Rosemary Cooke kertoo perheensä tarinaa aloittaen keskeltä. Niin hän tekee silloinkin, kun joku kysyy häneltä, mistä hän on kotoisin ja millainen elämä hänellä on ollut. Rosemary on professoriperheen tytär, mutta perheen ulkoisesti turvatut olosuhteet eivät tuo suojaa tragedioita vastaan. Rosemary on menettänyt siskonsa Fernin viisivuotiaana ja veljensä Lowellin vain muutamaa vuotta myöhemmin. Onko ihmekään, että äiti on masentunut ja isä kaappijuoppo.
Siitä huolimatta Rosemary ponnistaa kohti aikuisuutta, ja vaikka oman paikan löytäminen yliopistomaailmasta ei käy käden käänteessä, jollain tapaa hän kuitenkin kotiutuu. Suru ja menetys vaivaavat edelleen, ja Rosemary haluaa tietää, mitä hänen perheelleen tapahtui. Mitä hän muistaa, mitä ei? Mistä muistot muodostuvat ja mihin niistä voi luottaa?
Tämä kirja on vetävä ja makoisa. Kertoja Rosemary on ihastuttavan epäluotettava, nasevalla tavalla härnäävä, yhtä aikaa humoristinen ja tosikko. Tarinan silppuaminen eri aikatasoihin ja Rosemaryn kulku niissä sujuvat, eikä kärryillä ole hankalaa pysyä. Ihan kaikkea ei kuitenkaan paloitella valmiiksi lukijan eteen.
Viehätyin Rosemarysta ehkä liikaakin, sillä huomaan antavani paljon anteeksi siksi, että koin häntä kohtaan suurehkoa sympatiaa. En nimittäin ole aivan tyytyväinen kirjan loppuun: mielestäni se on ylitunteellista soossia, joka ei ole samassa napakassa linjassa muun kerronnan kanssa. Toisaalta en kyllä tiedä, olisiko muunkaanlaista lopetusta voinut kirjoittaa, näin tämän tarinan piti varmaankin mennä.
Olimme ihan suunniltamme on siinä mielessä raikas lapsuuskuvaus, että se ei piehtaroi perinteisimmissä tragedioissa, vaikka mahdollisuus siihen voisi olla. Cooken perheen tilanne (ennen Rosemaryn sisarusten katoamista) on lähtökohtaisesti hyvin harvinaislaatuinen, mutta sen jäsenet pitävät sitä tavallisena, elettävänä elämänä, ja sellaisena se lukijallekin välittyy. Kun suru ja menetys ottavat vallan, on jokaisen jäljelle jääneen käytävä mennyttä läpi tavallaan. Me lukijat saamme Rosemaryn kokemukset.
Tarina vie osin viihteellisin keinoin varsin syvälle tieteen etiikkaan, vanhemmuuteen, sisarussuhteisiin, kiintymykseen ja muistamiseen. Isoja teemoja, mutta kirja ei huku niihin, vaan pitää itsensä ja lukijan ansiokkaasti pinnalla.
Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme
Suomentaja: Sari Karhulahti
Ulkoasu: ?
Tammi 2015
364 s.
We Are All Completely Beside Ourselves (2013)
Kirjastosta.
______
Toisaalla muun muassa: Lumiomena, Luetut, lukemattomat, Kirjoista ja muista kertomuksista, Kirjasähkökäyrä, Reader, why did I marry him?, Kirjojen keskellä, Kirjapolkuni
Täytyypi sanoa, että kyllähän tässä oli syvällisempääkin tarinaa eläinkokeineen ja lapsi-eläinkokeineen ja sitten kokeiden jälkeen eläimet vain takaisin häkkeihin, vaikka ne olivat tottuneet elämään ihmisten kanssa vapaasti.
VastaaPoistaMeidän Andy joutui kerran häkkihoitolaan, kun emme tienneet parempaa hoitopaikkaa ja Andy oli itkenyt koko ajan, siis vikissyt, pikku koira. Andyhan eli meidän kanssamme 17 vuotta, joten hän oli todella rakas. Tämän eläinrakkauden ymmärrän todella hyvin. Jussi Valtosen Finlandiakirja oli vastaavasta aiheesta tehty, aiheenkäsittelynä vieläkin raadollisempi.
Olimme ihan suunniltamme, tunnustan, että itkin lopussa.
Se on tosiaan järkyttävää. Tunnen psykologian tutkimusta kehonlaisesti, mutta sen tiedän, että tieteen nimissä on tehty monenlaisia arveluttavia kokeita vuosikymmenien aikana.
PoistaMinunkin kissani on erittäin leimaantunut minuun. On kuulemma yleensä ollut hoitolassa ihan ok, mutta ei hyväksy ketään muuta varsinaiseksi hoitajakseen.
Minä en päässyt tämän kanssa ihan siihen tunnelmaan, mutta ymmärrän, mistä herkistymisesi kumpuaa.
Minullakin on tämä odottamassa ja kuulostaa ihan minun kirjaltani, joten enköhän lue pikapuoliin.
VastaaPoistaKatsotaan sitten, miltä minusta tuntuu tuo loppu. Se alkaa aina kiinnostaa, mihin joku toinen on tyytymätön.
Saattaisit kovastikin pitää tästä, kirja on monella tapaa aika vekkuli, vaikka aiheet ovat vakavia. Ja on aina kiinnostavaa vertailla lukukokemuksia, etenkin jos ne poikkeavat olennaisesti toisistaan.
Poista"Vetävä ja makoisa." Kyllä. Tätä voi lukea kevyemmin tai vähemmän kevyesti.
VastaaPoistaNäinpä, tästä kirjasta voi saada monenlaisia kokemuksia irti.
Poista