Kellumista

Kaikkeen sitä ihminen ryhtyykin. Pyydettynä ja yllättäen haastaviin töihin, kaiken maailman kekkereihin ja askartelemaan itse kutsukortteja omiin juhliinsa iltatolkulla, vaikka Facebook-eventin tekemiseen menisi korkeintaan kolme minuuttia. Mutta kun ei anna sisu periksi luopua siitä kivasta ideasta, niin ei anna. Joten tässä osoitteessa on tosiaan leikattu ja liimattu männäviikolla sarjatuotantona kuvanmukaisia tuotoksia. Tosin nyt ne ovat valmiita ja osa postitettukin. Kolme vierasta on jo ilmoittautunut! Bileet!

Naurattaa, kun mietin tämänhetkistä ajankäyttöäni. Työ on todellakin iskenyt niskaan aikamoisella voimalla, jollaista en osannut odottaa, kun pahaa-aavistamattomana löin kättä päälle diilin merkiksi apulaisrehtorin kanssa. Joka päivä oppii, ahdistuu ja mokaa, mutta tämä neljän päivän miniloma on lopultakin pakottanut irrottautumaan työajatuksista, ainakin melkein kokonaan. Yllättävän tiukasti ne asiat pysyvät niskassa hönkimässä virka-ajan ulkopuolellakin, vaikka olenkin vain sijainen. (Tai ehkä juuri siksi? Kuka näistä tietää!) Kevät on vielä auki, katsotaan, mitä tapahtuu.

Niin, se ajankäyttö. Vuorokauden tunnit eivät tosiaan meinaa ihan riittää kaikkeen, mihin haluaisin. Tuttu tilanne monille, tiedän. Akateemisessa vapaudessa kellumisen jälkeen tämä tuntuu lähinnä betoniseinältä vasten naamaa. Kappas, vuorokauteni on tarkkaan ajoitettu! Hahaa, on oltava suunnitelmallinen! Jaa, jos haluan salille rasvaa polttamaan, siihen pitääkin valmistautua ajoissa! Jne, jne, jne, kyllä te tiedätte.

Tästähän seuraa sitten se, että ihan niin paljon en ole lyhentänyt kirjojen lukujonoa kuin olin valmistumisen jälkeen ajatellut tehdä. (Miten se muka ikinä edes lyhenisi? Mikä vitsi!) Muutenkin tämä homma (a.k.a. valmistuminen) meni niin eri tavalla kuin olin "suunnitellut", että sekin pistää välillä hymyilemään (päivästä ja tunnetilasta riippuen joko aidosti tai hieman vinosti). En tietenkään valita, kunhan pohdiskelen. Ja koetan sopeutua uuteen identiteettiini. On muuten yllättävän hankalaa. Tosin ei kai sellainen koskaan nopeasti käy.

Kaiken kiireen (tai sen kuvittelun) keskellä elämä maistuu kuitenkin juuri nyt aika hyvältä. Joulu ei stressaa, koska en sitä mitenkään odota tai valmistele muutenkaan, ensi vuosi vaikuttaa jo etukäteen tarkasteltuna monin tavoin jännältä ja yllättävältä, tänään oli pitkästä aikaa aikaa käydä kirjastossa luuhaamassa, illalla on luvassa pikkujoulut ex-työkavereiden kanssa, olen alkanut harjoitella eräänlaista meditaatiota ruuhkissa ja opin valehtelematta joka ikinen päivä uutta – eikä se tunnu pakkopullalta laisinkaan. Kuten ei mikään muukaan. Annetaan kellua vaan.