossissa silittelin molempia teoksia, kun työntekijä huomautti ohimennen, että nyt kannattaa ostaa Kerjäläinen ja jänis, siihen saa tuosta Kyröltä nimikirjoituksenkin. Nostin katseeni ja huomasin kirjailijan seisoskelevan parin metrin päässä. Joo-o, messuvierailu oli vasta alkamassa, joten ehkä olin harvinaisen syvässä innostuksen tilassa, kun en häntä omin silmin huomannut. Heh. Nappasin kirjan mukaani ja puikkelehdin vaihtamaan muutaman sanasen Kyrön kanssa ja pyytämään signeerausta. Ah, ihana Tuomas! Polvet olivat melkein velliä. (Eivät ihan niin velliä kuin taannoin Kjell Westön kanssa tai viime vuonna John Irvingin, sillä aivan niillä mitta-asteikoilla Kyrö ei vielä minun kirjamaailmassani ole, mutta joka tapauksessa teki mieli kikattaa tyttömäisesti.)

Tästä toivuttuani jatkoimme äidin kanssa messujen kiertelyä, ja molemmilla taisi homma lähteä hieman lapasesta... tai no itse asiassa äidilläni hieman pahemmin, sillä hän ei enää jossain vaiheessa jaksanut itse kantaa ostoksiaan, vaan hyväkäytöksinen tytär tunki osan niistä omaan reppuunsa. No, annetaan äidilleni tämä anteeksi, hän nimittäin osti kirjojen lisäksi muutaman pedagogisen (!) lautapelin töihinsä.

En kovin paljon ollut katsellut ohjelmaa etukäteen ainakaan sillä silmällä, että olisin tehnyt kovinkaan tiukkaa aikataulua puheenvuorojen ja haastattelujen katsomiseksi. Kirjamessuilla olen aina nauttinut eniten vapaasta haahuilusta ja kirjojen hiplailusta, esiintymiset ovat siihen lähinnä mukavaa plussaa. Nyt olin kuitenkin selvittänyt etukäteen Tuomas Kyrön esiintymisajan, ja siitä pidettiin kiinni. Ennen sitä lavalla käytiin paneelikeskustelua nyky-Suomesta, tarkemmin siitä, mikä on nykyään tavallisten ihmisten Suomi. Lauteilla olivat Paleface (sydän!), Sofi Oksanen (sydänsydän!), Mikael Jungner sekä Jukka Petäjä ja Jaakko Lyytinen. Ihan mielenkiintoinen setti, joskaan en sitä kokonaan nähnyt.

Mutta sen jälkeen paikalle tuli Tuomas! Ah!

Kännykkäkameran kuvanlaatua... ei zoomia... huoh...

Haastattelu oli oikein oiva ja Kyrö varsin sympaattinen ja selkeäsanainen esiintyjä. Kahteen uuteen romaanin on jo idea kehitteillä, mutta samanaikaisesti hän ei niitä aio kirjoittaa, koska jos on useampi iso työ yhtä aikaa kesken, niistä tulee vähitellen vaan yksi iso pökäle. Onneksi olen myöhäisherännäinen ja minulla on Kyrön kaikki muut teokset Mielensäpahoittajaa lukuunottamatta vielä lukematta, joten ei hätää Tuomas, minun vuokseni ei ole pakko kiirehtiä ihan heti. Mutta aika pian ne voisit kuitenkin kirjoittaa. Esimerkiksi ensi vuonna. Ok?

Äitini olisi kovasti halunnut mennä tapaamaan Sofi Oksasta, muttei millään uskaltanut, vaikka tämä roikkui aika hyvin hollilla, kun sattumalta kuljimme ohi. Tämä Sofi-fanius oli minulle aivan uusi juttu, joskin erittäin mielenkiintoinen sellainen. Äitini on todellinen lukutoukka, joten ei liene sinänsä ihme, ettei polvi ole tyttärestä ainakaan pahentunut. Hän myös jaksaa muistella, kuinka lapsena ollessaan sai kestää isovanhempieni naljailua siitä, kuinka pitäisi tehdä jotain oikeaa, eikä aina vaan lukea. Ei liene ainoa sukupolvensa edustaja, joka on samaa saanut kuunnella. (Ja, niin, vaikka lukuharrastus on vain kasvanut vuosien aikana, ihan on hyvin mennyt ja jotain oikeaakin on tullut joskus tehtyä.)

Mukava päivä kaiken kaikkiaan, ja olen enemmän kuin tyytyväinen tämän vuoden Kirjamessujen antiin. Viikonloppu sujuu omalta osaltani töissä, joten messuhulinat olivat nyt tältä erää tässä. On se vain joka vuosi yhtä hauskaa, ei voi muuta sanoa.

(Ps. Tuomas Kyrö = <3!)