Pari vuotta sitten sain vierailla Reeta Paakkisen kanssa Kotona Istanbulissa. Kun tämän toimittaja-kirjailijan uusi teos Kuun ja tähden mailla – Elämää Turkissa ja Kyproksella ilmestyi, se päätyi ilman muuta luettavien pinoon. 400 sivun mitta sai hieman nieleskelemään, mutta se selätettiin nopeasti.
Paakkinen on asunut vuosia Turkissa ja Kyproksella ja tuntee maat jo lähes kuin omat taskunsa, mikä myös näkyy kirjassa. Aihepiirit liikkuvat osmanihoveista lähihistoriaan, Kyproksen kriisistä Syyrian sisällissodan pakolaisiin, mielenosoituksista mediaan, ympärileikkauksista plastiikkakirurgiaan, äitimyytistä perheväkivaltaan. Painava ja kevyt vuorottelevat, jutustelevasta tyylistä siirrytään vaivatta tutkivaan journalismiin.
Jo kaksi vuotta sitten Paakkisen edellistä kirjaa lukiessani mietin, että olisi kiehtovaa vierailla Istanbulissa. Tunne ei ainakaan heikentynyt nyt, kun sain palata kirjoittajan eläväisen kerronnan siivillä tuohon historialtaan ylettömän runsaaseen kaupunkiin. Muuallakin Turkissa kirjassa kyllä vieraillaan, ja kirjan lopussa oleva kartta on suureksi hyödyksi eri paikkoihin tutustuttaessa.
Vaikka kirjan alaotsikkona on elämää Turkissa ja Kyproksella, jää Kypros selvästi Turkin jalkoihin. Se saa olla eräänlainen sivupolku, pikkusisarus. Kokemusta Paakkisella sieltäkin on, mutta kirjasta on aistittavissa, kuinka suuri Turkin merkitys hänelle on – muu jää varjoon, mutta antaa jäädä!
Kuun ja tähden mailla saa lukijan miettimään omia ennakkoluulojaan ja -asenteitaan. Itse voin myöntää, että Turkki herättää minussa varsin ristiriitaisia tuntemuksia. En ole siellä koskaan käynyt, mutta juuri niinhän ennakkoluulot toimivat... Paakkinen on molemmilla kirjoillaan saanut minut vakuuttuneksi siitä, että Turkkiin on syytä tutustua avoimin mielin: maa on suuri, sen kansa monikasvoinen, elämä kaupungissa aivan toista kuin maalla, valtauskonnosta on monta tulkintaa ja kulttuuri sekoitus uutta ja vanhaa.
Kirjasta huomaa, että sen kirjoittajalla on jo pitkä kokemus vierailla mailla asumisesta ja elämisestä. Alkuinnostus ja -ihastus ovat jo aikaa sitten rapisseet realismin tieltä, mutta edelleen identiteetti on maahanmuuttajan ja monen kulttuurin välissä eläjän – uteliaan sopeutujan.
Kuun ja tähden mailla – Elämää Turkissa ja Kyproksella tarjoaa kiehtovan nojatuolimatkan itäiselle Välimerelle, Euroopan ja Aasian rajalle, kulttuuriin, jota voi yrittää ymmärtää, mutta joka ehkä lopulta on kuitenkin ennen kaikkea kokemista ja elämistä, jotain, mitä ei turhaan kannata yrittää selittää.
Reeta Paakkinen: Kuun ja tähden mailla – Elämää Turkissa ja Kyproksella
Ulkoasu: Satu Kontinen
Atena 2015
419 s.
Arvostelukappale.
_____
Toisaalla: Kirjavinkit, Assyriologin lifestyle-blogi, Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä
Idän pikajuna -lukuhaasteessa puksutan tällä kirjalla päätepysäkille Istanbuliin.
Hienosti kuvasit tätä kirjaa, jota en tosin ole vielä lukenut, mutta olen hieman selaillut ja hypistellyt, alusta pienen pätkän lukenut. On siis minulla lukuvuoroon tulossa pian. Minäkin luin Paakkisen Kotona Istanbulissa ja se avasi silmiä - ja tietoisuutta - monen asian suhteen. Uskon, että tämä kirja tekee saman sillä sinun laillasi minullakin on noita omia ennakkokäsityksiäni ja -luulojani. En ole koskaan Turkissa käynyt, mutta ehkä jonakin päivänä. :)
VastaaPoistaKiva, että tämä on tulossa lukuun sinulle. Pidän paljon Paakkisen jutustelevasta tyylistä, johon yhdistyvät tiukat faktat ja omat kokemukset. Huomaamattaan oppii paljon, kun tätä lukee.
PoistaTosiaan, ehkä jonakin päivänä Turkkiin, ehkä...
Minäkin referoida blogiini tätä kirjaa vuosittain Turkissa vierailevana turistina, jolla oli myös omat ennakkoluulot. Lukekaa ihmeessä tämä kirja ja paljon muuta. Maassa riittää paljon koettavaa nähtävää. Turkkilaisten ystävällisyys yllättää.
VastaaPoistaVarmasti olisi paljon nähtävää, Turkilla on mieletön historia takanaan ja nykypäivä selvästi värikäs. Täytyy harkita matkustamista sinne jossain vaiheessa.
PoistaTäytyy lukea, vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikka kansi, varsinkin sinipuna-väritys on aika vähän houkutteleva minusta. Turkkilaiset ovat todellakin ystävällisiä, kuten edellinen kommentoija tuossa vahvistaa, ja ilmeisesti varsinkin suomalaisille. Siellä taitaa istua vahvasti se käsitys että me olemme sukulaiskansoja :-)
VastaaPoistaKiertelimme Turkkia, Istanbulia ja Kappadokiaa kun mieheni veli työskenteli Ankarassa 80-luvulla. Silloin maa vaikutti rauhalliselta ja suht hyvinvoivalta. Nyt on tilanne huolestuttavampi. Ryömivä islamisaatio, kuvasi kuulemma Putin eilen. Toivottavasti ei.
Minulla on muutama turkkilainen kaveri, jotka ovat oikein mukavia tyyppejä (luonnollisesti, tuskin muuten olisimme kavereita), mutta en tiedä johtuuko se yksilöstä vai kansasta. ;)
PoistaTurkki on toisaalta niin suuri maa, että sinne mahtuu monenlaista kulttuuria ja väkeä. Siitäkin Paakkinen kirjassaan kirjoittaa, ristiriidoista ja monikasvoisuudesta.
Tämä kirja on lukulistalla. Kiitos, että muistutit Suketus!
VastaaPoistaTurkki on minulle matkailumaa numero yksi. Olen käynyt siellä useilla rantalomilla eri kokoonpanoilla ja miehen kanssa kaupunkilomalla Istanbulissa.
Missään ei ole ollut yhtä mutkatonta olla kuin Turkissa, mikä johtuu mukavista ihmisistä.
Olen seurannnut kivaa blogia Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä, jota lukiessa on vain vahvistunut halu lähteä taas joskus Turkkiin kaupunkilomalle.
Huokaan samaa, mitä Leena edellä. Toivottavasti rauha säilyy.
Lue ihmeessä, Marjatta! Vaikka juuri oletkin ollut matkalla, tämä herättää matkakuumetta oikein kutkuttavalla tyylillä... Enköhän minäkin joskus vielä Turkkiin matkusta, etenkin Istanbul kiehtoo todella, todella paljon ennen kaikkea historiansa vuoksi. Toivotaan, että Turkissa asiat sujuvat jatkossakin hyvin tai ettei suunta ainakaan huonommaksi muutu.
PoistaAi, minähän unohdin viestiä sinulle, että sinulle on pieni hassu haaste minun blogissani. Jos et ehdi enää ennen joulua, niin tähän voi vastata myöheminkin.
VastaaPoistaÄsh, toheloin, tulihan se tuonne uusimpaan eli Piaf-kirjoitukseesi, ja vastasitkin.
PoistaNyt ainakin muistan sen tehdä! ;)
Poista