Anni Kytömäki: Kultarinta

Anni Kytömäki: Kultarinta
Ulkoasu: Sanna-Reeta Meilahti
Gummerus 2014
644 s.

Arvostelukappale.


Erik Stenfors kasvaa varakkaan perheen ainoana lapsena 1900-luvun alun Helsingissä ja kesäisin merenrantahuvilassa luonnon äärellä. Isä on poliitikko ja kauppamies, suurmaan- ja metsänomistaja, joka ei pelkää uusia asioita ja yrityksiä. Äiti on haaveiluun taipuva eteerikko, kaappialkoholisti ja epävakaa ihminen.

Erikin lapsuus loppuu lyhyeen, mutta onneksi on kotiapulainen Hanna, ikihonka, joka pysyy mukana perheen elämän käänteissä. Erik aloittaa vartuttuaan yliopisto-opinnot, mutta ne jäävät jossain vaiheessa kesken. Häntä kiinnostavat eläimet, linnut, luonto kaikkinensa. Ja eräänä päivänä hän kohtaa Lidian, torpparintyttären, jolla on kärkäs suu ja terävä mieli.

Suomen sisällissodalta Erik välttyy, sillä hän viettää sotatalven Pohjois-Lapissa metsänvartijana. Palatessaan etelään lumien jo sulattua Erik ei voi uskoa maata samaksi. Sodasta huolimatta Lidia on entisellään, joskin talven heikentämä. Tapahtuu se, mitä on tapahtuakseen.

Lidialle ja Erikille syntyy tytär Malla, jonka kirjan toinen osuus nostaa päähenkilöksi. Helppoa ei ole, kellään, ja paljon epäoikeudenmukaisuutta joudutaan kohtaamaan, vaikka välillä yhteiskunta tarkoittaa ehkä hyvää. Malla perii isänsä luontorakkauden ja haaveilevan luonteen, äidiltään ehkä pippurisuutta ja omapäisyyttä.

Ja kaiken yllä kaartuvat puut kuin suojaava katto.

Anni Kytömäen Kultarinta on yksi tämän vuoden kirjatapauksista, eikä tosiaankaan syyttä. Sain kirjan kustantamolta jo talvella, mutta kun se alkoi kerätä ylleen hehkua, otin takapakkia ja jätin sen odottamaan. Toisaalta hyvä, että tein niin. Toisaalta harmittaa, että annoin tämän kultahipun odottaa niin kauan.

Kirja on hieno, ja sen eri osat toimivat yhdessä ja erikseen. Kokonaisuus on eheä, kypsä, kaunis. Ylisanat eivät ole turhia tällaisen kirjan kohdalla, se on ansainnut ne – eikä mitään ylisanoja kyllä olekaan. 1900-luvun alun vuosikymmenet nousevat tarinassa valoon, joka paljastaa hieman uudenlaisen kulman. Sisällissodan juopa on painava, ja sen vaikutukset tavallisiin ihmisiin suuret. Silloinkin, kun varsinaiseen sotaan ei ole edes osaa eikä arpaa.

Kultarinnassa on paljon vääriä valintoja, onnettomia sattumuksia ja mielen ja kehon hidasta sortumista. Alkoholiongelma, tuberkuloosi, masennus – isoja asioita, joita Kultarinta kantaa mukanaan, mutta ei romahda niiden alle. Kirja kuvaa kauniisti isän ja tyttären suhdetta, yritystä ottaa vastuu silloinkin, kun siihen ei ole edellytyksiä ja toisaalta todellisuuden armottomuutta niille, jotka ovat taipuvaisia haaveilemaan ja uppoutumaan omaan maailmaansa. Yksinäisyys ja erilaisuus korostuvat niin ikään tarinassa. Kuinka sopeutua ympäristöönsä, jos on niin toisenlainen kuin muut? Kuinka kestää yhteisön paine ja säilyttää oma itsensä, kun kaikki ympärillä vaativat jotain muuta?

Kirjassa on mukana omanlaisensa mystinen tunnelma. Suomalainen karhuun liittyvä kansanperinne saa tarinassa osansa ja jättää lukijan sopivasti hämmennyksiin pohtimaan, missä kulkee toden ja kuvitelman raja. Onko sitä edes?

Ja tietenkin kirja on ylistyslaulu maailmalle, jossa elämme. Sen monimuotoisuudelle, herkkyydelle ja uudistumiskyvylle.

Oikeastaan tuntuu väärältä kirjoittaa Kultarinnasta ja yrittää jotenkin kuvailla sen kauneutta. Tällainen kirja on syytä lukea itse, tehdä itse omat päätelmänsä. Tätä ei voi toisen puolesta kokea. Kuten ei maailmaakaan.

_____

Kultarintaa on luettu todella paljon. Kattavahko linkkilista löytyy kirjailijan veljen Pekan Poplaari-blogista.