Veljeni Sebastian

Annika Idström: Veljeni Sebastian
WSOY 1998 (1. painos 1985)
180 s.

Kirjastosta.


11-vuotias Antti on yksinäinen ja erikoinen poika. Hän elää kahdestaan äitinsä Kaarinan kanssa helsinkiläisessä betonilähiössä, tarkkailee maanisesti Itäväylän liikennettä, kirjoittaa kortistoa tapaamistaan ihmisistä ja kärsii koulukiusaamisesta. Antti on älyllisesti varsin varhaiskypsä, jopa huippuälykäs, mutta sosiaalisia taitoja hänellä ei ole.

Kun Antin ja Kaarinan elämään tulee Mika, äidin uusi miesystävä, perheen kuviot menevät totaalisesti uusiksi. Antin despoottinen suhde äitiinsä joutuu koetukselle, kun uusi mies merkitsee reviiriään. Koulussa ei mene sen kummemmin, sillä Antin on vaikea saada aikaiseksi ihmissuhteita, jotka perustuisivat johonkin muuhun kuin hyväksikäyttöön ja alistamiseen. Yksi poika tuntuu kuitenkin tekevän poikkeuksen: Sebastian, joka on Antille kuin veli.

Annika Idströmin Veljeni Sebastian on mainio esimerkki kirjablogien voimasta: olen lukenut tästä tekstin muutamassakin eri blogissa ja painoin kirjan nimen visusti mieleeni. Kun se sitten tuli kirjastossa vastaan, lainaamista ei tarvinnut paljon pohtia.

Kirja on vaikea ja ahdistava. Antin kertojanääni on voimakas ja hallitseva, mutta erinomaisen epäluotettava. Poika on monin tavoin kykenemätön kohtaamaan elämää ja ympäristöään sellaisena kuin se on, sillä hänellä on selviä vaikeuksia hallita ja ymmärtää tunteitaan – sikäli kuin niitä hänellä edes on. Tarina kerrotaan visusti Antin näkökulmasta, vain hetkeksi Kaarina saa äänensä kuuluviin kirjoittamansa novellin kautta, ja kerrontaratkaisuna se on oivallinen. Lukija ei voi kuin ihmetellä Kaarinan käytöstä (tai pikemminkin käytöksen ja toiminnan puuttumista) poikansa suhteen, mikä samalla vahvistaa kertojan epäluotettavuutta. Tapahtuuko kaikki todella niin kuin Antti väittää?

Veljeni Sebastian saa loppupuolella jo varsin hurjia käänteitä, ja tarina tiivistyy huippuunsa aivan viime sivuille saakka. Ihailen Idströmin taitoa rakentaa ja pitää yllä kauhean tarinan jännitettä ylettömästi mässäilemättä. Lukijan suhde Anttiin vaihtelee säälistä ja myötätunnosta hämmennykseen ja lopuksi melkein raivoon ja hiljaiseen kauhuun: en todellakaan haluaisi tavata ainoatakaan oikean elämän Anttia. Ikinä.

Toisaalta lapsen ja nuoren vaikeuksiin on ehkä hyvä tutustua kaunokirjallisuuden kautta, vaikka ahdistaakin. On selvää, että joudun vielä työni kautta tekemisiin – jos en nyt aivan Antin tapaisten, niin melko lähellä olevien – nuorten kanssa, jotka eivät ole niin kuin muut, eivätkä ole sitä välttämättä laisinkaan omasta tahdostaan. Ihmismielen kiemurat kiehtovat ja kauhistuttavat, ja Veljeni Sebastian on hieno esimerkki tarinankerronnan voimasta ja täyteläisyydestä myös sellaisissa aiheissa, joihin luulee olevansa turtunut.

___

Sanna koki kirjan rankaksi, muttei päässyt siihen aivan sisään, Minnan teki mieli jättää lukeminen kesken, Luru koki kirjan aivan toisenlaiseksi kuin etukäteen ajatteli ja Zephyr yllättyi kirjan synkkyydestä ja outoudesta, muttei lainkaan pettynyt.