Maisteria on juhlittu

Ei olla ihan nuoria enää, sen sanon. Eilinen työpäivä oli viikonlopun päälle tuskaa. Puhdasta tuskaa. Teki mieli karjaista muutamallekin räpättäjälle, että olkaa jo hiljaa, opella on vielä darra. No okei, ei edes ollut, vaan pikemminkin migreeni, ja okei, en tehnyt niin.

Lauantai oli ihana päivä.

Aamulla karautimme laina-autolla automarketostoksille hankkimaan kaikkea tarpeellista juhlarompetta. Pankkikortti vinkui ja S-bonukset ropisivat. Sen jälkeen oli ohjelmassa pynttäytymistä ja suuntana ehkä Helsingin huipuin ravintola Weeruska, jonne olin kutsunut lähisukua lounastamaan maisterishengessä. Punajuuri-vuohenjuustopihvit ja viini maistuivat, ja kakku. Ja veljeni piti minulle puheen, mitä en olisi koskaan osannut kuvitella hänen tekevän. Vähän meinasi silmäkulma kostua.

Mahtavien annosten päälle Weeruska tarjosi hyvän mahdollisuuden antaa ruoan laskeutua ja vaihdella kuulumisia ja muita juttuja. Oli ihanaa nähdä taas sukulaisia, jotka ovat minun tapauksessani aivan huippua porukkaa. Ja olivat vielä ostaneet ihania lahjojakin, pirulaiset. Vaikken edes muistanut viedä gradua tai todistuksia paikan päälle töllisteltäväksi.

Ilta tarjosikin sitten jo diskovaloja, ammattimaista tiskijukkatoimintaa, ruokaa, boolia, ystäviä, halauksia, onnentoivotuksia, yllätysuutisia, hymyjä, värisevää ääntä ja epäilyttäviä tanssiliikkeitä. Noin viidenkymmenen hengen porukalla saimme aikaan sellaiset kekkerit, että muistan ne vielä kiikkustuolissakin. Vaikka rakkaat Parikkani vaihtuivat pikkutunneilla kiinantossuihin ja vaikka kaikki tärkeät eivät päässeetkään paikalle, ilta (ja yö) (ja aamu) olivat sen verran mahtavat, että vieläkin hymyilyttää. Ja niin moni rakas siellä oli, että menin jo laskuissani sekaisin. Ja tajusin, että taidan olla aika onnekas, kun elämässäni on niin monta ihmistä, joiden kanssa voin ja haluan juhlistaa isoja asioita.

Itkettävän ihania kortteja, juttuja, sanoja ja hetkiä. Ajatuksella tehtyjä ja mietittyjä, haaveiden kuuntelua,  yllätyksiä. Kouluajan kaverit pistivät pahan, kun käteen iskettiin kengän muotoinen suloinen kortti ja kirjekuori, josta paljastui lahjakortti Minna Parikan liikkeeseen. Kevätmallistoa odotellessa... ja kuinkas sattuikaan, Aleksin liike on työmatkani varrella. Hupsista.

Ja vaikken arvottamisesta ja tärkeysjärjestyksistä niin piittaa, V vei tällä kertaa koko potin. Joskus aamuyön tunteina, mustikkaboolin huumaamana, käteeni iskettiin Lahjakirjaksi nimetty paperi, jonka sisältö oli just eikä melkein:

Pahoittelen surkeaa kuvankäsittelytaitoani, mutta jäljelle jäänyt sisältö puhunee puolestaan.

Oma ex libris! Minulle!

Jopa boolinhuuruisissa aivoissani ehdin tajuta, että toistaiseksi hallussa pitämäni tämän perheen parhaan lahjanantajan titteli meni sen siliän tien toiselle osapuolelle.

Tämä maisterisnainen on vieläkin väsynyt, mutta sitäkin onnellisempi. Mahtavien ihmisten kanssa elämä on jotenkin piirun verran helpompaa. Ja juuri sitä, mitä haluan. Myös arkena.