Liityin mukaan Zephyrin organisoimaan Anna Karenina -kimppalukuun, ja näin syyskuun viimeisen päivän kunniaksi sain kirjan toisen osan kunniakkaasti loppuun. Sivuja on siis takana 268, aika monta on vielä edessä. Lukemani painos on WSOY:n vuonna 2007 julkaisema tarkistettu laitos Eino Kaliman suomennoksesta vuosilta 1910 ja 1911.
Kirjan aloittava lause on toki maailmankuulu, mutta juuri sen enempää en tästä tarinasta etukäteen tiennytkään. (No, tiedän kyllä, että se on traaginen ja niin edelleen.) Seurailin kyllä mielenkiinnolla Krista Kososen ja Anna Karenina -näytelmän uutisointia, ja jotenkin jäi kaivelemaan se, etten saanut aikaiseksi ottaa osaa moiseen kulttuuritapahtumaan. No, kaikkea ei voi saada.
Anna Kareninan tarinasta on nyt siis luettu jo siivu. Olen aivan ihastunut 1800-luvun lopun venäläiseen maailmaan ja ihmisiin siinä. Kaikki kirjan henkilöt tuntuvat mielenkiintoisilta, enkä osaa edes pitää Annan puolisoa mitenkään äärimmäisen vastenmielisenä hahmona: hänen ivallisuuttaan on todella alleviivattu, eikä Anna hänestä selvästikään välitä, mutta sen sijaan, että erityisemmin inhoaisin tuota onnetonta virkamiestä, enemmänkin säälin häntä. Karenin ei selvästikään ole sinut sen enempää itsensä, vaimonsa, pienen poikansa kuin asemansakaan kanssa. Minulle on muodostunut hänestä kuva epävarmana, maineestaan sairaalloisen tarkkana ja onnettomana miehenä. Saa nähdä, mitä puolia hänestä vielä paljastuu.
Henkilögalleria on jo sinällään laaja, mutta lisää tarkkuutta vaatii se, että henkilöistä käytetään useampaa eri nimeä. Välillä olen joutunut palaamaan hieman takaisin päästäkseni jälleen kärryille siitä, kenestä tällä kertaa puhutaankaan. Toki tarinan edetessä nimet tulevat tutummaksi ja henkilöt tietenkin myös. Mieshenkilöistä mielenkiintoisin on Stepan Oblonski, mutta Vronskin viehätystä en sen sijaan ole vielä käsittänyt. Minulle tulee lähinnä mieleen itseään täynnä oleva pörhentelijä, oikea alfauros.
Annan herättämät tunteet ovat vielä ristiriitaisia. Aluksi hän tulee estradille jotenkin mahdottoman ylevänä ja hyvänä, mutta alkaa hyvin nopeasti saada lihaa luiden ympärille. Toistaiseksi hän on ollut erittäin miellyttävä henkilö, jota kohtaan koen suurta sympatiaa. Saas nähdä kuinka käy...
Tolstoin olen jo tässä vaiheessa valmis nostamaan jonkinmoiselle palvontajakkaralle. Miten sellainen kansiliepeessä kuvattu parrakas setä on voinut kyetä kuvaamaan esimerkiksi nuorten naisten maailmaa ja ajatuksia sellaisella tarkkuudella ja herkkyydellä? Olen aivan hämmentynyt. Entisestään hämmennyn, kun mietin, miksi hän on niitä kuvannut - miksi hän on kokenut sellaisenkin kuvaamisen ja kerronnan arvoiseksi? On jotenkin niin ravistelevaa aina aika ajoin tajuta, kuinka helposti historiaa alkaa pitää yhtenäisenä möykkynä ja unohtaa ne hienovaraiset, toisistaan suunnattomastikin poikkeavat piirteet, joita menneisyyteen tietenkin kuuluu. Ehkä olen taas liikaa uppoutunut pölyisiin ja asenteiltaan hivenen arvelluttaviin kirkonmiehiin graduni takia, sillä Tolstoin tapainen mies, joka on kokenut tarpeelliseksi kertoa myös naisten maailmasta yhtä moniulotteisena kuin miestenkin, tuntuu raikkaalta tuulahdukselta siinä osittain niin valtavan yksipuolisessa maailmassa, jossa tutkimusmielessä olen liikkunut.
Luku-urakka jatkuu pian, ja odotan sekä sitä että muiden kimppalukuun osallistuneiden ajatuksia innolla!
Hienoa, että venäläiset klassikot elävät lukijoiden keskuudessa. Annan Kareninan lukmisesta minulla on jo aikaa, mutta koska omistan kirjat, voin lukea ne koska vain ehdin.
VastaaPoistaSen sijaan olen lukenut uudelleen Pasternakin Tohtori Živagon ja muutoin vaellan venäjällä, sillä kohta blogissani on jo kuusi kirjaa, jotka tavalla tai toisella liittyvät Romanoveihin ja etenkin Nikolai II:en.
Muistan kun varhaisteininä aloitin lukemaan venäläisiä klassikoita, miten henkilömäärän runsaus melkein nujersi, mutta siihen tottui;-)
Lukunautintoa!
Romanovit ovat kyllä kiehtovia, enkä yhtään ihmettele innostustasi heihin. Venäjän historiaa pitäisi minunkin kahlata ahkerammin, sillä se on kuitenkin niin olennaista Suomenkin kannalta, ettei liikaa tietoa varmaankaan voi olla. Tosin näin tulevana historianopettajana tuntuu, että en tiedä mistään mitään, edes viiden vuoden innokkaiden opintojen jälkeen :D
VastaaPoistaMinulla on venäläiset klassikot aika vähällä tuntemuksella, mutta toisaalta rakastan Saatana saapuu Moskovaan -teosta, joten ehkä tämä intohimosuhde hieman tasoittaa muiden kirjojen puutetta...
Oho, miten en huomannut tätä päivitystäsi aiemmin!
VastaaPoistaMinuakin vähän harmittaa, etten nähnyt Krista Kososta Anna Kareninana näyttämöllä. Ainakin ulkonäkönsä puolesta hän sopii rooliin täydellisesti. :)
Minäkin sain romaanin alussa Annan miehestä samanlaisen kuvan. Hänen vastenmielisyyttään kasvonilmeistä lähtien korostettiin melko yksipuolisesti. Tai ainakin verrattuna täydellisen oloiseen vaimoonsa hän vaikutti aika kauhealta...
Minäkin ihailen Tolstoita jo senkin vuoksi, että olen tähän mennessä pitänyt Anna Kareninasta roimasti enemmän kuin Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta! Koska venäläisten klassikojen tuntemukseni rajoittuu säälittävästi näihin kahteen teokseen, niin muita vertailukohteita ei ole. ;) Mutta olisi kyllä mielenkiintoista tutustua haasteen aikana myös romaanin syntyhistoriaan ja kirjailijaan itseensä.
Tsemppiä luku-urakkaan! :)
Tolstoi on alkanut kiinnostaa minuakin ihmisenä entistä enemmän - olen ymmärtänyt, että hän koki jonkin vaikuttavan "heräämisen" jossain vaiheessa ja on osaltaan vaikuttanut huomattavan laajalle kirjallisuuskentän ulkopuolellakin... Täytyy ottaa asiasta selkoa tarkemminkin kuin vain Wikipedian avulla :D
VastaaPoistaUskaltaisin kyllä sanoa, että itse en jätä venäläistä klassikkokirjallisuutta tähän, vaan jatkoa kyllä seuraa ennemmin tai myöhemmin ;)
Kiitos tsempeistä!