(Educa)messuamassa

Palauduin juuri Educa-messuilta olkapää kipeänä krääsäkassin kantamisesta. En ole aiemmin kyseisissä pippaloissa vieraillut, mutta kun tänä vuonna harvoin tarjolla oleva auskukaverini oli työnsä puolesta pääkaupunkiseudulla, oli helppoa hypätä mukaan.

Educahan on siis opetus- ja koulutusalan vuosittain järjestettävä messutapahtuma, jonne kaikenmalliset opettajat ja muutoin kasvatus- ja koulutusalalla työskentelevät ihmiset kokoontuvat sankoin joukoin. Joissain paikoissa sitä käytetään VESO-päivänä, ja aika innokkaasti jotkut näyttivät todistuksia asiasta itselleen keräävän. Minä menin ihan muuten vaan, enhän ole pätkäsijaisena edes VESO-velvollinen millään muotoa.

Kaikkea nähtävää ja näperrettävää riitti kyllä kahden naisen poppoolleemme. Tungimme itsemme ahkerasti koloon kuin koloon ja haistelimme uusia tuulia. Emme kumpikaan työskentele varsinaisesti opettajan tehtävässä, joten siinäkin mielessä oli hauskaa etsiä niitä sivupolkuja ja laajempia asiakokonaisuuksia. Niitä riitti.

Krääsää tarttui myös mukaan, karkkia ja kyniä, paperia ja oppaita. Muutamassa paikassa oli tarjolla kivoja julisteita, ja tajusin siinä palloillessani, että hitto vieköön, minullahan on työhuone, jossa on seinäpinta-alaa varsin kiitettävästi. Vaikka olen tönöttänyt siellä jo yli kaksi kuukautta, en ole tehnyt minkäänlaisia toimenpiteitä muuttaakseni huonettani oman näköisekseni. Nythän on kuitenkin niin, että se on minun huoneeni ainakin 30.6. saakka, joten kai sinne jonkun julisteen voi ihan hyvin seinälle laittaa. Maanantaina astelen siis töihin muutamat sisustuselementit kainalossani ja laitan sinitarran hommiin.

Kävimme kuuntelemassa muutaman puheenvuoron, joskin huomattavasti enemmänkin niitä olisi ollut tarjolla. Manne Maalismaa piti tiiviin luennon vuorovaikutuksesta opetustyössä. Esitys oli mielenkiintoinen ja selkeä, ja ainakin minulle hyödyllinen. Joka päivä sitä oppii kaikkea uutta vuorovaikutuksessa olemisesta ja kuuntelemisesta, ja tukeakin siihen kyllä kaipaa.

Toinen kiinnostava esitys oli Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen tutkijoiden Kirsi-Maria Hytösen ja Heli Niskasen kirjaesittely viime vuoden lopulla julkaistusta artikkelikokoelmasta Lapsi matkalla maailmaan – Historiallisia ja kulttuurisia näkökulmia syntymään (SKS 2012), joka minullakin nököttää lukuvuoroaan odottavien kirjojen pinossa. Vaikka oman, vahvasti synnytyskulttuuriin liittyvän graduni kirjoittaminen alkaa tuntua todella kaukaiselta (niin, onhan siitä jo hurjat kolmisen kuukautta...), tämä puheenvuoro toi mieleen kaikki ne kiinnostavat asiat, joihin gradua tehdessäni törmäsin ja joita ajattelin paljon. Taas käväisi mielessä, tokkopa se jatko-opiskelukaan aivan mahdoton ajatus on...

Ja no, pitihän lukutoukan muutama kirjakin pelastaa itselleen. Jari Lehtisen Mielekäs maailmanhistoria eli tarpeetonta tietoa eritoten parhaalla mahdollisella maulla maksoi vain 2 euroa, ja vaikuttaa sen verran hupaisalta kirjalta, että annoin armon käydä oikeudesta. Merja Leppälahden Vahvaa väkeä – Kotimaisia uskomus- ja fantasiaolentoja kustansi vitosen verran, eikä sitäkään voinut hyllyyn jättää. Hiisi minut vieköön, jos en saa sitä tämän vuoden kuluessa luettua!

Oli hauskaa kulkea nimilappu rinnassa oman alan ammattitapahtumassa, bongailla keskeisiä opettajasymboleita (Marimekkoa vaatteena tai asusteena, silmälaseja, sähäköitä ja lyhyitä kampauksia, isoja koruja) ja tuntea olevansa melkein kuin aikuinen ja ammattilainen. Ehkä jo ensi vuonna identiteettini on jo sen verran vahvistunut, että uin siellä kuin kala vedessä.

Ja ensi kerralla en kyllä ohita kuohuviinibaaria pistäytymättä sisäpuolella.