Gertrude Stein: Ida
Suomentaja: Kaarina Ripatti
Kirjayhtymä 1988
125 s.
Ida (1941)
Kirjastosta.
Nyt on luvassa todellista mutuhuttua. En vieläkään ymmärrä, mitä luin. Gertrude Steinin Ida on outo kirja. Ou-to.
Gertrude Stein (1874–1946) itse oli "kadonneen sukupolven" keskeinen tekijä, Pariisin taiteilijapiirien suojelija ja kulttuurihenkilö, joka emännöi taidesalonkia ja julkaisi useita kirjoja. Kiinnostukseni näihin piireihin on herännyt Hemingway-innostukseni myötä, ja esimerkiksi Nuoruuteni Pariisi kannusti jatkamaan aiheen parissa, vaikkei kirjana sytyttänytkään.
No, tämä Ida tarttui mukaan kirjastosta, sillä sen ohuus kiehtoi ja kaipasin täytettä sekä (olettamaani) yleissivistykseen että So American -haasteeseen. Lisäksi kansikuva herätteli. Onhan siinä tissit. Ja ehkä muutenkin.
Ida kertoo – kai – Idasta. Naisesta, joka syntyy onnellisten tähtien alla, jotka pian kääntävät selkänsä. Idasta tulee – ilmeisesti – eräänlainen sijaton vaeltaja, joka etsii paikkaansa maailmasta sitä oikein löytämättä. Samalla hän kaipaa toista puolta itsestään, ehkä lapsuusmuistoja, ehkä jotain salattua identiteettiä. Miehiä ja koiria riittää, ja Yhdysvallat tulevat tutuksi monelta kantilta.
En osaa yhtään sanoa, mistä tämä kirja oikeasti kertoo. Ei hajuakaan. Koko 125 sivua tuijotin riviä toisensa perään ja yritin ymmärtää, mitä hittoa minulle kerrotaan. Ei tullut selvyyttä. Tuskin koskaan tulee.
Steinin kirja on kuin ylipitkä, ylivaikea ja yli-inhimillinen runoelma, jossa ei ole alkua eikä loppua eikä oikein keskikohtaakaan. Tavallaan kieli on koukuttavaa, sillä se on jollain tavalla osin miellyttävän elliptistä (Onkohan tällaista määritelmää edes olemassa? No nyt ainakin on!), toisto on paikoin vinkeää ja saa lukijan miettimään sanojen merkitystä suhteessa itseensä ja toisiinsa. Harmaat aivosolut kiittävät. Välillä.
Mutta noin pääasiassa kirja on raivostuttava. Tuntuu, että sen kirjoittaja pitää lukijaa pilkkanaan, ja osoittaa häpeämättömästi päin naamaa, kuinka vähän kukaan muu kuin taiteilija itse voi taideteoksesta ymmärtää. (Ei mitään?!) Kai Stein olikin hieman snobi, ja se hänelle suotakoon (levätköön rouva rauhassa), mutta kyllä korpeaa tuhlata aikaansa tällaiseen. Ida on kuitenkin niin lyhyt, etten muutaman kymmenen sivua luettuani halunnut jättää sitä keskenkään. Hiton kauan sitä kyllä luin suhteessa sivumäärään. Sekin otti kupoliin.
No, kai se on vaan hyvä, että välillä kohtaa ne ymmärryksensä rajat ja tajuaa, että maailma on pullollaan asioita, joista ei ole hajuakaan. Ja että niitä on jonkin oven takana tukuittain lisää. Ja ihan hyvin silti pyyhkii.
So American: "The Lost Generation" + Depression Era (2/3).
Hehe, tätä arviota oli erityisen hauskaa lukea. :D Olit ihailtavan sinnikäs, uskon että pienestä sivumäärästään huolimatta tämä on ollut erityisen työläs ja hankala luettava. Itse en olisi jaksanut, joten hatunnostoa sinnepäin! :D
VastaaPoistaLukukokemus EI ollut hauska. ;) No okei, se oli jossain absurdin rajamailla ja siksi ehkä koominen. Oli kyllä hassua lukea kaunokirjallista teosta, jota ei tuntunut pääsevän eteenpäin millään. Olen tottunut siihen tenttikirjojen kohdalla, mutta en romaaneissa. Huoh. Ei enää toiste tätä minulle, kiitos! :D
PoistaMinä voisin yhtyä Saran kommenttiin :) Huvittavan rehellistä arviointia. Joskus harvoin kohtaan käsittämättömiä kirjoja, mutten jaksa taistella niitä loppuun, vaan luovutan.
VastaaPoistaMinäkin osaan kyllä jättää kirjan kesken, mutta nyt ehkä jokin kiehtoi sen verran paljon, että hammasta purren mentiin loppuun saakka. Oli pakko tietää, miten homma päättyy. (Vaikken tiedä, mikä se "homma" edes oli...)
PoistaMenit sitten lukemaan Gertrude Steinia :)
VastaaPoistaOlen tuotantoonsa tutustunut parin runon ja maineen perusteella, enkä ole ihan innokkaana ryntäämässä lukemaan edes 125 sivun pienoisromaania...
No näin tein, enkä toiste taida :D
PoistaÄlä lue tätä. Elämä on liian lyhyt siihen. ;)
Sain ihan kylmät väreet tätä arviota lukiessa. Juu, en taida ihan heti laittaa tätä kirjaa TBR-listalleni. ;)
VastaaPoistaSuosittelen luottamaan vaistoon tässä asiassa. ;)
PoistaIhana teksti, hurjan kuuloinen kirja. Minulle riittää se, että painiskelen taas Powersin kanssa, hänen tekstiään sentään ymmärtää mutta välillä tuntee itsensä auttamattoman epäsivistyneeksi. Taidan jättää Steinin suosiolla henkilöksi sinne Nuoruuteni Pariisin ja Picasso-elämäkerran sivuille. :)
VastaaPoistaTai sitten luet joskus jonkun Steinin runon. ;) Minä en enää koske pitkällä tikullakaan. (Vaikka tiedän, ettei pitäisi vannoa...)
PoistaMinua kutkuttelisi kyllä joku tiiliskivi ja Powers on siinä kisassa vahvoilla. Mutta ehkä sittenkin jotain muuta ensin.
Siis Powers on kyllä oikeasti ihana ja älykäs ja tuo Laulut joita lauloimme on todella kiinnostava, mutta olen lukenut sitä todella epäsopivasti pienissä pätkissä ja se ei oikein toimi kun luvut ovat melko pitkiä. Mutta hyvä se on!
PoistaPostauksessa oli tunnelmaa! ^___^
VastaaPoistaHyvä, että välittyi sinne saakka. ;) Lukiessa tunnelma oli, no, jotain vähän muuta.
PoistaHaha hyvä postaus! Tekisi MELKEIN mieli lukea ihan vain nähdäkseni miten käsittämätön tämä on. En kuitenkaan taida sitä tehdä.
VastaaPoistaEn ota vastuuta kauheasta lukukokemuksesta, jos otat jossain vaiheessa mallia. ;) No ei, olisi kyllä hauskaa kuulla muiden mielipiteitä. Etenkin jos muut ymmärtäisivät, mistä tämä kirja kertoo. :D
PoistaHeh, minä taidan olla ainoa, jota alkoi tämän postauksen seurauksena kiinnostaa lukea tämä kirja (no, yllä on Katrin MELKEIN). Toisaalta minulla on ollutkin vähän projektina yrittää lukea itsetarkoituksellisenkin hankalia tekstejä ja siten vähän haastaa aivoparkojani. Steinin Ida on siis pantava ehdottomasti mieleen :D
VastaaPoistaOnkohan tästä laadittu jotain selitysteosta lukijaraukan tueksi?
Oh, no, jos tähän Steinin kelkkaan hyppäät, seuraan kyllä todella kiinnostuneena, mitä siitä irti saat! Aivojen haastaminen tekee hyvää, toisinaan, mutta nyt taidan kaivata aika pitkäksi aikaa jotain hivenen helpommin pureskeltavaa. ;)
PoistaHyvä kysymys. Luulisi Steinista ainakin olevan olemassa vaikka minkälaista tietoa ja tutkimustakin.
Onhan siinä tissit. :D
VastaaPoistaOsaan aina erottaa olennaisen epäolennaisesta. ;)
PoistaLuimme tämän kirjan praktikumissa, sinun blogauksesi perusteella olimme kirjan valinneet. Outous kiehtoi meitä, ja saimme mitä tilasimme. Ja ehkä vähän enemmänkin. Olipahan kyllä niin outoa settiä että.
VastaaPoistaOhhoh, jopas jotakin. Olen otettu kunniasta! ;) Olisi ollut hauskaa olla kuuntelemassa analyysejänne!
Poista