12 tuumaa – Tarinoita suomalaisista levykaupoista

Kävin eilen pitkästä aikaa keikalla, ihan sellaisella kunnon perinteisessä klubikeikalla, joka alkoi myöhään ja loppui vielä myöhempään. Esiintymässä oli Scandinavian Music Group, joka on vastikään julkaissut uuden levyn, Baabelin. Itse olen tosin jäänyt SMG:n (kuten niin kovin, kovin monen muunkin yhtyeen) kanssa jonnekin viime vuosikymmenelle, ja viimeinen kuuntelussani kulunut levy on Palatkaa Pariisiin! vuodelta 2009. Onneksi muutama vanhempikin kappale keikalla kuultiin, vaikka se toki luonnollisesti keskittyi tuoreen levyn ympärille.

Keikan jälkeen juttelimme kavereiden kanssa, kuinka keikoilla käyminen on viime vuosina vain jäänyt. Ennen se oli helppoa, tuli lähdettyä noin vaan. Enää ei. En pysty muistamaan, koska viimeksi olisin ollut ennen tätä klubikeikalla. (Don Huonot näin jäähallissa helmikuussa.)

On muitakin asioita, joissa olen jämähtänyt menneisyyteen, mutta niistä ehkä joskus toiste.

Nyt käsillä on musiikki, sillä luin kuluneella viikolla Anssi Monosen toimittaman ja useiden eri kirjoittajien kirjoittaman, Mesenaatin joukkorahoituksella tuotetun kirjan 12 tuumaa – Tarinoita suomalaisista levykaupoista. Kirja ja eilinen keikka saivat miettimään, mitä musiikkidiggailulleni on oikein tapahtunut.

12 tuumaa koostaa yhteen melkein puolisen sataa suomalaista levykauppaa yhdeksästä eri kaupungista. Artikkelit ovat napakoita, sivusta muutamaan, ja niiden muotona on pääosin levykauppiaiden haastattelut, joissa kerrataan kunkin liikkeen tarina perustamisesta nykyhetkeen tai lopettamiseen asti. Osa liikkeistä toimii aktiivisesti edelleen, osa on pannut pillit pussiin jo useita vuosia sitten.

Yhdistäväksi tekijäksi levyliikkeiden välille on helppoa löytää intohimo musiikkiin ja levyihin, haluun ostaa, myydä ja kerätä, tahtoon palvella toisia alan harrastajia ja diggareita. Useampi haastateltu toteaa, ettei työtä olisi voinut tehdä päivääkään ilman omaa kiinnostusta alaan tai halua tehdä omasta liikkeestä kaikkein paras levykauppa.

Mikä sitten tekee hyvän levykaupan? Tuskin on yhtä reseptiä menestykseen. Täytyy olla mahdollisuus revetä moneen suuntaan yhtäaikaa, halu painaa töitä pienellä tuloksella, kiinnostus ympäröivään musiikkimaailmaan, asiakaspalvelutaito, uutta pelkäämätön tyyli, herkkä korva ja vainu.

Levykauppahistoriikissa nousevat esiin muistot aiempien vuosikymmenten postimyynnistä, ulkomaiden rahdeista, levymessuista ja omakustannelevyistä, takahuoneissa solmituista sopimuksista ja alamäkeen menneistä bisneksistä. Levymyynnin kuolemaa on ennustettu jo vuosikaudet, ja vaikka suuri osa musiikista on siirtynyt digitaaliseen maailmaan, konkreettiset levyt eivät ole menettäneet asemaansa harrastajien keskuudessa. CD:t tulevat ja menevät, LP-levyt tuntuvat vain jäävän – ne kelpaavat harrastajilleen aina.

Periaatteessa ajattelen, että minkä tahansa asian ylettömän intohimoinen harrastaminen on ulkopuolisille rasittavaa kuunneltavaa ja katseltavaa. 12 tuumaa antaa äänen niille, joiden sydämen asia ovat musiikki ja levyt, mutta kirja ei ole missään määrin rasittava tai tuputtava. Se kertoo varsin realistisesti riidoista ja välirikoista, konkursseista ja kiristyksistä, mutta silti tunnelma on kattavasti elämänmyönteinen, valoisa.

12 tuumaa tallentaa suomalaista kulttuurihistoriaa hienolla tavalla. Se on kokoelmateos, eräänlainen käsikirja, ja samalla myös kaunis, huolella koostettu ja tyylillä hiottu kirja ja esine. Nostan hattua ja jään pohtimaan, pitäisikö oma CD-kokoelma lopultakin kaivaa kellarin pölyistä esiin. Monenlaisesta putiikista nekin levyt on nimittäin aikoinaan hankittu, monenlaisten tarinoiden takaa.


Anssi Mononen (toim.): 12 tuumaa – Tarinoita suomalaisista levykaupoista
Ulkoasu: Maria Niemi
Musiikkiyhdistys Summer of Struggle ry & Oy Multiwheels Ltd 2015
271 s.

Arvostelukappale.

_____

Toisaalla: Ismo Karo / Imperiumi.net