29. syyskuuta 2011

Night of Hunters

Kuun vaihteen lähestyminen muistuttaa itsestään lähinnä matkakortilla olevan ajan vähentymisenä ja pankkitilin tyhjentymisenä: tämä viikko on mennyt kursaillessa, jotta selviän huomiseen palkkapäivään saakka. Kaikenlaista on kuitenkin pitänyt hankkia (kissanhiekkaa, uusi hammasharja, fetajuustoa) ja eilen kävin myös ravintolassa syömässä Sannan kanssa. Mutta sen tein siksi ja vain siksi, että Tori Amosta ei vain voinut mennä katsomaan tyhjällä vatsalla ilman ihanan ranskalaisen rieslingin makua kielellä.

Ja voi sitä katsomista. Ensimmäisistä kiertueella mukana olevan jousikvartetin soinnuista aina viimeiseen henkäykseen viimeisen encoren päättäneessä kappaleessa olin ihan jossain muualla kuin koleassa jäähallissa. Minä näin hänet, kuulin hänet, koin hänet - lopultakin, kaikkien näiden vuosien odotuksen jälkeen. Ja hän oli ihana, täydellinen, punaisessa asussaan pitkät hiukset hulmuten. Miten voi olla olemassa nainen, joka soittaa toisella kädellä flyygeliä, toisella sähköpianoa, laulaa ja ottaa yleisönsä niin täysin? Kappaleet olivat just eikä melkein, Silent All These Years, Marianne, Mrs. Jesus, Tear in Your Hand, Running to Stand Still, Carry ja, niin, se Winter, jonka aikana jouduin nieleskelemään kyyneliä.

Uni vältti silmää pitkään, kaksi tuntia Torin vaikutuspiirissä tuntui syvällä. Kuulin edelleen korvissani hänen maagisen hengityksensä ja sen laulun, tietenkin sen laulun, joka tuo minulle usein kylmiä väreitä ihan levyltäkin kuunneltuna, saati sitten livenä. Taas ymmärrän, pitkästä aikaa, kuinka paljon musiikki voi merkitä. Ehkä uusi MP3-soittimeni saa vielä joskus pyörittää muutakin musiikkia, mutta luulen, että muutamiin tuleviin hetkiin ei ole Torin voittanutta.

Snow can wait
I forgot my mittens
Wipe my nose
get my new boots on
I get a little warm in my heart
when I think of winter
I put my hand in my father's glove
I run off where the drifts get deeper
Sleeping Beauty trips me with the frown
I hear a voice
you must learn to stand up for yourself
cause I can't always be around

2 kommenttia:

  1. Tori Amos -mania on ollut valloillaan pitkin viikkoa. Olen vakavasti harkitsemassa tutustumista hänen tuotantoonsa paremmin. Yhtä levyä tuli teininä kuunneltua (From the Choirgirl Hotel), mutta ehkä olisi aika laajentaa tajuntaa.

    VastaaPoista
  2. Oma suosikkini on ehdottomasti debyyttialbumi Little Earthquakes. Mikään ei ole sitä vielä voittanut. Viimeisimpien vuosien levyihin en ole kovin hyvin itsekään loppujen lopuksi tutustunut, mutta tätä uusinta Night of Huntersia olen nyt kuunnellut ahkerasti.

    Torille pitää antaa aikaa. Jotkut biisit on vaikeita, jopa luotaantyöntäviä. Mutta sitten on ne kaikki muut ja etenkin ne erityisen rakkaat. Erittäin mielenkiintoinen taiteilija, ja ajattelinkin, että pitäisi lukea jokin hänestä kirjoitettu kirja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!