Kahdeksan vuotta

Tie vie eteenpäin, ja aina vain se kiinnostaa eniten.

Blogillani on tänään synttärit! Kahdeksan vuotta sitten, 10.1.2006, päätin pistää pystyyn blogin. Nimekseen se sai rivin Anni Sinnemäen runosta ja sittemmin Ultra Bran kappaleesta Eniten.


Eniten minua kiinnostaa yö
että voisin mennä
vuoteeseen murehtimatta
ja olisi hiljaista

Eniten minua kiinnostaa tie
että voisin taas
rakentaa kiskoja
että pääsisi kauemmaksi

Olen kirjoittanut (tämä teksti mukaan lukien) 870 postausta. 

Google-tilin kautta kirjautuneita lukijoita on 155. (Vau! Kiitos ja tervetuloa, uudet ja vanhat ynnä kaikki kirjautumattomat!)

Kolme viimeisintä vuotta olen kirjoittanut myös kirjoista. Kirjabloggaaminen on vienyt mukanaan, mutta edelleenkään en osaa ajatella blogiani puhtaasti kirjablogina. Kaikenlaista muutakin täältä aina aika ajoin edelleen löytyy: työtä ja elämää, teatteria, museoita, ajatuksia, kaikenlaista. Tuntuisi hassulta luopua niistä. Onneksi kukaan ei pakota.

Olen saanut käydä muutamissa kustantamoiden järjestämissä tilaisuuksissa (kiitos kutsuista!), pyytänyt ja saanut arvostelukappeleita, oppinut jotakin suomalaisesta kustantamomaailmasta ja iloinnut uusista (ja vanhoista) kirjoista. Rahaa ei blogissani liiku pennin jeniä nyt eikä tulevaisuudessa. Suurin ja merkittävin lukukokemuksia minulle tarjoava taho on nyt ja aina suomalainen kirjastolaitos.

Kirjoitan nimimerkillä, mutta se ei syö sanojani. Kaiken kirjoittamani takana seison – sen mitä sanon, sanon kuten voisin sanoa kasvokkain. Etenkin nykyisen työni vuoksi koen, että on mukavampaa olla ja harrastaa vakiintuneen nimimerkin suojassa kuin omalla nimellä. Kaikki samalla alalla olevat ja monet muutkin varmasti ymmärtävät, miksi. Toisinkin voisi tehdä, mutta tämä on minun valintani.

Olen saanut tutustua kirjablogikavereihin netissä ja livenä, käynyt ravintoloissa, oluella, leivoksilla, kuohuviinillä, teatterissa ja uusissa kodeissa. Kiitos kaikista niistä, jatketaanhan edelleen? Ja toivottavasti saan tavata tänäkin vuonna taas uusia kasvoja – konteksti voi hyvin olla mikä tahansa yllämainituista tai jokin aivan muu.

Kommentit ja keskustelu ovat bloggaamisen suola, sokeri ja yleismauste – kiitos ennen kaikkea niistä.

Näillä on taas hyvä jatkaa matkaa.    

Bloggaaminen on ilo.

Kiitos sinulle, lukija, siitä ilosta.