Christos Tsiolkas: The Slap

Christos Tsiolkas: The Slap
Atlantic Books 2010
(1. painos 2008)
483 s.

Kirjakauppaostos.


Ihastuin loppuvuodesta Yle Teemalla esitettyyn australialaiseen Läimäys-sarjaan (The Slap), joka sukeltaa melbournelaisen ystävä- ja tuttavaverkoston keskiluokkaisen pinnan alle. Katson hyvin vähän televisiota, ja koska vaikutuin sarjasta suuresti, jäin miettimään, voiko kirja tarjota enää juuri uutta. Halusin kuitenkin lukea sen, alkuperäisen tarinan.

The Slap on kahdeksasta eri näkökulmasta kerrottu tarina eräiden puutarhajuhlien seurauksista ja kaikesta, mikä on tuonut ihmiset samaan pisteeseen. Hector on keski-iän kriisin kynnyksellä oleva jazzia luukuttava perheenisä, joka hairahtuu siihen perinteisen kuuloiseen: lukioikäiseen lastenvahtiin Connieen. Hectorin serkku Harry on kovalla työllä rikastunut autokorjaamoketjun omistaja ja alfauros, jonka tielle ei asetu kukaan, ei vaimo, poika, huijaava alainen saati sitten huonostikasvatettu tuttavaperheen ipana tai tämän white trash -vanhemmat. Juuri Harrysta tapahtumaketju lähtee liikkeelle, kun hän läimäyttää Rosien ja Garyn nelivuotiasta Hugoa kesken Hectorin ja tämän vaimon Aishan järjestämien puutarhajuhlien. Pojalla on homma lähdössä lapasesta, ja Harry toimii, kuten on tottunut toimimaan: ottaa tilanteen haltuunsa ja näyttää kaapin paikan.

Rosie ja Gary sekä suuri osa muista juhlien vieraista järkyttyy tapahtumasta pahanpäiväisesti. Poliisille soitetaan ja Harry haastetaan käräjille. Oikeudenkäynnin odottaminen, läpikäyminen ja seurausten käsittely kulkevat The Slapin taustalla kaikkien henkilöiden elämässä.

The Slap on koukuttava ja houkuttava kirja. Se kertoo tarinan, joka voisi olla totta missä tahansa, ja tarina on yhtä aikaa laaja ja yksityiskohtainen. Esiin marssiva henkilökaarti on onnistunut: on naisia ja miehiä, nuoria ja vanhoja, maahanmuuttotaustaa, kulttuurieroja, vaurautta ja niukkuutta. Henkilöitä yhdistää eräänlainen sijattomuus ja ulkopuolisuuden tuntu. Jopa ne, joiden ympärillä on rakkautta ja kiintymystä, kokevat olevansa yksin, tarkkailevansa vain.

Pääosaan nostettuja henkilöitä on kahdeksan, mutta tarina kietoutuu useammankin ihmisen ympärille. Hectorista kaikki alkaa, hänen kriisiytyneestä olostaan ja rimpuilustaan roolien sekasotkussa. Harry on yhtä aikaa vastenmielinen ja käytökseltään silti ymmärrettävä (osin, ei läheskään täysin). Hectorin vaimo Aisha ja tämän kaksi ystävää Anouk ja Rosie muodostavat omanlaisensa yksikön. Naiset ovat tunteneet teini-ikäisistä, kasvaneet, sekoilleet ja aikuistuneet yhdessä, ja vaikka valinnat ja sattumat ovat vieneet heidät erilleen, yhteys on säilynyt. Mutta voiko se kestää kaikkea? Voivatko äidit hyväksyä lapsettomana viihtyvän Anoukin? Voiko Anouk taas käsittää äitiyttä? Etenkin Rosie herättää valinnoillaan närää niin aviomiehessään kuin ystävissään ja sekalaisissa tuttavissaan: nelivuotiaan imettäminen ja täydellinen curling-vanhemmuus ei ole valinnoista helpommin perusteltavissa.

Toisaalta tilannetta tarkkailee Harryn isä Manolis, kreikkalaissiirtolainen, vanhuuteen sopeutumaton, pohjimmiltaan vielä hieman kapinallinen. Hän ei ymmärrä kaikkia nykymaailman hömpötyksiä, muttei toisaalta jaksaisi myöskään vaimonsa ikiaikaisia perinteitä ja ehdotonta perhekeskeisyyttä.

Nuoriso pääsee ääneen Connien ja Richien kautta. He ovat parhaat ystävät, abiturientit, tulevaisuutensa äärellä. Tätinsä kanssa elävä orpo Connie on ihastunut Hectoriin, mutta väistämätön pettymys ja siitä seuraava hätävalhe laukaisevat nopeasti hallinnasta lähtevän tapahtumasarjan, joka tuottaa lopulta vain turhaa tuskaa kaikille. Richie kipuilee seksuaalisen identiteetin heräämisen ja hyväksytyksi tulemisen kanssa. Herkällä sielulla ei ole helppoa.

Ja lopulta kaikki tuntuu kietoutuvan perheeseen ja avioliittoon. Kaikkeen siihen, mikä on niin keskiluokkaista ja oikeaa, mutta sisältä joskus läpimätää, virheellistä ja täynnä väärin tehtyjä valintoja.

Christos Tsiolkasin teos on moniääninen, voimakas ja rehevä. Kirjailijalla on kyky uida henkilöiden nahkoihin, saada heidät eloon ja lukija uskomaan heidän tunteisiinsa, ajatuksiinsa ja tekoihinsa. Paikoin Tsiolkas on raju ja raaka, hän ei säästele tai sievistele. Ehkä havaittavissa on jonkinlaista sukulaisuutta Jonathan Franzeniin, jonka kirjoissa ruumiintoiminnot ja -eritteet eivät myöskään jää hienovaraisempien raakuuksien varjoon.

Sanottava kuitenkin on, että tv-sarja, jonka näin ennen kuin luin kirjan, vie omassa vertailussani voiton. Sarja on yksinkertaisesti niin uskomattoman laadukas ja sen tunnelma on visuaalisuuden ohella äärimmäisen tiivis, että ei voi kuin kumartaa tv-tuotannon puoleen.

The Slap on voimakas ja vaikuttava. Se paljastaa silotellun pinnan alla olevan roskan, näyttää kaksinaamaisten molemmat kasvot ja antaa toisaalta paljon anteeksi. Inhimillisyyttä, ihmisen virheitä, vääriä sattumia, huonosti tehtyjä valintoja. Joskus on läimäyksiä, jotka ovat ansaittuja.

___

Maailmanvalloitus: Australia.