Kiinnostuin Saara Jantusen Infosota-kirjasta jo lokakuussa, kun kävin kuuntelemassa hänen puheenvuorojaan Kirjamessuilla. Muutama muukin oli siitä kiinnostunut, ja varausjono e-kirjaan oli pitkä. Vuodenvaihteessa pääsin lopulta kirjan kimppuun ja luin sitä vauhdikkaasti. Tein kirjatiedostoon nelisenkymmentä muistiinpanoa ja intoilin jo valmiiksi, kuinka hienon bloggauksen saan siitä niiden avulla aikaiseksi.
Laina-aika umpeutui, mutta en hötköillyt. Ehdin hyvin lukea kirjan loppuun ja jäin odottelemaan sopivaa kirjoitusajankohtaa. Kun sellainen viime viikonloppuna tuli, vetreyttelin sormeni ja avasin uuden tekstipohjan blogiin. Kaivellesani Koboa esiin, jonkinlainen epäilys alkoi nakuttaa takaraivossa. Ihan kuin olisi jotain, mitä en ollut ottanut huomioon...
Niin, ne muistiinpanot. Tietenkään en päässyt niihin enää käsiksi, koska laina-ajan päättyessä e-kirjatiedosto ei enää toimi lukulaitteella. Poissa, gone.
Miksi tämä lörpottelevä alustus? Ehkä haluan jotenkin puolustella sitä, että kirjoitan näin vakuuttavasta ja kantaaottavasta kirjasta todella mutuilevan fiilistekstin, vaikka se kyllä ansaitsisi huolellisen ja hyvin argumentoidun arvion.
Tai ehkä yritän vain hämätä ja esittää jotain muuta kuin olen ja mihin pyrin?
Niin tehdään informaatiosodassakin. Jantunen kuvaa pysäyttävästi infosodan rihmastomaista rakennetta ja toimintamalleja, esittelee näkyväksi tehtyjä toimenpiteitä ja laajentaa kuvaa yksilötasolta valtiollisiin väleihin. Etenkin itäisen naapurimme toiminta: järjestäytynyt trollaus ja sen kautta vähittäinen ujuttautuminen erilaisiin keskusteluihin ja niihin vaikuttaminen on määrätietoista ja ilmeisen toimivaa, todellista modernia sodankäyntiä. Jantunen käy läpi Ukrainan sodan vaiheita nimenomaan informaatiosodan näkökulmasta, ja lukija ei voi kuin pyöritellä päätään.
Keskeiseen, ehkä keskeisimpään rooliin Infosodassa nousee kuitenkin kansalaiskeskustelu ja yksilöt sen eri laitamilla. Jantunen on tuonut kirjaansa esimerkkejä Twitter-keskusteluista, seminaareista ja mielipidekirjoituksista. Disinformaation lähettiläät, "vaihtoehtomediat", saavat oman paikkansa kirjan sivuilla. Sirpalemaisuudesta huolimatta suorat sitaatit kertovat karua kieltään keskustelun tasosta yleisesti ja paikoin absurdeille tasoille yltävistä väittelyistä.
Infosodan lukeminen pitää aistit herkkinä ja mielen virkeänä: kuten sanottua, alleviivattavaa ja muistiin merkittävää on paljon. Ei pelkästään siksi, että kaikkeen yhtyisi sellaisenaan, vaan pääasiassa siksi, että Jantusen argumentit herättävät paljon uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Hän sanallistaa asioita, joita en juurikaan ole tullut ajatelleeksi pieniä laiskoja tuumailuja enempää, ja tekee sen kipakasti. Jantunen ei pelkää ottaa kantaa.
Infosota on hyvää ja tarpeellista luettavaa jokaiselle, jota nykyaika ja sen monet kasvot kiinnostavat. Vaikka se on sotatieteen tohtorin kirjoittama, se aukeaa keskimääräiselle siviilillekin, eikä akateemista jargonia ole mukana kuin satunnaisina hippusina. Napakkaa tavaraa, kerta kaikkiaan.
Saara Jantunen: Infosota
Ulkoasu: Piia Aho
Otava 2015
236 s. (e-kirja)
E-kirja kirjastosta.
______
Toisaalla: Amman lukuhetki, Koponen, Matti Pesu / The Ulkopolitist, Johanna Vuorelma / Politiikasta.fi
Helmet-lukuhaasteesta ruksaan kohdan 42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja.
Näistä trollitehtaista on puhuttu lähinnä lehdistössä. Itse en seuraa nettikeskusteluja, enkä hahmota maailmaaa niiden kautta.
VastaaPoistaMinusta informaation valinnassa tehdään enemmän "vaikutusta", eli minkälaisia uutisia päästetään lehteen tv-lähetykseen. Mitä siitä kerrotaan. On tullut ilmi, että "uutispätkät" eivät ole olleet aitoja.
HIstoriallisesti ilmiö on paljon pidempi kuin somevaikutus.
Lisäksi Suomessakin on paljon epäsuorasti tuettuja (esim. ammattiliittojen jäsenmaksujen verovapaus) järjestöjä, jotka lobbaavat asioiden puolesta. Minusta valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta, eli sitä ei minusta edusta joku yksittäinen liitto tai keskusjärjestö. Toisaalta ns. yhteiskuntasopimusneuvotteluissa vastuu sysätään näille järjestöille, kun oikea työ olisi pohtia miten Suomen talous saadaan tasapainotettua. Velkaongelma on täysin toivoton, jos lama jatkuu emme pysty maksamaan velkaa. Jos nousu alkaa, markkinakorko nousee, jolloin joudutaan korottamaan veroja ja leikkaamaan edelleen. Meillä ei ole itsenäistä rahapolitiikkaa.
Medialla on ilman muuta suuri valta ja vastuu valita, mitä tietoja esittää. Onneksi Suomessa lehdistönvapaus on erinomainen ja tietoa on saatavilla laajalla spektrillä – vaikka aina löytyykin tahoja, jotka uhoavat Ylen salaliitoista ja punavihrerkuplista. Toki myös epätietoa ja valheita on tarjolla enemmän kuin silmä ehtii huomata, mutta ne täytyykin oppia havainnoimaan ja erottamaan, vaikkei se aina helppoa ole.
PoistaErinomaista, että kirjoitit tästä ja erinomaisesti kirjoititkin. Minullakin oli kirjoittaessani sellainen epämääräinen olo, että tästä pitää kirjoittaa erityisen huolellisesti, jäsennellysti ja argumentoidusti, sillä sellaista on Jantusen omakin teksti. Kantaaottavaa kyllä, mutta myös hyvin perusteltua.
VastaaPoistaTämä on kyllä sellainen kirja, että tekisi mieleni lukea saman tien uudestaan. Juuri siksi, että kirja herättää niin paljon ajatuksia, joita olisi hyvä pohtia pitkään ja ajan kanssa.
Sama tunne oli minulla ja siksi olin lähes musertunut kun tajusin mokanneeni muistiinpanojen kanssa :D Jäi myös harmittamaan, ettei kirja ollut oma, koska minustakin tuntuu, että siihen olisi ollut hyvä palata uudelleen myöhemmin.
PoistaOlin Infosodasta ja kirjailijan haastatteluta tuhannen täpinöissäni kirjamessuilla. Sittemmin en ole muistanutkaan lähteä jahtaamaan itse teosta, joten virkistelin nyt fiiiliksiäni kirjoituksesi avulla. Olen tälle teokselle hyvin otollista maastoa, koska en todellakaan usko minkään tiedonvälityksen riippumattomuuteen, koska aina on takana prosesseja, joista kaikista ei kukaan ota selvää. Paranoid!
VastaaPoistaKoita muistaa, saisit tästä varmasti kipakan tekstin aikaiseksi. Ja tietysti lukukokemus on sen arvoinen myös.
PoistaMinä kyllä uskon lehdistönvapauteen ja median itsesääntelyyn, mutta tietysti kaikkea toimintaa ohjaa aina jossain joku, jolla on jonkinlaisia pyrkimyksiä suuntaan tai toiseen. Ja onhan se vain niin, että viestillä on aina lähettäjä, jolla on joku tarkoitus viestinsä takana. Sitten riippuu tilanteesta ja vastaanottajasta, kuinka viestinnän seuraava vaihe sujuu.