Olisi sittenkin pitänyt pukeutua takkiin. Mutta ei, vielä en tajunnut. Illalla lienee tarpeen käydä läpi huivivarastoa, ne tulevat nyt tarpeeseen.
Töissä on alkanut aivan toisenlainen poljento kuin viime viikolla: olen muutamien päivien aikana ihan oikeasti tehnyt töitä. Vastaillut puhelimeen, meileihin, järjestänyt opastuksia, pitänytkin sellaisia, selvitellyt asioita, ehdottanut uudistuksia. Katsotaan, jatkuuko into pitempään ja onko sillä jotakin vaikutuksia lopulta. Toivoisin niin, koska tällä työllä voisi olla paljon potentiaalia, voisin pitää tästä paljon enemmän kuin nyt pidän, ja voisin viihtyä työssäni kaikin tavoin paremmin. Toki olen jo ymmärtänyt, puoli vuotta (tasan!) talossa oltuani, että minulle on myyty vähän enemmän kuin todellisuudessa oli tarjolla. Toisaalta syytä on minussakin ja lähinnä siinä, että nykyisellä palkallani en yksinkertaisesti kykene antamaan niin paljon kuin voisin. Tämä ei kuitenkaan ole hyväntekeväisyyttä, ja mielestäni minulla on alalle koulutettuna ihmisenä oikeus saada säällinen korvaus antamastani ajasta. Työelämällä on minulle vielä paljon opetettavaa, mutta aivan kaikkea en haluaisi yhdessä paikassa oppia. (Vaikeita ihmisiä työyhteisössä, pompottelua, lannistamista, draamakuningattaruutta...) Sitäpaitsi kyllä minä vielä opettajan hommiin lähden, ennemmin tai myöhemmin.
Jokin kummallinen kaipaus kuiskuttelee välillä korvaani: ihan kuin minulla olisi ikävä viime syksyä ja auskultointia. Ja onhan minulla - hissan porukka oli sen verran mainio, että siinä seurassa viettäisi mieluusti ajastaan huomattavasti enemmänkin. Didaktiikkaa tai muita yliopiston tarjoamia pedagogisten osia en ikävöi kyllä pätkääkään, mutta harjoitustunnit olivat mukavia - paitsi yhteistyö kevään ohjaajan kanssa ei sitten ollutkaan. Kiirettä piti ja ihmeelliset päällekäiset aikataulut korpesivat, joten nyt, kun minun ei enää oleteta olevan kahdessa paikassa yhtäaikaa, olo on jotenkin... vapautunut. Saan itse päättää, mihin väleihin kalenterissani tungen erinäisiä menoja. Tentit toki pitää tehdä silloin, kun ne ovat tarjolla, mutta toisaalta niiden perusteella voin sitten ilmoittaa töihin, etten ole käytettävissä. Kätevää! Ihan niin kuin normaalit ihmiset tekevät!
(En missään nimessä selviäisi uudelleen samanlaisesta vuodesta. En ikinä.)
Jokin tiedonjano on iskenyt, sillä aloin ihan vapaaehtoisesti selvittelemään mielenkiintoisia lisätietoja opaskierrostani varten, ja kaiken tämän tein kymmenen ruotsinkielisen amispojan vuoksi. Hyvä minä! Vuoden työntekijä -palkinto odottaa jo kulman takana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!