Keitäs tyttö kahvia

Eveliina Talvitie: Keitäs tyttö kahvia – Naisia politiikan portailla
WSOY 2013
332 s.

Kirjastosta.


Keitäs tyttö kahvia on 17 suomalaisen poliitikon haastattelujen ympärille koottu reportaasimainen teos. Mukana ovat muun muassa Tarja Halonen, Mari Kiviniemi, Elisabeth Rehn, Suvi-Anne Siimes, Päivi Räsänen, Li Andersson ja Sirkka-Liisa Anttila. Kirjan keskeinen kysymys on pohtia, mitä on olla nainen suomalaisessa politiikassa. Haastateltavien kokemukset yltävät 1960-luvulta nykypäivään.

Ensin kehut. Kirja on todella helppo- ja nopealukuinen, sen sivut melkeinpä kääntyvät itsestään. Haastateltavina on kiinnostavia ja tunnettuja henkilöitä, ja heidän elämäntarinansa ja poliittisen uransa kuvaaminen on tehty onnistuneesti, joskin hieman toisteisesti. Poliitikot saavat itse puhua, ja heidän persoonansa ja omat äänenpainonsa pääsevät esiin. Talvitie pelaa avoimin kortein: jo esipuheessa hän ilmoittaa:

"En ole lähtenyt siitä, että selvittäisin, onko sukupuolella politiikassa väliä, vaan siitä, että sillä on." 

Turha on siis kenenkään inistä siitä, että kirja on tarkoitushakuinen. Totta munassa se on.

Kaikki haastatellut poliitikot ovat erittäin kiinnostavia henkilöitä. He ovat myös keskenään hyvin erilaisia niin taustoiltaan, perhekuvioiltaan, julkisuussuhteiltaan, työuriltaan että aatteiltaan. Yhdistävä tekijä on naiseus, vaikka poliittisesti oltaisiin aivan eri päädyissä.

Kirja on hyvin suora. Asiat kerrotaan niin kuin haastateltavat ne kertovat. Kunkin haastatteluosuuden perässä on eräänlainen väliluku, jossa paneudutaan vuorotellen eri teemoihin ja käytetään sekä edeltävän poliitikon että muidenkin haastateltujen kommentteja. Nämä väliluvut käsittelevät muun muassa poliitikkojen kuvaamista julkisuudessa, puolisoita, verkostoja, rooleja, iän vaikutusta, äitiyttä ja poliittisen uran päättämistä. Kiinnostavia teemoja, jotka jokainen voisivat ansaita ihan oman kirjansa. Nyt niiden lukemisesta (tai pikemminkin lukaisemisesta) jäi vain ohimenevän pintaraapaisun maku, eikä mitään oikeastaan ehditä sanoa. (Tai sitten kyse on niin hyvästä tiivistämisestä, ettei kaltaiseni haahuilija ehdi kärryille laisinkaan.) Lisäksi ihmettelin, miksi mukana oli useampaankin otteeseen esimerkiksi Paula Lehtomäen kommentteja, vaikka hänellä ei ollut laisinkaan omaa haastattelulukua.

On kuitenkin myönnettävä, että olen hieman pettynyt kirjaan. Ajattelin siihen tarttuessani, että onpas oivallinen hetki lukea jotain tällaista vihaista tykitystä ja saada siitä energiaa jaksaa kaikenlaista tuubaa omassakin elämässä (vaikken – herran tähden! – poliitikko olekaan). Kävikin niin, että kirja oli lopulta niin lepsu, että tulin vihaiseksi vain siitä, ettei se ollut tiukempi, ja etten saanutkaan vihastua itse aiheesta.

En väitä, etteivätkö haastattelut pääsisi oikeuksiinsa – kyllä ne pääsevät. Jokaisella kirjaan mukaan lähteneellä on todellakin sanansa sanottavana siitä, miten heitä on sukupuolensa vuoksi uransa aikana kohdeltu. On hyvä, että aihepiiri nostetaan esiin ja siitä puhutaan, uudelleen ja uudelleen. Asiat eivät muutu, ellei niistä pidetä meteliä, vaikka kuinka kyllästyttäisikin jo.

Mutta jokin uupui silti. Jokin terä on hioutunut pois, jonkinlainen kompromissin tuoksu leijuu ilmassa. Uskoisin, että rankemminkin olisi voitu sanoa. Olla vielä hieman rehellisempiä. Toisaalta haastatellut ovat poliitikkoja, onhan se varmaan ihan ymmärrettävää, että he ovat oppineet olemaan revittelemättä. Mutta silti.

Loppujen lopuksi kirja on makuuni liian tasapaksu. Syventää olisi voinut paljonkin, eikä kirja siitä mitenkään vaikeammaksi olisi muuttunut. Jäin pakostakin miettimään, onko tähän muotoon päädytty, jotta kirjaan olisi mahdollisimman matala kynnys tarttua kenellä tahansa. Ja onko ajateltu, että kirja myy itse itsensä sisältäessään niin monen kiinnostavan naisen haastattelun, terävyydestä viis.

Näppärä lukukokemus yhtä kaikki, herättelevä ja vaivaannuttavakin. Vaivaannuttava siinä mielessä, etten kykene ymmärtämään, kuinka jotkut enää kehtaavat tytötellä yhtään ketään. Ja silti sitä tapahtuu. Urpot.

___

Reetta kritisoi kirjan löyhää ja epäjohdonmukaista rakennetta, mutta pitää sitä tärkeänä puheenvuorona, Unni löysi pohdiskeltavaa ja purettavaa, Johanna huomasi kirjan luettuaan ajattelevansa naispoliitikoista hieman toisin kuin ennen.

Osallistun kirjalla Kansankynttiläin kokoontumisajot -haasteeseen (Yhteiskunta).