Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
Suomentaja: Maija Westerlund
Gummerus 1984
374 s.
To Kill a Mockingbird (1960)
Omasta hyllystä.
Scout Finch elää suhteellisen viatonta lapsuutta 1930-luvulla alabamalaisessa Maycombin kaupungissa. Hänen päivänsä kuluvat isoveli Jemin kanssa seikkaillen ja pian myös koulua käyden. Perheen isä Atticus on pitkää päivää tekevä lakimies, jolla kuitenkin on aina aikaa lapsilleen ja heidän kanssaan maailman ja asioiden pohtimiseen. Äitiä perheessä ei ole.
Ajan taloudellinen ja yhteiskunnallinen tilanne ei voi olla vaikuttamatta lapsen maailmaan. Niinpä turvalliseen elämään ja varsin suuriin vapauksiin tottuneelle Scoutille tulee melko suurena järkytyksenä ymmärtää, etteivät kaikki ihmiset ole yhtä hyväntahtoisia ja oikeudentuntoisia kuin hänen isänsä on. Kaupungissa kuohuva rasismi, mustien ja valkoisten elämänpiirien erot ja patoutuneet kaunat työntyvät Finchin perheen elämään kovemmin kuin oli pelätty, kun Atticus päätyy puolustamaan valkoisen naisen raiskauksesta syytettyä mustaa miestä ja oikeudenkäynnistä tulee kaupungin väelle irvokasta leipää ja sirkushuvia.
Mikä on ihmisen arvo? Määrääkö ihonväri sen? Miten rajojen uhmaaminen vaikuttaa ihmiseen, joka elää yhteisön paineen alla? Saako paha palkkansa ja toteutuuko oikeus?
Kuin surmaisi satakielen on ollut lukulistallani pitkään. Nappasin kirjan mukaani monta vuotta sitten Tampereen kaupunginkirjaston poistomyynnistä ja siitä saakka olen vilkuillut sitä silloin tällöin sillä silmällä. Nyt oli aika.
Kirja yllätti minut. Se oli hyvin erilainen kuin olin odottanut. Oikeastaan en ole varma, mitä olin odottanut, mutta joka tapauksessa lopputulos oli erilainen. Kuin surmaisi satakielen kertoo inhottavista asioista: väkivallasta, rasismista, ihmisen ilkeydestä, epätasa-arvosta. Se ei kuitenkaan ole synkkä, vaan pikemminkin jotenkin lämpimän naiivi – onhan kyse lapsikertojasta, joka on yhtäaikaa pikkuvanhan nokkela ja häiritsevyyteen saakka sinisilmäinen.
Olen ehkä joskus mutissut pysyvästä ja melko irrationaalisesta ärtymyksestäni lapsikertojiin. Välillä kyseinen kerrontatapa pääsee iloisesti yllättämään, mutta paikoin en missään vaiheessa kirjaa pääse ärsytyksestäni eroon. Tällä kertaa kävi valitettavasti jälkimmäisellä tavalla.
Tuntuu tyhmältä nurista klassikon asemassa olevasta kirjasta, jota yhä uudet koululais- (ja muutkin) sukupolvet lukevat ja jolla on tärkeä sanoma, mutta haluan olla rehellinen. Kuin surmaisi satakielen ei siis voittanut minua puolelleen. Paikoin tylsistyin ja turhauduin, sillä tarina tuntui junnaavan paikoillaan. En kiintynyt tai kiinnostunut Scoutista, ja muutkin henkilöt pysyivät etäällä. Vain Atticus kiinnosti, mutta hänkään ei tullut liki, käväisi vain. Scoutin äkkipikaisuus, mustavalkoisuus ja paikoittainen typeryys ovat toki perusteltuja piirteitä, onhan kyse alle 10-vuotiaasta lapsesta, mutta ei se vähentänyt ärtymystäni ollenkaan. Mutta, kuten sanottua, en vain yksinkertaisesti ole lapsikerronnan ystävä.
Vaikka juoni ei vetänyt minua mukaansa, muuten pidin monista asioista tässä kirjassa. Miljöö, painostavan kuuma ja kostea Alabama ja kaupungin paikoin törkyiset kadut ja kujat, hieman ränsistyneet talot (joissa ei ole kellareita) – kaikki ne olivat herkullisen aitoja. Tematiikka, rakenteellinen, vahva ja pelottavan pysyvä rotusyrjintä, on tärkeä ja pysyy kirjassa mukana kautta linjan muuttumatta paasaukseksi.
Lopputulos siis on, että ikävä kyllä petyin. Kuin surmaisi satakielen ei vienyt mukanaan, ei tullut lähellekään ihoa eikä lukuprosessi ollut erityisen nautinnollinen. Olen kuitenkin iloinen, että luin tämän palkitun, kiitetyn ja rakastetun kirjan. Kaiken ei edelleenkään tarvitse olla minua varten, vaan on hyvä joutua nieleskelemään ja haastamaan itseään.
Tosin nyt kaipaan vetävämpää ja enemmän minua olevaa kirjaa. Onneksi sellainen on jo meneillään.
So American: Black America
Pulitzer
TBR90+10
Minunkin on kovasti tehnyt mieli lukea tämä. Se ettei kirja tule iholle, olisi juuri nyt minull plussaa... taidan silti lykätä raskaat aiheet joulun jälkeiselle ajalle - juuri nyt tekee tunnelmoida, nostalgisoida ja nauttia...
VastaaPoistaHaa, kiva kuulla, etten ole ainoa, jolta tämä on ollut lukematta. :)
PoistaOn muuten hyvä, jos pystyy määrittelemään, millaista lukemista kaipaa jollakin hetkellä. Minulla on ollut vähän lukujumia ilmassa, ja käytin montaa kirjaa kädessä, mutta mikään ei napannut. Nyt aloitin tuon Vähenevän valon aikaan ja se vetää kuin häkä. Hieman surumielisyyttä ja kiinnostava ajanjakso/teema, niin heti tuntuu paremmalta. Toivottavasti löydät jotain sopivaa!
Kiitos tästä, juuri muistin että tämähän jäi viime kesänä kesken... (tällä hetkellä taidan kuitenkin keskittyä viemään loppuun Aika suuren hämäyksen, jota en ehdi lukea kuin silloin tällöin ja kesti vaikka miten kauan ennen kuin tajusin että ahaa nämä tyypit siis liittyvät noihin tyyppeihin.) Mukavia joulunalusaikoja! Jouluhan on lukemisen parasta aikaa.
VastaaPoistaAika suuri hämäys tarvitsee kyllä vähän keskittymistä, muuten tyypit hukkuvat. Hieno kirja se kyllä on, kivaa että luet sitä!
PoistaMinulla meinasi tämä Satakieli jäädä kesken, mutta sitten kuitenkin päätin jatkaa loppuun asti. Vähän huolimattomasti tuli sitten luettua suuri osa, kun tarina ei tosiaan erityisemmin viehättänyt.
Samoin sinne mukavaa joulunodotusta! Ja lukuhetkiä! :)
Hyvä vaan oli lukea rehellinen arvio. :) Minä itse pidin kirjasta. Luin sen kuumana kesäpäivänä joitakin vuosia sitten ja pääsin sisälle kirjan tunnelmaan. Pidin myös lapsikertojasta. Mutta niin - ymmärrän hyvin, että kirja avautuu naiivina, sillä sitä se osin on. Silti se on myös tärkeä teos, joka tuntuu puhuttelevan ihmisiä uudelleen ja uudelleen.
VastaaPoistaSatakieli on syystä pitänyt asemansa, ja ymmärrän hyvin, miksi sitä luetaan ja luetetaan edelleen ja myös sen, miksi siitä pidetään. Olisinkohan tykännyt tästä enemmän nuorempana? No, sitä ei koskaan saada tietää. Joka tapauksessa syvä etelä on aina niin kiehtova miljöö, että jo sen takia jaksaa lukea muuten uppoamatonta kirjaa. Mistäköhän sekin viehtymys johtuu? En ole ikinä käynyt lähelläkään etelävaltioita.
PoistaHarmi että et innostunut tähän. Kuin surmaisi satakielen on yksi minun tärkeimpiä kirjojani, olen lukenut sen useasti ja innostun aina mm. tuosta tavattoman hienosta ympäristökuvauksesta.
VastaaPoistaHarmittaa kyllä, mutta kaikki kirjat ei vaan kolahda. Uskon, että tästä voi löytää sellaista, minkä haluaa aina kokea uudelleen, joten en ihmettele, että tämä voi olla juuri tuollainen monen lukukerran kokemus.
PoistaHaha! Sulla on näköjään ihan samoja kirjoja So Americanin loppukirissä kuin mulla! Mulla oottaa tämä ja Steinbeckin Helmi lukemista. Saa tosin nähdä ehdinkö tähän asti ennen vuoden loppua. Jotenkin ei vaikuta ihan joululukemiselta. Nyt vain vilkuilin arviosi läpi, koska en halua ennakko-odotusten ohjailevan liiaksi lukemista...
VastaaPoistaMainiota! :D Etenkin Helmi oli tosi mieluisa lukukokemus, eikä siinä kauaa menekään, joten toivotan onnea lukuhaasteen loppukiriin! Toivottavasti viihdyt myös Satakielen parissa kun siihen saakka ehdit, vaikka minä en erityisemmin viihtynytkään.
PoistaOlen lukenut tämän joskus kauan aikaa sitten, enkä oikeastaan muistakaan kirjasta mitään muuta kuin että taisin pitää siitä. Enkä osaa määritellä enää, että miksi.
VastaaPoistaLuen itse nyt sellaista kirjaa, jossa on lapsikertoja, mutta ainakaan vielä ei ole ärsyttänyt.
Tämä kirja taitaa olla monelle mieluisa. Vähän harmittaakin, etten voi liittyä siihen sakkiin.
PoistaEn minäkään aina ärsyynny lapsikertojasta (esim. Lumen syli toimi mulle), enkä tosiaan edes ymmärrä, miksi se minua ärsyttää! Mutta kaikki ei vain uppoa kaikkiin, pakkohan se olisi alkaa ymmärtää, mutta aina tällaisten rakastettujen klassikoiden kohdalla tuntuu, että vika on vain lukijassa... No, ehkä selviän tästä. ;)
Minä aikoinani pidin tästä kirjasta ja tarinan pääkohdat ovat jääneet hyvinkin mieleeni. Itse olen kirjasta aikoinaan kommentoinut, että kerrontatapaan ihastui kunhan siihen ensin tottui ja että paljon kirjoja lukeneelle tämä ei ehkä ole mikään ihmeellinen kirja, mutta lukemisen arvoinen.
VastaaPoistaEli ei tämä minullakaan ihan huipuksi noussut, mutta hyvä oli, ehdottomasti :)
Minusta tuntuu, että tulen myös muistamaan tämän kirjan hyvin, koska yleensä sellaiset teokset, jotka "kaikkien olisi jo pitänyt lukea" jäävät mieleeni, kun luen ne näin aikuisiällä. Mutta nyt jo tarinan tunnelma on haipunut, joten ei tämä tosiaan ollut minun kirjani ollenkaan.
PoistaMinusta taas Scout on ihan mahtava lapsikertoja juuri siksi, että hän on monella tapaa vähän ärsyttävä. Toisaalta pikkuvanha ja toisaalta lapsellisen ehdoton. Tykkään myös siitä syän etelän tunnelmasta. Ei tämä ihan ykkössuosikkini ole, mutta olen lukenut kirjan kahdesti, ja toisella kerralla pidin jopa enemmän kuin ensimmäisellä.
VastaaPoistaHyvin hänet on kuvattu kyllä, kirjailijalla on taito hyppysissään, ja juuri se, että ärsyynnyin niin kovin, vahvistaa sitä entisestään. Mutta siltikään en pitänyt. ;)
PoistaSyvän etelän tunnelma sen sijaan kolahti jälleen kerran.
Minäkin kuulun niihin, joka piti paljon tästä kirjasta, mutta vaikea sanoa, johtuiko se siitä, että olin nähnyt ensin elokuvan eli juoni oli jo tuttu. Elokuvassa ihana Gregory Peck tekee hienon roolisuorituksen isänä. :) Tämän kirjan merkitys on varmasti ollut myös sen ajankohdassa - kun kirja ilmestyi 1960, Yhdysvalloissa oli vielä etelävaltioissa käytännössä rotuerottelu voimassa ja mustien kansalaisoikeuksia ajava liike voimistumassa. Nykyaikana ja Suomessa sen merkitys ja sanoma ei ole enää ihan entisensä.
VastaaPoista