Silvia Avallone: Teräs

Silvia Avallone: Teräs
Suomentaja: Taru Nyström
Ulkoasu: Taittopalvelu Yliveto
Minerva 2014
427 s.
Acciaio (2010)

Kirjastosta.


Tämän kirjan Toscanan auringon alla eivät auringonkukat kasva ja viljapellot heilimöi.

Piombinon rantakaupungin Stalingradon kaupunginosassa ihmiset elävät vuokratalokasarmeissaan, painavat pitkää päivää terästehtaalla ja koettavat selviytyä eteenpäin jotenkuten. Huterien talojen seinät kätkevät sisäänsä perheväkivaltaa, huumeita, rikollisuutta ja koskaan syntymättömiä haaveita.

Via Stalingradon varrella asuvat myös parhaat ystävät Anna ja Francesca, kolmetoistakesäiset naisenalut, tytöt joilla on kaikki vielä edessään. Annan isä on saanut potkut käytännössä koko Piombinoa elättävältä terästehtaalta ja tekee katoamistemppuja hämärähommiensa ohessa. Annan äiti on kommunistipuolueen aktivisti, joka uskoo parempaan yhteiskuntaan, muttei pääse eroon epäonnistuneesta avioliitostaan. Annan veli Alessio on jo siirtynyt tehtaalle töihin, tehnyt sen, mitä piombinolaisilta nuorukaisilta odotetaan.

Francescan isä on väkivaltainen hirviö, tehdastyössä itsensä näivettänyt, empatiaan kyvytön. Francescan äiti on kolmekymppinen vanhus, elämänilonsa vuosia sitten menettänyt. Hänestä ei ole suojelemaan tytärtään tai itseään, vaatimaan muuta. On helpompaa alistua.

Annan ja Francescan kesä on vedenjakaja. On vuosi 2001 ja maailma muuttuu muuallakin kuin heidän omalla rannallaan. Tyttöjen arjen tiet tulevat eroamaan, sillä Anna jatkaa lukioon, Francesca ammattikouluun. Tulevaisuus tuntuu kiveen hakatulta, vaikka tytöt jaksavat vielä unelmoida, ainakin toisinaan, kun meri kutittaa vatsaa ja hiukset kastuvat. Horisontissa siintää Elban saari kuin saavuttamattomana toisena maailmana. Se on kaikkea sitä, mitä Via Stalingradolla on kiellettyä haluta.

Kiinnostuin Teräksestä blogitekstien myötä. Onneksi kiinnostuin, kirja on vimmainen lukukokemus, joka nirhii ikävästi ja samalla vaikuttavasti. Avallone pudottaa lukijan suoraan keskelle kolhuista Piombinoa, ja kyyti lähtee jarruttelematta. On vain pidettävä kiinni ja toivottava parasta.

Se paras ei kuitenkaan tule, oikeastaan ehkä kellekään. Piombinon elämä on tarkasti uomissaan, yhteisö ja normit pitävät siitä huolen. Jos kuvittelee itsestään liikoja, on kolaus kaatuessa entistä kovempi, siitä pitävät muut huolen. Vauhtia on siksi otettava aina niin paljon kuin voi, sillä lento loppuu joka tapauksessa aikanaan. Vauhtia saa huumeista, seksistä, adrenaliinin pauhusta, uhosta, alkoholista, mistä tahansa.

Teräksen maailma on raaka, miehinen, fyysinen. Talojen rakenteet murenevat, hiki virtaa, hiekka hiertää, autojen ja skootterien pyörät vinkuvat asfaltilla. Kaiken yllä terästehtaan masuunit pauhaavat kuumuutta ja voimaa. Samalla maailmassa on paljon herkkyyttä. Se on syttyvässä naiseudessa, pyöreässä olkapäässä, nuorten illanvietossa, makuuhuoneen hämärässä. Kontrasti on suuri, mutta se puhuttelee.

Kirja on kokonaisuutena onnistunut. Se on himokas ja vimmainen, muttei vedä överiksi. Ehkä se näyttää jotain sellaista, mitä ei haluaisi nähdä. Ja vaikka elämä kulkee väistämättä kohti hallitsematonta muutosta, voi kaiken alla tuntea haaveiden voiman ja uskon siihen, ettei Elba olekaan kuin uintimatkan päässä.

_____

Teräksestä ovat kirjoittaneet myös Omppu, Leena Lumi, Mari A., Annika K., Tuija, Marja-Liisa, Krista.

Kirja pureutuu voimakkaasti metallitehtaan ja metallityömiesten arkeen, joten liitän sen osaksi Mikä minusta tulee isona? -haastetta.

_____

Silvia Avallone on Helsingin Kirjamessuilla esiintymässä lauantaina 25.10. Häntä haastattelee Aleksis Kivi -lavalla kirjan suomentaja Taru Nyström kello 11.30. Itse menen ilman muuta kuuntelemaan, mikäli messuilen lauantainakin.