Teemu Keskisarja: Tolvajärven jälkeen – Suurtaistelun ihmisten historia

Teemu Keskisarja: Tolvajärven jälkeen – Suurtaistelun ihmisten historia
Ulkoasu: Mika Tuominen
Siltala 2014
303 s.

Arvostelukappale.


Joulukuun 12. päivänä vuonna 1939 Suomi oli ollut kaksi viikkoa sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Puna-armeija eteni ylivoimaisen tuntuisesti laajalla rintamalla, ja mieliala oli Suomen joukoissa matala. Sodanjohdon suunnitelma oli näennäisen yksinkertainen: jostain on saatava voitto, vaikka väkisin. Mahdollisuus siihen tuli 12.12. Tolvajärvellä, jossa Suomen joukot iskivät vasten Neuvostoliiton linnoitettuja asemia. Hyisessä säässä mahdoton onnistui ja voitto tuli. Tolvajärven taistelussa kaatui satakunta suomalaista, puna-armeijan sotilaita kuoli noin tuhat. Siitä tuli ensimmäinen merkittävä talvisodan hyökkäysvoitto Suomelle.

Teemu Keskisarjan Tolvajärven jälkeen – Suurtaistelun ihmisten historia kertoo Tolvajärven taistelusta ja sen seurauksista talvisodassa ja myöhemminkin. Hän kuvaa lähinnä hämäläisen jalkaväkirykmentin vaiheita ja samalla muodostaa kuvaa taistelun johtajistosta: Paavo Talvelasta ja Aaro Pajarista. Kokonaisuus on monipuolinen ja moniääninen. Rivimiehet nousevat esiin kukin vuorollaan, ja samoin osa heistä myös haavoittuu tai kaatuu. Sota on armoton.

Tutkimuksen lähdeaineisto on laaja ja osin ennen koskematon. Keskisarja on päässyt henkilökohtaisten arkistojen ja muistojen äärelle, ja hän käyttää niitä taitavasti. Kirjan kuvaamat ihmiset, nekin, jotka kulkevat siinä mukana vain hetken, tuntuvat aidoilta ja eläviltä, niin huolellisesti Keskisarja heidät lukijalle esittelee. Samasta syystä näiden tehtaanmiesten ja maanviljelijöiden haavoittumiset ja kuolemat koskettavat lukijaa. Niitä tulee liukuhihnalta.

Talvelan ja Pajarin kautta paljastetaan upseeritason sota. Nämä pelkoa tuntemattomat miehet toimivat epäilemättä parhaan kykynsä mukaan, joskin kirja kertoo ronskein ottein myös harkitsemattomammista teoista ja sanoista. Korkeimmallakin upseeritasolla kateus ja henkilökohtaiset kaunat saattoivat kantaa pitkälle ja haitata jopa operatiivista toimintaa.

Operatiivisesta toiminnasta puheen ollen: se oli ehkä juuri se aspekti, joka teki säröjä lukukokemukseen. En ole kovin yhtään kiinnostunut siitä, miten jotkut sotajoukot jossain liikkuvat ja millaisia aseita käyttävät. Ymmärrettävästi tämä on tärkeää kokonaisuuden kannalta, kun puhutaan tietyistä taisteluista ja muutenkin lyhytaikaisesta sodasta, mutta sallin itselleni lukiessa kevyen huomion irrottamisen näiden vaiheiden kohdalla.

Vaikka Keskisarja kirjoittaa pohjimmiltaan kovaa, huolella perusteltua historiaa, paikoin hänen tyylinsä on jopa vimmainen. Lukija pääsee totisesti osaksi taisteluja, kokee niiden kylmyyden, raskauden ja yllättävyyden, palelee pakkasissa ja pelkää poteroissa. Pakko arvostaa, koska en pidä itseäni kummoisenakaan tällaisen sotatoiminnan lukijana, ja niin vain Tolvajärven jälkeen tuli ahmaistua suuremmin nikottelematta. Niin toiminnallinen se on.

Kirja on epäilemättä kiinnostavaa luettavaa niille, joita (talvi)sota muutenkin kiehtoo, sillä se tuo esiin uusia, tarkempia puolia sodan tietyistä vaiheista ja tapahtumista. Täysin satunnaisena sotakirjana se ei ehkä toimi niin hyvin, sillä pohjatiedot sodan perusliikkeistä on paikallaan olla. Toisaalta ihmiskohtaloiden kertaajana se on mainio, jos haluaa jättää itse sotatapahtumat sivurooliin. Mahdollinen lähestymistapahan sekin on.

Tolvajärven jälkeen asettuu omalle paikalleen suomalaiseen sotahistoriaan. Se paljastaa sodan moninaiset kasvot, muistuttaa sen kauheudesta ja antaa meille 75 vuotta myöhemmin eläville mahdollisuuden yrittää ymmärtää, miltä sota rivimiehen silmin näytti.