Édith Piaf – Hymni rakkaudelle

Tänään on tullut kuluneeksi tasan sata vuotta Édith Piafin (1915–1963) syntymästä. Piaf, syntyjään Édith Gassion, oli ja on maineeltaan edelleen Ranskan suurimpia musiikkitaivaan tähtiä, katuojasta ponnistanut laulajaihme, diiva ja taiteilija, säteilevä esiintyjä ja legenda. Jean-Dominique Brierren kirjoittama elämäkerta Édith Piaf – Hymni rakkaudelle on tiivis kurkistus Piafin elämään monine käänteineen ja ennen kaikkea hänen musiikkiinsa.

Piafin lapsuus ei ollut pumpulia. Hän jäi jatkuvasti tien päällä olleen sirkustaiteilija-isänsä kasvatettavaksi, kun äiti katosi kuvioista ja kasvoi osin isoäitinsä hoteissa bordellissa. Koulua hän tuskin näkikään, ja jo teini-iässä alkoi leivän tienaaminen katulaulajana.

Kadulta Piaf löydettiinkin, ainakin tarinan mukaan. Hän oli työskennellyt usean vuoden ajan yhdessä ystävänsä Simone Berteautin eli Momonen kanssa, ehtinyt vuonna 1933 19-vuotiaana saada tyttärenkin, Marcellen, joka kuoli aivokalvontulehdukseen kaksivuotiaana ja nähdä nuoreksi naiseksi huomattavan paljon elämää, kun sattumalta paikalle sattunut Gerny's-nimisen kabareen johtaja Louis Leplée kutsui hänet koe-esiintymiseen. Brierre tosin kirjoittaa, että totuus Édith Piafin "löytämisestä" voi olla paljon arkipäiväisempikin, luultavasti tuttavan tuttavan kautta kuultu suositus tai vastaavaa.

Piafin ura lähti varsin nopeasti nousukiitoon ja hänestä tuli suosittu esiintyjä Ranskassa. Toisen maailmansodan jälkeen kansainvälinen suosio jatkoi nousuaan ja Piaf kiersi Yhdysvaltoja ja Etelä-Amerikkaa käytännössä vailla lomia ja lepoa. Yhtä lailla vauhdikasta oli hänen rakkauselämänsä: kaksi avioliittoa ja lukemattomia muita rakkaussuhteita. Piafin elämän rakkaus taisi olla nyrkkeilijä Marcel Cerdan, joka kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1949, mutta ainakin elämäkerta osoittaa, ettei rakkauden määrä ollut Piafin elämässä missään määrin rajattua. Päin vastoin: hän suorastaan ahnehti sitä ja tarvitsi vahvoja tunteita voidakseen työskennellä.

Kirja on kiinnostavaa luettavaa, sillä se kuvaa ennen kaikkea laulaja Piafia. Yksityiselämän tapahtumat kulkevat kronologiassa rinnalla, mutta Brierren huomion keskipisteessä on musiikki ja sen ympärille rakentunut merkittävä ura. Eri esiintymispaikat, kiertueet, uudet laulut ja musiikintekokumppanit vilahtelevat tekstissä. Mukana on myös varsin paljon sitaatteja Piafin kappaleista, ranskaksi ja suomeksi.

Hymni rakkaudelle ei peittele Piafin ristiriitaista ja raisua elämää. Pikemminkin raa'at faktat alkoholi- ja morfiiniriippuvuudesta, jatkuvasta työnteosta ja lopulta pakon edessä tapahtuvasta romahduksesta ja väistämättömästä kuolemasta tulevat esiin osana tapahtumien kulkuna, jonkinlaisena luonnon lakina. Brierre ei arvostele, hän toteaa, kuten elämäkerran henkeen kuuluu.

Édith Piaf on kiehtova historiallinen henkilö, nainen joka teki mitä halusi ja pani kampoihin silloin kun piti. Hän tiesi arvonsa ja paikkansa eikä peitellyt menestystään. Rakkauselämä oli myrskyisää alusta loppuun, eikä Piaf vaikuta olleen erityisen tasapainoinen sen enempää tunne-elämältään kuin käytökseltään. Taiteilija isolla T:llä vai rasittava diiva? Kuka tietää.

Brierren kirja on helppolukuinen ja nopeasti etenevä. Se jyskyttää eteenpäin jäämättä junnaamaan tai tekemättä juurikaan kronologian rikkovia hyppäyksiä. Toisaalta siinä on hieman kiireen makua, eräänlaista hosumista. Jää epäselväksi, mikä kirjan pohjimmainen fokus on: yksityiselämän tapahtumat lähinnä listataan uran sivujuonteina, mutta samalla uraa tai musiikkia ei analysoida kovin syvällisesti. Tiettyjen kappaleiden syntyä ja niiden esittämiseen liittyviä maneereja ja yksityiskohtia käydään tosin kiinnostavasti läpi.

Piaf on edelleen arvoitus ja legenda kirjan lukemisen jälkeenkin, hänen äänensä ei juuri kuulu, eikä hänen persoonansa avaudu lukijalle merkittävästi. Paikoin tyyli on jossain määrin töksähtelevää, ikään kuin elämäntarinan mukaan heittäytymistä pyrittäisiin välttelemään. En tiedä, onko kyse osin siitä, että Brierre liittyy teoksellaan jo suurehkoon Piafia käsittelevän kirjallisuuden joukkoon. Kaikkea ei ole syytä alkaa kaivelemaan samanaikaisesti – niin paljon on kirjoitettu jo.

Yhtä kaikki Édith Piafin railakas elämä ja taianomainen musiikki tuikkivat kirjan sivuilla. Pariisin varpunen lauloi itsensä historiaan, ja teki sen omin avuin, raa'alla työllä, onnella ja määrätietoisuudella.

Joyeux anniversaire Madame Piaf!


Jean-Dominique Brierre: Édith Piaf – Hymni rakkaudelle
Suomentaja: Nana Sironen
Ulkoasu: Ville Laihonen
Art House 2016
276 s.
Édith Piaf: Sans amour on n'est rien du tout (2013)

Arvostelukappale.

______

Toisaalla: Mari Koppinen / Helsingin Sanomat