Se tavallinen tiistai

Eilen oli taas vaihtuvien tunnetilojen päivä. Aamulla olisi nukuttanut kovasti, mutta oli hypättävä bussiin ja mentävä Tampereelle. Yliopistolla tapasin ystäväni M:n, jonka kanssa ehdimme purnata gradunteosta, syödä lounasta ja muistella viime perjantain risteilyä... ("Hei, sä oot ollu meiän hissan ausku!" ei ole niitä kommentteja, joita haluaa kuulla 12 tunnin risteilyllä kello 4.35 laivan käytävällä, kun könyää kohti jatkohyttiä yökerhon yhdeksän euron drinkit ja muutama tax freen nelosolut vienosti naamaan heitettynä...)

... jonka jälkeen menimme graduryhmän tapaamiseen, jossa käsiteltiin kummankin tutkimussuunnitelmaa ja proffa jaksoi hyristä, kuinka näistä kyllä näkee, että homma on hyvässä vauhdissa, ei muuta kuin jatkamaan vaan, vaikka omasta mielestä nimenomaan ei yhtään tiedä, mihin suuntaan pitäisi mennä. No, siksi tuo ryhmä onkin niin hyvä, että siellä saa kannustusta ja kritiikkiä ja kommentteja sekä aivan uusilta ihmisiltä että niiltä, jotka ovat nähneet koko prosessin alusta alkaen. Graduryhmämme on siis avoin kaikille professorin entisille seminaarilaisille, sillä hän ei aio jättää meitä rauhaan, ennen kuin häivymme laitokselta paperit kourassa. Graduryhmän jälkeen ehdimme vielä hetkeksi istahtaa Telakalle nauttimaan yhdet opiskelijakaljat (vaikka minusta niiden hintakehitys on kyllä opiskelijan kukkarolle vähemmän mairitteleva) ennen kuin minun piti hypätä junaan ja M:n lähteä valmistautumaan seuraavan päivän pikasijaisuuteen. Tampereella kaikki oli siis hyvin.

Junassa kuuntelin Tori Amosta ja kärsin pienimuotoisesta laskuhiprakasta, katselin laukussa olevaa tenttikirjaa ja mietin, että millä aivoilla minä muka sen gradun kirjoitan ja milloin. Mitä tästä elämästä tulee, mistä saan rahaa sen elämiseen ja plaah. Kotona oli vastassa tuttu kaaos, tyhjä jääkaappi ja V:n uudet vaihtoonlähtösuunnitelmat - hetken aikaa meinasin ruveta kiukkuamaan, mutta olin siihen liian väsynyt. Lukemisestakaan ei tullut mitään, valot sammuivat ja edelleen vitutti. Muutaman minuutin hiljaisuuden jälkeen alkoi kuitenkin varovainen pulina, jota jatkui hyvinkin päälle tunnin ja unikin tuli sen päälle ilman sen suurempia murheita.

Aamulla herätessäni päätin, että tänään on uusi päivä, taas.