Jaana Lehtiö & Helena Miettinen: Taika Valo ja Pelukylän pokaali

Jaana Lehtiö & Helena Miettinen: Taika Valo ja Pelukylän pokaali
Ulkoasu: ?
Myllylahti 2014
204 s.

Arvostelukappale.


Taika Valo joutuu kesäloman alkaessa kuulemaan vanhemmiltaan ikäviä uutisia. Perhe muuttaa tutusta kaupungista Taikan äidin vanhaan kotitaloon Pelukylään, käytännössä maalle! Parhaalle ystävälle ja omalle futisjengille on sanottava näkemiin, pakattava nukkekoti ja pehmolelut huolella ja lähdettävä tutuista ympyröistä uuteen.

Muuton hyvä puoli on se, että Taika saa oman huoneen ja lopulta kauan toivomansa hamsterin. Isossa talossa on paljon jännittävää tutkittavaa, ja suvun tarinat alkavat elää talon sisällä. Pelukylässä hän tutustuu myös kiehtovaan Saanaan, joka viettää kesää isovanhempiensa luona. Saanalla on käärme lemmikkinä ja joitakin lähes taianomaisia kykyjä...

Taika ja Saana alkavat selvittää, miksi Taikan sukutaloa sanotaan Varastaloksi ja mitä oikein tapahtui 1900-luvun alkupuolella, kun Pelukylän Pelurien palkintopokaali katosi?

Olen haastanut itseni tutustumaan laajemmin lasten- ja nuortenkirjallisuuteen (ja ehkä etenkin poikia kiinnostavaan kirjallisuuteen), sillä genre on jäänyt kirjatuntemuksessani paitsioon. Taika Valo ja Pelukylän pokaali on riemukas ja helposti lähestyttävä lastenromaani, joka sopii hyvin alakouluikäisille lukijoille. Siinä on mukana ripaus fantasiaelementtejä, jotka solahtavat tarinaan aika hauskasti ilman turhia selittelyjä. Taikan perhe on boheemi ja leppoisa, niin kuin tällaisissa kirjoissa lie tapana. Hyvähän se vain on, että nuori lukija saa rauhassa keskittyä tarinaan, jonka puitteet ovat turvalliset ja lempeät.

Tummiakin sävyjä tarinassa on, sillä siinä pohditaan ahneutta ja juonittelua. Kaikilla ei aina ole puhtaat jauhot pussissa, eivätkä kaikki ihmiset halua toisille hyvää. Taika Valo ja Pelukylän pokaali on kuitenkin positiivinen kirja, jonka keskiössä on uuteen elämäntilanteeseen opettelu ja uskallus kokeilla ja tutkia. Oikein hyvä teema!

Vaikka Taika Valo oli hauska uusi tuttavuus (ja tarkoitus on, että hänestä kirjoitetaan lisääkin, eli uusi sarja on saanut alkusysäyksensä), en kuitenkaan usko, että luen ihan valtavia määriä lastenkirjoja jatkossakaan. Taidan olla enemmän teini. Nuortenkirjat purevat paremmin, ja ne tuntuvat jossain määrin antoisemmilta. Yläkoulun opettajana tuntuu, että nuorten lukemiset ovat omaa kiinnostusaluettani lähempänä. Mutta onhan sitä aina mukavaa kurkistaa uuteen.