9. tammikuuta 2016

Beowulf



Beowulf on keskiaikainen sankarirunoeepos Isosta-Britanniasta. Se on kirjoitettu muinaisenglanniksi ja ajoitettu eri tutkimuksissa noin 700–1000-luvuille. Beowulf ei ole alkuperäisen runoelman nimi, vaan se on vakiintunut käyttöön päähenkilön mukaan. Alkuperäisnimeä ei tiedetä.

Päähenkilö on siis urhea gööttisankari Beowulf, joka lähtee kotikonnuiltaan jelppaamaan pulassa olevia daaneja. Tapahtumat sijoittuvat muinaiseen Skandinaviaan. Daanien kuningas Hroðgar tarvitsee apua, sillä hirviö Grendel aiheuttaa hänen hovilleen melkoisia huolia tuhoamalla juhlasalia ja tappamalla miehiä yöt läpeensä. Beowulf voittaa Grendelin raskaassa mittelössä, jossa ei verta säästellä.

Vaikka voittoa ehditään jo juhlia ja simaa kuluttaa kolpakkokaupalla, eivät tapahtumat pääty tähän. Grendelin äiti on vielä poikaansakin uhmakkaampi tapaus, ja hän haluaa kostaa. Beowulf seuraa Grendelin äitiä vedenalaiseen luolaan, jossa käydään jälleen massiivinen taistelu. Hirviö voitetaan ja soturit palkitaan.

Beowulfista itsestään tulee gööttien kuningas, ja vuosikaudet eletäänkin rauhaisaa aikaa, kunnes valtakuntaa uhkaa vaara, tällä kertaa lohikäärme. Ja jälleen lähdetään taisteluun...

Runoelma on kirjoitettu loppusoinnuttomin säkein ja se on jaettu 43 lukuun. Suomennos myötäilee tarkasti alkuperäistä rakennetta. Suomentajat Osmo Pekonen ja Clive Tolley ovat tehneet aivan uskomattoman työn: sanasto on monipuolinen ja rikas, synonyymien määrä ilahduttaa ja runoelman koukeroissa pystyy pysymään kiinni, vaikka tekstin muoto on suoraviivaiseen proosaan tottuneelle lukijalle haaste.

Ne synonyymit tosiaan, niitä riittää. Esipuheessa kerrotaan, että alkutekstissä on yli 4000 eri sanaa ja runoilijan pyrkimyksenä on selvästi ollut käyttää mahdollisimman rikasta sanavarastoa. Niinpä esimerkiksi soturille ja hänen aseilleen on tukuittain erilaisia termejä. Miksi sanoa miekka, kun voi sanoa vaikka arvokalpa, taistokimmel, valiosäilä, armas aarrekalu tai (henkilökohtainen suosikkini) verraton verikuurna?

Aika väkivaltaista menoahan tämä on, ja moni kohtaa kuolemansa seikkailun edetessä. Soturin on puolustettava kunniaansa viimeiseen asti, ja kuolema on aina tappiota kunniakkaampaa. Sankaruus ei tässä tarinassa ole mitään lällyä nykyaikaista "sisäistä sankaruutta", vaan kyse on yksiselitteisesti voitosta tai tuhosta, ja se saadaan aikaan voimalla.

Beowulfia oli kokonaisuudessaan yllättävän kivutonta lukea. Säkeiden rytmiin pääsee aika helposti mukaan, mutta tarkkuutta vaaditaan, kun runoelma etenee eri tasoille ja palaa ehkä menneseen tai kertoo toisen käden tietoja. Lisäksi tarinassa esiintyvät nimet ovat hankalia, joten onneksi alkupäässä on sukupuu, josta voi tarkistaa, kuka kukakin on.

Olen nyt alkuvuodesta päätynyt jostain syystä lukemaan tällaisia kunniaa ja kuolemaa käsitteleviä kirjoja. Beowulfista pidin kuitenkin paljon enemmän kuin neuvostokokoelmasta Joen tuolla puolen, vaikka kyllä tämäkin kävi paikoin raskaaksi kahlata eteenpäin. Suomennos on yhtä kaikki upea ja kirjan aloittava selitysosio kiinnostava (oikeastaan se on kiinnostavampi kuin itse runoelma...). Olen todella tyytyväinen onnistuttuani pitkästä aikaa ihan kunnolla laaejentamaan yleissivistystäni.

Kyllä ihminen on ihmeellinen olento tarinoineen päivineen, ollut jo vuosituhannet.


Beowulf
Suomentajat: Osmo Pekonen & Clive Tolley
Ulkoasu: ?
WSOY 1999
181 s.

Kirjastosta.

______

Toisaalla: Risto Niemi-Pynttäri / Kiiltomato.net

Kirja osoittautui varsinaiseksi haastemagneetiksi. Ruksaan sillä Helmet-lukuhaasteesta kohdan 44. Kirjassa joku kuolee (aika monikin). Lisäksi saan avattua sekä Seitsemännen taiteen tarinat -haasteen (Beowulfista on tehty useampikin elokuvasovitus) että Läpi historian -haasteen, jossa kuittaan keskiajan luetuksi.

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella nappiin menneeltä suomennokselta! Kääntäminen on varmaan ollut aikamoinen urakka, varsinkin kun alkuperäinen teksti on keskiajalta, täytyy nostaa hattua. Loistavan kekseliäitä nuo miekan synonyymit, sellaista kielellä leikittelyä lukisi todella mielellään. Ehkä taivunkin tämän puoleen Läpi historian -haasteessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään mahdollisuuksia ei kyllä olisi itselläni selvitä alkuperäisestä eikä edes nykyenglanniksi muokatusta, joten nostan hattua suomentajille. Tämä on kyllä loppujen lopuksi ihan veikeä tapaus, vaikka se kunniahurmos hieman nihkeältä tuntuukin. No, aikansa tuote. Ehkäpä katson elokuvasovituksenkin joskus.

      Poista
  2. Yritän olla intoutumatta nyt tästä suomennoksesta, vaikka tietysti olisi syytä. Tarkoitus oli lukea alkukielinen versio, mutta se vie aikaa, ja projekti lykkääntyy koko ajan. Huokaus.

    Noita kenningejä, siis kielikuvia tai kiertoilmauksia, on paljon myös islantilaissaagoissa. Niissä on myös samanlaista reipasta meininkiä, jos laivat sattuvat lähtemään kotirannoilta hieman kauemmaksi. Lohilaaksolaisten saagassa on jo ihan draamaakin. Suosittelen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä uskaltaisi suositella, suomennos on tosiaan ihan huippuluokkaa. Islantilaissaagoja aion itse asiassa lukeakin, sillä yksi opus löytyy hyllystä. Hauskaa tietää, että reipasta meininkiä on luvassa.

      Poista
  3. Mikä suomennos! Arvosäilä ja verraton verikuurna ovat kyllä hulvattomia. Tämän haasteen arvosteluja on mukavaa lukea. Keskiaikaasuunnitelmissani olisi joko Sturlusonia tai Eschenbachia. Katsotaan mihin päädyn, kun valistus on nyt osaltani kuitattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en vielä ole päättänyt, minkä kauden otan seuraavaksi käsittelyyn. Antiikkiin tekisi mieli kokeilla Odysseysta, kun sekin on omassa hyllyssä odottanut jo vuosikaudet. Ehkä rohkaistun!

      Poista
  4. Kuulostaa kiinnostavalta, erityisesti suomennoksen kannalta. Pitänee yrittää kaivaa tämä esiin jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastosta löytyi helposti. Kokeile ihmeessä!

      Poista
  5. Olen varmaan sekoittanut tämän johonkin toiseen kirjaan, koska olen luullut tämän olevan paljon paksumpi sivumäärältään. Hmm, kiinnostaisi kyllä, ehkä yritän tätä tuohon historiahaasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä on aika kapoinen opus luettavaksi, joskin runomitta tietysti hidastaa lukuvauhtia ja tarkkana saa olla. Kannattaa kokeilla.

      Poista

Kiitos kommentistasi!