Ante Aikio: Aigi II – Lovi

Aigi on noitasuvun perillinen, joka on ehtinyt saattaa itsensä jo melkoiseen soppaan aiemmissa seikkailuissaan. Nyt Aigin vihollinen, voimakas noita Mirku, on jälleen nuorukaisen kannoilla, joten Aigi päättää varoituksen saaneena ottaa jalat alleen ja lähteä kohti itää rauhallisemmille maille, kunnes kotiinpaluu on turvallisempaa.

Matkallaan Aigi kohtaa revontulisilmäisen nuoren naisen Domnan, jonka kanssa yhtä matkaa kulkeminen käy varsin miellyttäväksi molempien mielestä. Domnan suuntana on Hiipinän kylä, jonne hän houkuttelee Aigin itseään saattamaan, vaikka Aigin alkuperäinen kohde on Hiipinän rakas vihollinen Luujärvi.

Lovinoitana Aigilla on herkät aistit, mutta aivan kaikkea hänkään ei huomaa, ja niinpä tapahtumat pääsevät kasvamaan melkoiseksi vyyhdiksi ja seikkailu kiitää eteenpäin kuin tuulispää.

Luin Aigi-saagan ensimmäisen osan pari vuotta sitten, ja kun kirjailija tarjosi sarjan tuoretta kakkososaa luettavakseni, oli helppo suostua. Edelleen seikkaillaan kiehtovissa saamelaistarinoiden maisemissa pienellä yliluonnollisuudella höystettynä, ja juoni kulkee jouhevasti.

Ensimmäisessä osassa turhauduin liian suuren kädestä pitäen ohjaamiseen ja asioiden alleviivaamiseen, ja ilokseni sen tyyppinen tarinankuljetus on tässä uutukaisessa vältetty lähes täysin. Vielä paikoin on kohtia, joista toistoa olisi voinut karsia ja välillä esimerkiksi päähenkilöiden tunnetiloja ja ajatustenkulkua kerrotaan juurta jaksaen, mutta varsinaiseksi häiriöksi lukunautinnolle se ei ole.

Aikio on sekoittanut saamelaistarustoa niin pääkertomukseen itseensä kuin sen sisälle omaksi kerrostumakseen. Aigi ja Domna kertovat toisilleen pieniä kansansatuja yhteisen matkansa aikana, ja niissä saadaan selityksiä esimerkiksi tähtikuvioiden synnylle. Mainio yksityiskohta, joka elävöittää tarinaa entisestään. Samoin saamelainen sanasto paljakoineen ja peskeineen on sopivalla tavalla harkittua, ei äärimmäisyyksiin vietyä ja ymmärtämistä vaikeuttavaa vaan perusteltua ja uteliaisuutta herättävää.

Vauhtia ja vaaratilanteita ei puutu, ja vaikka kirja alkaa varsin jännittävällä porojen taistelulla, pääosa tarinasta on melko rauhallisesti etenevää matkakertomusta. Loppuvaiheissa päästetään irti jo melkoiset voimat, ja kirjan viimeiset kymmenet sivut ovat kunnon rytinää ja ryskettä.

Vaikka kyse on useampiosaisesta sarjasta, nähdäkseni ensimmäisen osan lukeminen ennen tätä ei ole ehdottoman välttämätöntä. Loven alussa on lyhyt kertaus aiemmista tapahtumista, ja niihin palataan aika ajoin tarinan kuluessa, jolloin kärryille kyllä pääsee, jos haluaa.

Jään odottelemaan jatkoa ja Aigin noitavoimien kehittymistä: loveen lankeaminen kuvataan tarinassa todella kiehtovasti, ja taikavoimien nivoutuminen reaalimaailmaan käy luontevasti. Minne kaikkialle Aigi vielä ehtiikään ja millaiset taidot saa hankittua, ja mitä Mirku tämän päänmenoksi keksii...


Ante Aikio: Aigi II – Lovi
Kannen kuva / ulkoasu: Ante Aikio / Paula Heiäng
Goranus / Reuna 2015
282 s.

Arvostelukappale.

_____

Avaan tällä kirjalla oman Kansojen juurilla -lukuhaasteeni. Lisäksi ruksaan Kirjan vuoden lukuhaasteesta kohdan 46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista.