Mikko Porvali: Sinisen kuoleman kuva

Mikko Porvalin Sinisen kuoleman kuva on historiallinen dekkari, jonka miljöönä on 1920-luvun alun Viipuri. Päähenkilö ja minäkertoja on Viipurin Etsivän Osaston komisario Jussi Kähönen, toinen keskeinen henkilö hänen työparinsa Salomon "Ekku" Eckert. Kähönen ja Eckert tekevät parhaansa pyristellessään kieltolain piinaamassa kaupungissa trokareiden, loikkareiden ja pikkurikollisten parissa.

Yhtään helpommaksi työtä ei tee ajan ilmapiiri, joka on väkivaltainen ja salamyhkäinen. Kähönen ja Eckert huomaavat olevansa tekemisissä huomattavasti pikkupiirejä laajempien kuvioiden kanssa, eikä poliittisiltakaan solmuilta vältytä. Kollegoita kuolee ympäriltä niin sattumalta kuin suunnitellummin, eikä poliisin työn järkevyyteen voi aina laisinkaan luottaa – palkka ei ole kummoinen, työsuhde-edut ovat vaillinaiset ja oma terveys on jatkuvasti uhattuna niin virkatehtävissä kuin vapaa-ajalla.

Sinisen kuoleman kuva avaa Karelia Noir -sarjan, joten jatkoa on luvassa. Tämä on Porvalin ensimmäinen romaani, aiemmin hän on kirjoittanut useampia tietokirjoja. Sinisen kuoleman kuva ammentaa todellisista historiallisista tapahtumista, sillä sen kuvaamat poliisisurmat pohjautuvat tositapahtumiin. Samoin ajankuva, tapahtumaympäristö ja historiallinen konteksti valotetaan ja pohjustetaan huolellisesti.

Kähösen ja Eckertin Viipuri ei tarjoa mitään nostalgiamatkaa, vaan se on väkivaltainen, arvaamaton ja jossain määrin synkkä. Poliisin työ kaupungissa on vaihtelevaa ja samalla arvaamattomuudessaan ennakoitavaa: ikinä ei voi olla varma, mitä työvuoro tuo tullessaan. Kähönen pysyy uskollisena poliisin moraalille, mutta Eckert tuntee keinot kiertää ohjesääntöjä ja pitää rimaa muutenkin matalammalla kuin olisi syytä. Tämä saa Kähösen aika ajoin epävarmaksi omasta työnteostaan.

Vaikka selkeästi romaani onkin, Sinisen kuoleman kuva on jossain määrin raporttimainen. Tapahtumia ja anekdootteja luetellaan toisensa perään tarinan varsinaisen pihvin jäädessä sivurooliin. Lukijana jäin epävarmaksi siitä, mitä tarinalinjaa minun olisi kuulunut suurimmalla intensiteetillä seurata ja minkä saattoi jättää sivujuonteeksi. Jännite ei aivan kanna kirjan mittaisesti, vaan tunnelma on lähinnä tarkkaileva ja havainnoiva, toteava eikä niinkään draamaa kehittävä.

Pidän kertojaratkaisua hieman ongelmallisena, sillä minäkertojana Kähönen tuntuu olevan turhankin kaikkitietävä ja pystyvän kuvaamaan esimerkiksi erinäisten virkaveljiensä kuolemaan johtaneita väkivaltatilanteita tarkkaan, vaikkei paikalla ole itse ollutkaan. Ehkä tämä kerrontaratkaisu myös vahvistaa tietynlaista raporttimaisuutta: kenties Kähönen on lukenut kuulustelupöytäkirjoja tai vastaavaa, mutta se jää lukijalle perustelematta.

Viehätyin kovasti Viipurista ja sen asukkaista, jotka Sinisen kuoleman kuvassa muodostavat tärkeän kokonaisuuden. Kieltolain aika on kiinnostava osa suomalaista historiaa, ei vähiten väkivaltaisuutensa ja rikoslukujensa vuoksi. Niihin Porvali tuo historiallisen dekkarin näkökulman, joka on elävä ja uskottava.



Mikko Porvali: Sinisen kuoleman kuva
Ulkoasu: Jussi Karjalainen
Atena 2015
317 s.

Arvostelukappale.

_____

Toisaalla: Kasoittain kirjoja, Lukuneuvoja, Pekka Jäntti / Keskisuomalainen, Jukka Petäjä / Helsingin Sanomat