Suosikkikirjailijan uusi teos on aina merkittävä juttu. Jonathan Franzen luikahti aikoinaan tietoisuuteeni Vapauden myötä, ja sen jälkeen olen vähitellen lukenut hänen tuotantoaan. Uusin suomennos, Purity, ilmestyi tänä syksynä. Sen 600 sivua tarjosivat taattua lukulaatua, lukemisen virtaa, ajatuksia ja nautintoa.
Kirjan nimi tulee sen päähenkilöltä: Purity "Pip" Tyler on vastikään yliopistosta valmistunut nuori nainen, opintoveloissa korviaan myöten ja töissä yrityksessä, jonka toimintaa ei täysin edes halua ymmärtää. Pip on älykäs mutta kovia kokenut. Hän asuu Kalifornian Oaklandissa kommuunissa erikoisten kämppisten kanssa ja pohtii, kuka hänen isänsä on. Sitä ei Pipin erikoinen äiti ole koskaan suostunut kertomaan.
Pip päätyy useiden sattumien summana Boliviaan osaksi lähes kulttimaista Sunlight-projektia, jota luotsaa sananvapauden ja verkkovuotojen airut ja sankari, saksalainen Andreas Wolf. Wolfilla on perässään puoli maailmaa ja harteillaan menneisyys DDR:ssä. Seikkailu saa sittemmin jatkoa Denverissä, jossa Pipistä tulee avustaja rautaisen toimittajan Tom Aberantin luotsaamaan Denver Independent -verkkolehteen.
Purity on aivan erinomainen romaani, jonka juoni on massiivinen, henkilögalleria kiehtova ja tematiikka koukuttava. Franzenin tarinankerronnan taito saa huokaamaan onnesta: hän punoo draamansa esiin vähä vähältä, yhä uusina spiraaleina, aina hieman lisää paljastaen, aina hieman lisää lukijaa härnäten.
Kuinka rakennelma pysyy koossa? Hyvinhän se. Henkilöt nousevat kukin keskeiseen rooliin, heidän taustojaan, ajatuksiaan ja tekojaan pohjustetaan ja perustellaan huolella. Tiet kulkevat toisiaan vastaan ja toistensa ohi, mutta merkitys kaikella – sivuseikoillakin – on, lopulta. Perhesuhteet ovat kipeitä, salaisuudet synkkiä, mutta mitään perusteetonta kuraa ja rapaa tämä kirja ei kaivele tai viskele. Pikemminkin lukija joutuu syvän inhimillisyyden äärelle: kuinka rasittavia, kammottavia ja typeriä me ihmiset osaammekaan olla? Ja silti elämme toistemme kanssa, rakastamme ja kiinnymme, annamme anteeksi.
Purityn toinen keskeinen teema on nykyhetken verkkomaailma. Tiedostelutaidot, salaisuudet ja niiden paljastaminen saavat miettimään lukiessa tietoturvaa ja sen kerrannaisvaikutuksia. Millaista elämämme on jatkuvan infovyöryn keskellä? Minne pääsee pakoon? Ei minnekään, vaiko sittenkin...
Franzenin kirjoissa, niin myös Purityssa, pidän eniten hänen taidostaan kirjoittaa tarinaa, ihan sellaistan vanhaa kunnon stooria käänteineen ja pysähdyksineen. Joku voi pitää tyyliä lavertelevana, mutta hei, tätä tekee myös John Irving – menestyksellä. Miten voi pienestä löytää suurta, kulman takaa aina uutta, vielä yhden tason ja uuden kuvakulman? Tämä mies voi!
Jonathan Franzen on koettava itse, ei tätä toisen kertomana voi käsittää. Kuusisataa sivua laatukirjallisuutta – kuka voisi panna pahakseen?
Jonathan Franzen: Purity
Suomentaja: Raimo Salminen
Kansi: Jonathan Pelham
Siltala 2015
600 s.
Purity (2015)
Oma ostos.
______
Toisaalla: Lumiomena, Veijo Hietala / Turun Sanomat
Ei kyllä toivottavasti kukaan! Siis voisi panna pahakseen tämän lukemista. Hieno romaani, joka piti otteessaan ja antoi ajateltavaa. Minulle Vapaus oli piirun verran parempi, mutta kyllä tämäkin nautittavaa luettavaa oli.
VastaaPoistaMinullekin Vapaus on edelleen aivan mahtava kirja ja lukuelämys, jonka haluaisin kokea uudelleen. Muutoksia odottaa vielä lukemistaan.
PoistaOmat ajatukseni menivät monin osin yksiin. Tosin siitä olen kateellinen että Muutoksia on vielä lukematta. Se on minulle tärkein Franzen vaikka Vapauden luinkin ensimmäisenä. Jos ja kun Franzen seuraavan kirjan kirjoittaa, vähemmän voisi olla myös romaanimitassa enemmän. Vähän oli löysää tässä uudessa mukana
PoistaFranzenissa on tosiaan hieman jaarittelijan vikaa, mutta minä jotenkin siitä huolimatta viihdyn hänen kelkassaan todella hyvin juuri näin. Muutoksia huutelee tuolla hyllyssä kovasti, pyrin ottamaan sen lukuvuoroon pian.
PoistaEn ole tutustunut vielä kirjailijaan, mutta mielenkiinto on kasvanut vähitellen. Nyt tuntuu että eihän tässä voi muuta kuin tarttua toimeen!
VastaaPoistaIlman muuta! Franzen on suursuosikkejani. Suosittelen!
PoistaHmm, minusta tuntuu että sekoitan Franzenin johonkin toiseen kirjailijaan. Olen nimittäin elänyt luulossa, että nämä hänen kirjansa ovat jotain omaelämäkerrallista sarjaa. :D Mutta siis ilmeisesti ovat ihan itsenäisiä fiktiivisiä teoksia, apua!? Mistähän olen saanut päähäni tällaisia!
VastaaPoistaKyllä, ihan itsenäistä fiktiota, joten rohkeasti vaan. ;) Esseekokoelma Epämukavuusalue on omaelämäkerrallinen, mutta muuten näissä ei ole sellaisen painolastia. Kokeile!
PoistaYritin parhaani mukaan säästellä tätä jouluun, mutta tarvitsin helpotusta ei niin hyviin lukukokemuksiin. Oli pakko lukea jotain varmaa suosikilta. Hieno kirja, erinomainen kirja.
VastaaPoistaTodellakin, tämä kirja oli sellainen, että lukiessa koin pitkästä aikaa kunnollista lukemisen iloa ja tarinan imua, sivut kääntyivät kuin itsestään, vaikka niitä on tässä opuksessa runsain mitoin ja tarina polveilee menemään minkä ehtii. Yksi tämän vuoden huippuja, ehdottomasti.
PoistaLuin tätä pitkään ja sitten kirjoitin vielä hitaammin. Olen Franzenin lukija, mutta en ihastunut täysillä tähän. Sivujakin riitti. Erinomainen kirja tämä on, mutta tästä oli vaikea kirjoittaa. Kertailin välillä, sivulievetekstin hankaloitti jne.
VastaaPoistaMinua jäi häiritsemään ihan uskomattoman paljon se, että sivuliepeessä puhuttiin Kolumbiasta, vaikka tapahtumat sijoittuivat Boliviaan. Ai miten niin jään kiinni pikkujuttuihin...
PoistaYmmärrän kyllä, että tämän kanssa voi olla myös tahmeutta. Onhan tämä monella tapaa melkoinen järkäle. Jotenkin Franzenin laajat kaaret ja tarinankuljetus kolahtavat niin, että sivut kääntyvät lähes itsestään, vaikka kyllä lukemiseen aikaa saa varata. Kiva, että kuitenkin tykkäsit!