26. joulukuuta 2015

Rauhaa maailmaan -lukumaraton starttaa!



Joululoma ja lukemista, kappas vain mikä yhdistelmä! Pinon päällimmäinen -blogissa avattiin tänään Rauhaa maailmaan -lukumaraton, johon kuka tahansa saa halutessaan osallistua. Aikaa tälle maratonille on 26.12.–2.1. välisenä aikana. Lukurauhaa, maailmanrauhaa, kaikenlaista rauhaa tässä ajetaan takaa.

Itse aloitan oman maratonini aivan näillä näppäimillä. Tänään olen jo ehtinyt kiskoa kahvia ja aamiaista, käydä salilla (!) ja rentoilla. Nyt lähtee siis lukumaraton. Alustavasti suunnitelmissa on samanlainen 24 tunnin mittainen rutistus, jollaisia olen ennenkin harrastanut. Mutta jos kunto kestää, mikä jotteivät sivut kääntyisi täysimittaista 42 tunnin lenkkiä varten...




Lukupinossa on kaikenlaista: on kirjastolainoja, kirjamessu- ja muita hankintoja, ikiaikaisia oman hyllyn täytteitä. Romaanien välissä aion taas lukea novelleja, Pasi Ilmari Jääskeläisen Taivaalta pudonnut eläintarha saa ainakin ensialkuun tarjota nuo nopeammat tuokiot. Kobollakin minulla on paljon lukemattomia kirjoja, ja etenkin Osuuskumman mitaltaan lyhyemmät opukset voisivat hyvin sopia maratonille. Katsotaan!

Mutta nyt pidemmittä puheitta kohti lukumaratonin ensimmäistä etappia. Aloituskirjaksi nappaan vuodenaikaan sopivasti Tove Janssonin Taikatalven (WSOY 1958, suom. Laila Järvinen). Nyt mennään!

***

Klo 15.00–15.50

Taikatalvea saa totisesti nykyään näillä leveyspiireillä odotella, mutta Muumilaaksossa se pysyy ikuisena. Muumipeikko herää hieman uudenvuoden jälkeen kesken talviuniensa ja kohtaa aution Muumilaakson. Muu perhe nukkuu havunneulaset vatsassaan, mutta Muumipeikko ei saa enää unta. Pian hän huomaa, ettei Muumilaakso ole lainkaan niin autio, miltä se lumisena ja hämäränä on vaikuttanut. Uimahuoneessa asuu Tuu-tikki, Pikku Myykin herää, lisäksi kohdataan monenlaista kulkijaa, kuten reippaileva hemuli, Surku-koira ja esi-isä. Kirja kuvaa hyvin lohdullisesti sekä vuoden ja elämän kiertokulkua että yksinäisyyttä ja omien vahvuuksien löytämistä. Kerta kaikkiaan sympaattista, kuten aina kun Janssonista puhutaan.

Ja talvi tanssitti häntä edelleen pitkin rantaa, kunnes hän hupsahti kuonolleen lumen peittämään siltaan ja näki heikon valon kajastavan uimahuoneen ikkunasta.
– Kas vain, minä olen pelastunut, Muumipeikko sanoi ällistyneenä. Vahinko, että jännittävä aina loppuu silloin, kun ei enää pelkää vaan voi lopultakin pitää hauskaa. (s. 98)

Aikaa kulunut: 1 h, josta lukuaikaa 50 min.
Luettuna: 1 kirja / 132 sivua

***

Klo 16.05–19.00

Toisen erän aluksi luin Pasi Ilmari Jääskeläisen novellin Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1 (22 sivua), joka on julkaistu kokoelmassa Taivaalta pudonnut eläintarha (Atena 2008). Novellissa lapsijoukko tekee uskaliaita temppuja osoittaakseen oman rohkeutensa, ja yksi haasteista on käydä sisällä Rakettitehtaankatu 1:ssä sijaitsevassa kummitustalossa, joka ilmestyy näkyviin vain ajoittain. Mainio näkökulmien kääntäjä tämä novelli! Kuka lopulta tarkkaileekaan ketä ja mitä tapahtuu milloinkin...

Toiseksi romaaniksi nappasin Meri Kuusiston Amerikkalaisen (Otava 2014, 250 s.), joka on absurdi, outo ja pohjimmiltaan hyvin surullinen tarina niistä, joita kolhut eivät ole välttäneet. Tarinan päähenkilöitä ovat Susette ja Hermanni. Susette löytää eräänä päivänä pesulasta amerikkalaisen jalkapallon, jota alkaa hoivata kuin lasta. Hermanni taas elää talonsa katolla, koska ei voi enää alemmaskaan mennä. Tarina avaa vähittäin molemipien taustoja ja pään sisältöä – kumpikaan ei ole kovin kaunista katseltavaa.

Seuraavaksi on saatava jotain kepoisempaa. Ehkä ensin kuitenkin toinen novelli.

Aikaa kulunut: 4 h 10 min, josta lukuaikaa 3 h 45 min.
Luettuna: 2 kirjaa ja 1 novelli / 404 s.

***

Klo 19.15–20.10

Jääskeläisen novellikokoelman seuraava kertomus on 72-sivuinen On Murmaa kaatunut!, joka yhdistelee fantasia- ja mytologiaelementtejä rakkaustarinaan ja laajempaan tarinankerronnan tematiikkaan. Nuori neito Lahnanperän Kesäheinä saapuu Tietämyksen ja Arvelujen Neuvostolliseen Kirjastoon tavoitteenaan päästä tutkijaopiskelijaksi. Hän valloittaa rehtori Mil Osolin, joka suostuu ottamaan neidon opiskelijakseen. Mil Osol on sotasankari, Murmaan taistelun ratkaisija, jolla on kuitenkin sydämellään muutama tunnustus ja tolkuton halu muokata historian palapeliä tarusta todeksi. Kesäheinälläkin on vallan toinen luonto, kuin ensialkuun vaikuttaa. Kiehtova novelli, jossa leikitellään lukijan (ja kirjoittajan!) mielikuvituksella ja tarinoiden voimalla.

Nyt lienee aika iltaruoan, ja sen jälkeen tuntuisi sopivalta palaata ainakin hetkeksi kirjalliseen reaalimaailmaan.

Aikaa kulunut: 5 h 15 min, josta lukuaikaa 4 h 40 min.
Luettuna: 2 kirjaa ja 2 novellia / 476 s.

***

Klo 21.10–21.50

Tankkaustauko venyi tunnin mittaiseksi, ja sen perään luin sittenkin satuja, enkä mitään tylsää reaalimaailmaa. Ostin Kirjamessuilta Horacio Quirogan Viidakkotarinoita-nimisen pienen kirjasen (93 s., Alligaattori Kustannus 2014) ja pääsin nyt tutustumaan kokoelman kahdeksaan viidakkosatuun. Sadut ovat lähes sadan vuoden takaa, ja niissä painottuu ennen kaikkea eläinten ja luonnon toiminta, ihmisen ja eläinten suhde ja yhteistyö ja nokkeluus. Aika raakoja osa niistä on, ammutaan ja tapetaan, mutta se lienee ajan ja teeman henki. Erityisen paljon pidin kiihkeistä rauskuista, jotka puolustavat loukkaantunutta miestä jaguaareja vastaan sekä laiskasta mehiläisestä, joka oppii työnteon arvon.

Hieman jo ramasee, mutta eipä tässä vielä luovuteta. En tosin osaa päättää, mitä seuraavaksi lukisin...

Aikaa kulunut: 7 h, josta lukuaikaa 5 h 20 min.
Luettuna: 3 kirjaa ja 2 novellia / 569 s.

***

Klo 22.15–00.45

Agatha Christiehän se siellä houkutteli Hercule Poirotin matkaan. Luin dekkarin Neljä suurta (WSOY 1978, suom. Anna-Liisa Laine, 223 s.), jossa Poirot ystävänsä Hastingsin avulla selvittää neljän superrikollisen muodostamaa maailmanlaajuista salaliittoa varsin mutkikkaalla tavalla ja melkoisin kääntein. Pidän enemmän suljetun piirin Christieistä, mutta menetteli tämäkin tällaisessa yhteydessä. Kirja äityy parhaimmillaan lähes James Bondin tasolle räjähdyksineen kaikkineen!

Nyt on syytä käydä yöpuulle, jotta huomenna freesit aivot ovat valmiita seuraavaan etappiin. Hyvää yötä!

Aikaa kulunut: 9 h 50 min, josta lukuaikaa 7 h 50 min.
Luettuna: 4 kirjaa ja 2 novellia / 792 s.

***

Klo 9.00–11.30

Sunnuntaita! Eilen sai Helsinkikin pienen lumipeitteen, joskin minun huomioni vei lumisateen sijaan maratoonaus. Tämä aamu sai luvan alkaa pohjoisilla fiiliksillä, ja naputtelin Kobostani esiin Mikko-Pekka Heikkisen novellikokoelman Nuorgamin Alkon tuho – ja muutama erätarina (Johnny Kniga 2011, 169 s.). Novelleissa kierrellään niin Helsingin katuja (pitkät kalsarit jalassa) kuin Saimaan rantoja, Kainuun korpia ja Lapin tuntureita. Kohdataan ihmisiä ja eläimiä monenlaisissa tilanteissa: kullanhuuhtojia, poliitikkoja, räppäreitä, peräkammarin poikia, sopuleita, ilves. Heikkisen novellit ovat hauskoja ja karskeja, helppolukuisia ja yllättäviä.

Näyttäisi olevan kaunis päivä, aurinko paistaa ja tuo millin paksuinen lumikerros valaisee hämmentävästi. Lukufiilis on hyvä, joten ongelmitta jatketaan. Seuraavalla etapilla menee 1000 sivua rikki. Vaan mitä sitä seuraavaksi sitten lukisi...

Aikaa kulunut: 20 h 40 min, josta lukuaikaa 10 h 20 min.
Luettuna: 5 kirjaa ja 2 novellia / 961 s.

***

Klo 12.00–13.10

Aurinko paistaa hämmentävän kauniisti! Kaunis oli myös kirja, jonka luin tällä nähtävästi toiseksi viimeisellä siivulla: Leena Krohnin Auringon lapsia (Teos 2011, 78 s.) on kertomus koulutyttö Orvokista, joka pääsee viikoksi kukkakauppias neiti Horsman aputytöksi ja oppii paljon kukista ja niiden merkityksestä. Samalla kuljetaan ihmiselämän kaari alusta loppuun. Kuvituksena on Inari Krohnin upeita kasviaiheisia kuvia.

Krohnin jälkeen tartuin jälleen Jääskeläisen novelleihin, ja seuraavaksi vuoroon pääsi Missä junat kääntyvät (64 sivua). Emma Satakieli kertoo pojastaan Ruupertista, joka oli hämmentävän kiinnostunut junista ja rautateistä, ja joka tiesi myös, missä on se paikka, jossa junat kääntyvät ja mitä siellä tapahtuu. Novellissa käsitellään muistoja ja muistamista, mielikuvitusta ja vaihtoehtoja. Hieno, eheä tarina.

Pian aloitan maratonin viimeisen taipaleen, sillä aion pitäytyä 24 tunnin pätkässä. Aikaa on jäljellä reilut 1,5 tuntia, joten kyllähän tässä vielä ehtii vaikka mitä...

Aikaa kulunut: 22 h 20 min, josta lukuaikaa 11 h 30 min.
Luettuna: 6 kirjaa ja 3 novellia / 1103 s.

***

Klo 13.30–15.00

No niin, maalissa ollaan! Viimeisen puolitoistatuntisen vietin Miina Supisen Apatosauruksen maassa (WSOY 2010, 173 s.). Kirjan novellit ovat hauskoja ja tarkkasilmäisiä, hulvattomia ja absurdeja. Ei venymistä ja vanumista, vaan suoraan asiaan. Tykkään tyylistä, Supista on ehdottomasti luettava lisää!

Saldona siis seitsemän kirjaa ja kolme erillistä novellia, sivuja 1276. Olipa ihanaa heittäytyä lukemaan vuorokaudeksi, joskin toki mukaan mahtuivat kunnon yöunet, huoltotaukoja ja netissä roikkumistakin.

Muutamaa haastettakin sain lähes huomaamatta eteenpäin: Agatha Christie 125 vuotta -haasteeseen tuli yksi lisäsuoritus (Neljä suurta), Maailmanvalloituksessa pääsin Argentiinaan (Horacio Quiroga: Viidakkotarinoita) ja Kirjan vuoden lukuhaasteeseen sain vielä näin loppumetreillä ruksin kohtaan 33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta (samainen Quiroga).

Kiitos Pinon päällimmäiseen emännöinnistä ja hauskaa maratonia sille vielä myöhemmin lähteville! Tämä maratoonari tekee nyt hetken jotain muuta kuin lukee.

Aikaa kulunut: 24 h, josta lukuaikaa 13 h.
Luettuna: 7 kirjaa ja 3 novellia / 1276 sivua.

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä sinulle lukemiseen! Ihanan aloituskirjan olet valinnut. Taikatalvessa on taikaa. :) Minä tavoittelen nyt alkuun tuota 24 h maratonia... sinun pinostasi kyllä näköjään riittää lukemista seuraavaan vuorokauteenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvin on alkanut, nyt huoltotauko. Luettavaa kyllä riittäisi vaikka millaiselle ultramatkalle, mutta katsotaan nyt... ;)

      Poista
  2. Oletpa ollut ahkerana verryttelemässä ennen maratoonausta! Mähän luin jo aamiaista syödessä, mutta olenkin ensikertalainen :-D
    Huomasin myös, että lukupinoon olisi pitänyt laittaa enemmän vaihtoehtoja. Huomenna ajattelin lennosta vaihtaa hiukan järjestystä ja lisätá uutta maratonpinoon.
    Mukavia ja lennokkaita lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lennosta vaihtaminen on aina sallittua! Samoin hyvää maratonia sinne!

      Poista
  3. Sinulla on huima sivumäärä jo nyt kasaassa. Minäkin päättelin omaa iltaani Christien Tommyn ja Tuppencen kanssa. Pirtsakkaa menoa. :) Tsemppiä toiseen lukupäivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MarikaOksa! Nyt ollaan molemmat maalissa, hyvä me! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!