Kohti ääretöntä (tai ainakin uutta lukuvuotta)

Laulu ja leikki tilaukseen tiistai-, torstai- ja perjantai-iltapäiviin minullekin!

Pyörällä on, pää nimittäin.

Tänään se alkoi. Uusi työ, uusi tehtävä, uusi työpaikka. Kyllä jännitti, voin sanoa. Onneksi satuin ensimmäisenä istahtamaan toisen uuden viereen, joten vertaistuki löytyi saman tien. Paljon on nyt tietoa, päivämääriä, nimiä ja käytäntöjä kuultu, luettu ja koetettu jo painaa mieleen. Huomattavasti enemmän niitä meni ohi korvien. Mutta onhan tässä tätä. Aikaa.

Ensimmäiset ajatukset uusista kollegoista ovat hyvät. Työparikseni saan napakan oloisen ihmisen, siitä olen iloinen. Olemme tosin molemmat ihan yhtä epäpäteviä ja kokemattomia hoitamiimme tehtäviin, mutta mikäs siinä. Samassa veneessä ainakin ollaan. Siitä on ollut hyötyä ennenkin, miksei nyt.

Oppilaat ovat toistaiseksi vielä nimiä papereissa, mutta huomenna heilläkin alkaa koulu. Jännää nähdä, minkälaisia sankareita siellä on. Nyt, kun olen itse vielä niin kokematon, ennakko-oletuksia on aika vähän. Tänään kuulemani alustuskin lupailisi, että hieman helpommalla ehkä pääsen kuin edellisessä työpaikassa. Mutta ainahan ne teinit voivat yllättää, ja asiat ja tilanteet muuttuvat, tietenkin. Ja teen sitä paitsi eri työtä nyt kuin keväällä – täytyy miettiä vielä sitäkin ja jopa sisäistää se.

Tuntuu hassulta olla taas kiinni työn ja leivän syrjässä. Kesä oli pitkä, ja vapaani pidempi kuin kertaakaan vuosikausiin. Nyt se on ohi, vaikken sitä ehkä ihan vielä tajuakaan. Teki se kyllä hyvää, ehdottomasti. Mutta nyt alkaa sitten ensimmäinen kokonainen lukuvuosi opettajana. Jännää! Tämä se kai on sitten se aikuisuus.

Ainakin intoa riittää, vaikka kaikki on vielä yhtenä suurena kaaoksena mielessäni. Laukussa on pino uusia juttuja, työtiloissa paljon tutustuttavaa materiaalia, sähköposti aktivoimatta, opettajainhuoneesta oma paikka löytymättä. Mutta tässä sitä mennään taas, pää edellä hyiseen veteen. Enkä edes malttaisi odottaa!