21. joulukuuta 2012

Toivotus



On taas se aika vuodesta, kun meikäläinen kasaa itsensä henkisesti, käärii hihansa ja valmistautuu pakolliseen pahaan a.k.a. jouluun. En ole niitä kuuluisia jouluihmisiä sitten millään, joskaan en missään määrin väheksy niitä, jotka ovat. Minä en vain ole. Joskus poden siitä jotain kummallista huonoa omatuntoa, enkä edes tiedä, miksi. Syyllistyähän nykyihminen osaa, joten sinänsä se ei yllätä.

Tänä jouluna on kuitenkin ihan levollinen mieli. Minulla on loppiaiseen saakka "lomaa" (eli olen siis huomisesta alkaen työttömänä siihen saakka, että uusi viransijaisuus marraskuussa aloittamassani pestissä tammikuun toisella viikolla alkaa), ja tarpeeseen tulee, sen sanon. Tavoitteena olisi ainakin ensimmäinen viikko nollata täysin ja sitten ehkä vasta toisen aikana palata kevätlukukauden asioihin... Oli miten oli, pieni etäisyys työhön on paikallaan. Eipä näitäkään juttuja vielä opiskellessa tiennyt tai osannut arvata. Mitenpä olisikaan voinut.

Kunhan tässä saamme kimpsut kasaan, siirrymme miehekkeen kanssa ensimmäisen välietapin (eli reilun kolmenkymmenen kilometrin) verran pohjoiseen. Huomenna aamulla seurue äidilläni täydennettynä jatkaa matkaa Lappiin. Menemme siis mummini luokse, joka on jo muutaman kuukauden saanut (lopultakin!) asua palvelutalossa ja pärjäilee kohtalaisesti. Kunto ei ole huipussaan, mutta toivottavasti mummi jaksaisi aattona edes muutaman tunnin olla kanssamme kotona. Siinä taitaakin olla suurin joulutoiveeni tälle vuodelle.

Sen lisäksi, että vietän kaikin puolin rauhallista joulua, aion tietenkin lukea niin maan paljon. Mukaan lähtee ainakin F. Scott Fitzgeraldin Yö on hellä, Eugen Rugen Vähenevän valon aikaan (joka onkin jo melkein lopussa) ja... Niin, itse asiassa pakkaamisen tärkein vaihe eli lukemisen tarkka valinta on vielä kesken! Se on prosessi, jossa mikä tahansa virheliike saattaa suistaa planeetat radoiltaan ja siksi siihen tulee suhtautua kaikella sen vaatimalla vakavuudella. Matkan kestosta riippumatta.

Niin ja tietysti luotan siihen, että olen ollut sen verran kiltti tyttö kuluvana vuonna, että joulupukkikin muistaa minua jollakin kirjalahjalla. Parhaimmassa tapauksessa jopa kahdella.

Toivottavasti jokainen saa juuri sellaisen joulun, jota kaipaa.

Rauhallista ja antoisaa joulua!  

12 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa pohjoiseen ja toivottavasti tärkein toiveesi totetutuu ja mummisi jaksaa viettää joulua kanssanne.

    Nauti sinäkin joulusta omalla tavallasi ja toivottavasti pakkauksesi onnistuvat ja pukki osaa tuoda oikeanlaisia paketteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jaana! Kyllä hän taitaa aika virkeänä tällä hetkellä olla ja odottaa jo kovasti etelän karavaania. :)

      Ihanaa joulua teidän porukoille!

      Poista
  2. Täällä ilmoittautuu jouluihminen viimeisen päälle, mutta meillähän joulu on monelta kohdin tuunattu. Nyt viettämme pitkän joulun ja varmaan kaikki unohtavat minut, mutta se on sitten kohtalo. Kerrankin R. pitää lomaa joulun aikaan.

    Toivottavasti saat joulun mummosi kanssa...

    Me nollaamme nyt katsomalla ranskalaisen Eräs joulutarina, jonka katsomme joka vuosi johonkin aikaan joulusta.

    Lumen Valoa, Joulun Taikaa Sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuunaus on parasta, kullekin tavallaan. :)

      Ihania suunnitelmia teillä, minäkin odotan vain rauhallisia muutamia päiviä lukemisen, hyvän ruoan ja suklaan parissa...

      Hyvää joulua Leena!

      Poista
  3. Minäkin olen täysin jouluihminen, mutta ymmärrän hyvin että kaikki eivät ole :).

    Toivon että saat ihanan joulun mummisi ja muiden rakkaiden kanssa. Toivottavasti pukkikin muistaa kivalla kirjapaketilla ja saat muutenkin kokea hienoja lukuelämyksiä jouluna! Ihanaa joulua ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu oli oikein hyvä, nyt ollaan jo palattu kotiin ja huomenna arkeen - joskin onneksi loma jatkuu sinne loppiaiseen saakka. Ihania lomapäiviä sinullekin, Sanna!

      Poista
  4. Hyvät joulut! Olen matoasteella oleva jouluihminen: palkallinen jouluapulaisuus on aiheuttanut sen, ettei ole siivottu, lahjoja on ostettu kun on ehditty ja jouluruokiin aion osallistua töiden jälkeen aattona leipomani Pätkis-kakun muodossa.

    Lapsuuden lomissa on kuitenkin niin monta täydellisen onnistunutta joululomaa, että haluaisin panostaa nytkin jouluun ja saada siihen tahkottua hitusen vanhaa hehkua. Luulen, että joululoma oli aina niin kiva siksi, että molemmilla vanhemmilla oli loma samaan aikaan (kesälomalla ei aina ollut niin) ja he tekivät samoja asioita kuin me lapsetkin, eli pelasivat lautapelejä ja lukivat lahjaksi saamiaan kirjoja. Sai valvoa niin pitkään kuin halusi, ja jääkaappi oli pullollaan erilaisia suolaisia ja makeita juttuja, joista sai mennä närystämään mieleisiään pitkin päivää (tai yötä). Olennainen osa joulua oli myös jouluvalot, etenkin kuusessa, jotka olivat vähän kuin koko talon yhteinen yövalo tai jonkinlainen "henkinen" lukulamppu.

    Oho, jopas innostuin. o.o Hyvää joulua tarkoitin joka tapauksessa toivottaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on tosi hyviä lapsuuden ja nuoruudenkin joulumuistoja, mutta jossain vaiheessa itse juhla alkoi menettää merkitystään, eikä ole koskaan saanut sitä takaisin. Leppoisa oleskelu on vaihtunut jonkinmoiseen "suorittamiseen" ja muille mieliksi olemiseen sen sijaan, että saisin mahdollisuuden olla vain juuri niin kuin itse tahdon. Eli luultavasti vain kotona miehen kanssa. Mutta kyllä tämäkin joulu oli hyvä, oli ihanaa olla mummin kanssa ja ihan rauhassa vain. Nyt tosin taas jo kotona valmiina arjen pyöritykseen.

      Joulutoivotukseni sinulle ovat jo vähän myöhässä, mutta sen sijaan räiskyvää uutta vuotta!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Samoin sinulle, vaikkakin näin myöhässä. :)

      Poista
  6. Reilu meininki tuo, että sijainen lomailee palkatta... Mutta tauko ja etäisyyden ottaminen työjuttuihin tekee taatusti hyvää!

    Toivottavasti saat viettää aikaa mummisi kanssa aattona ja joulu olisi muutenkin mukava, hyvine kirjoineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... Mutta koetan ajatella tämän pariviikkoisen ihan oikeana lomana siitä huolimatta. ;)

      Sain viettää mukavasti aikaa mummin kanssa, joka oli vielä kohtuullisen pirteäkin. Eli siltä osin joulu onnistui. Lukuaikaa jäi huonosti, mutta sen erheen otan korkojen kanssa takaisin tulevan reilun viikon aikana.

      Ihanaa uutta vuotta pesueellenne!

      Poista

Kiitos kommentistasi!