Ron Currie, Jr.: Juniorin erikoinen elämä. Bazar 2011. (Everything Matters! 2009)
Vietin lauantain äitini luona Järvenpäässä, seurana myös tätini ja serkkuni. Söimme jumalaisen hyvin, joimme hieman viiniä ja puhuimme Asioista ja Elämästä. Illan päätteeksi vanhan huoneeni lattialla patjalla maatessani päätin vähän vielä vilkaista kesken ollutta Juniorin erikoista elämää. Lopulta luin sitä yöhön ja viimeiseen sivuun saakka.
En tarkalleen muista, mistä kuulin tästä kirjasta, mutta se saattoi olla jonkin lehden arvostelu. Jokin napsahti ja klikkasin Currieta varaukseen. Jono ei ollut pitkä. Ihme.
Kirjan päähenkilö on Junior, joka saa jo kohdussa ollessaan kuulla ääneltä, että maailma tuhoutuu reilun 36 vuoden kuluttua komeetan törmäyksessä. Ääni kehottaa silti nauttimaan elämästä ja miettimään sen merkitystä. Ja merkitystä todella mietitään, loppuun saakka. Junior kasvaa alempaan keskiluokkaan kuuluvassa perheessä Yhdysvaltojen Mainessa (joka on sattumoisin osa omaa kirjallista maisemaani hyvin vahvasti...) työtäpelkäämättömän Vietnamin veteraani -isänsä, kotijuopon äitinsä ja toilailuilla itselleen sekä aivovamman että baseballuran hankkivan isoveljensä Rodneyn kanssa. Junior on hyvin lahjakas, ja pienessä kaupungissa se tarkoittaa siirtoa erityisluokalle kehitysvammaisten ja häiriköiden suloiseen sekamelskaan. Luokalle tulee kuitenkin myös Amy, josta tulee Juniorin elämän rakkaus - hyvässä ja pahassa. Annetut 36 vuotta etenevät painollaan, eikä Junior voi päästä pakoon tietoaan tulevasta tuhosta. Mutta kuinka hän käyttää käsissään olevan tiedon? Mitä hän voi tehdä? Onnistuuko hän tekemään kaikesta huolimatta hyviä päätöksiä? Ja, niin, onko millään mitään väliä?
Juonta en viitsi enempää referoida, sillä se veisi varmasti osan lukuelämyksestä. Itse olin ainakin tyytyväinen, etten tiennyt takakantta enempää siitä, mistä kirjassa oikein on kyse. Se nimittäin pääsi yllättämään takavasemmalta aika kovaa. Alkupuoli sujui pienessä hämmennyksessä, sillä tarinassa on useita näkökulmia ja minua vaivasi koko ajan, mikä se Juniorille puhuva ääni oikein on. Vähitellen Currie kuitenkin rakentaa osuvan ja kirpaisevan kuvan Yhdysvalloista ja sen asukkaista, perhesuhteista, pettymyksistä, mokista ja tietenkin rakkaudesta. Minulla oli ajoittain hieman forrestgumpmainen mieliala (yksi ehdottomasti kautta aikojen suosikkielokuvistani muuten, kirjaa en ole lukenut), vaikka Junior ei millään tavalla Forrestia muistutakaan - ehkä se johtui enemmänkin tavasta, jolla yhden erityisen ihmisen kautta kuvataan koko yhteiskuntaa ja sen muutoksia.
Keskivaiheilla olin hieman tylsistynyt, ja kun Amyn luvatonta tupakanpolttoa lentokoneessa käytiin läpi sivukaupalla, meinasin jo hermostua, mutta itse asiassa kyseinen savuke toimii jonkinlaisena lisäbensan kaatona tarinan tankkiin, sillä siitä eteenpäin mikään ei enää pysäytä sitä. Mielestäni Currie onnistuu hyvin draamansa nostatuksessa, ja kirjan loppu, se on perille pääsyn arvoinen. Se kokoaa langat ja asettaa asiat tärkeysjärjestykseen, ja siihen todella tiivistyy Juniorin erikoinen elämä ja sen kaikki merkitys.
Lukukokemuksena tosiaan hieman vaihteleva, mutta parani huikaisevasti loppua kohden. Jotenkin ihastuttavan yhdysvaltalainen (olen USA-tyttö kirjallisuudessa henkeen ja vereen) ja kerronnaltaan raikas. Tykkäsin. Kannatti.
(Kuvassa tarkoituksellisesti pieni kunnianosoitus Steve Jobsille, vaikken ehkä aivan intohimoinen Apple-ihminen olekaan...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!