30. joulukuuta 2018

Haasteiden paketointia: Helmet-haaste 2018, Tundran lumoissa, Kuukauden kieli, Perkeet

Vuodenvaihdetta kohti mennään ja lukuhaasteita on aika taas panna pakettiin. Runo18-haasteesta kirjoitinkin jo.

Perkeet

Ensimmäisenä tunnustus. Mainio Tyhjän arkin retkikunnan Perkeet-haaste jäi minulla lopulta kokonaan väliin, vaikka innolla siihen vuosi sitten lähdin. Vähän, hmm, noloa. Mielessä se kuitenkin oli monesti, kun katselin erilaisia kirjoja sillä silmällä. Mutta tosiaan katselin vain: luettua en saanut. Yhtään. 

*****

Helmet-haaste 2018




Helmet-haaste sen sijaan sujui mainiosti. Vain pari kohtaa jäi roikkumaan tänne joulukuun loppuun, mutta lopulta sain nekin täytettyä.

Viimeiseksi jäi kohta 10. Ystävän tai perheenjäsenen valitsema kirja. Ystäväni suositteli ja lainasi minulle jo aikoja sitten Anneli Kannon romaanin Lahtarit, jonka oli tarkoitus osua tähän kohtaan. Mutta niin vain Suomen sisällissota tursusi korvistani jo varhaisessa vaiheessa tätä kulunutta muistovuotta, joten sen lukeminen jäi.

Nyt viime metreillä Linnea tuli hätiin ja käski lukemaan Timo Parvelan lastenkirjan Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen.

Mielelläni sen teikin, etenkin kun kirja löytyi äänikirjana BookBeatista. Symppis tarina kertoo Maukasta ja Väykästä, kaveruksista, joiden elämään ja kimppakämppään on muuttanut myös päästäinen nimeltään Karhu Murhinen. Päästäisillä on kuitenkin sellainen ominaisuus, että niiden sydän lyö 800 kertaa minuutissa. Niinpä niiden elämäkin kuluu paljon nopeammin kuin isommilla nisäkkäillä.

Parissa vuodessa on siis päästäisen elämä koettu ja eletty. Karhu Murhisen elämänvaiheet sujuvat hitaampaan tottuneen näkökulmasta pikakelauksella, mutta hän itse ei koe jäävänsä mistään paitsi. Hän saa kokea lapsuuden ja nuoruuden innon ja energian, hankkii itselleen ammatin ja työn, rakastuu ja kokee sydänsuruja, oppii paljon elämästä ja lopulta myös vanhenee ja tulee elämänsä päätepisteeseen.

Parvelan teksti on soljuvaa ja kerronnallisesti mahtavaa. Se ei väheksy lukijaansa tai kuulijaansa, ei alleviivaa eikä väännä rautalangasta, vaan pikemminkin antaa tilaa ja aikaa hahmottaa itse, mistä kirja lopulta kertoo. Uskoisin, että tämän kirjan äärellä on mukavaa keskustella lapsen kanssa vanhenemisesta ja kuolemastakin, sen verran humaanisti ja lempeästi se kirjan sivuilla nousee esiin. Ja elämän jatkuvuus – se ilahduttaa tässäkin tarinassa.


Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen
Lukija: Paavo Kerosuo
Tammi 2018, äänikirja
2 h 25 min
Omasta hyllystä.


Helmet-haaste noin muuten oli jälleen kerran mieluisa. Vuoden 2019 haaste on julkistettu, ja osallistun siihen tottakai. Mutta sen kimppuun käyn vasta vuodenvaihteen jälkeen. Sitä ennen tässä lista lukemistani kirjoista bloggauslinkkeineen.


Luettuna 50/50

1. Kirjassa muutetaan
Elin WillowsSisämaa (4.3.2018)
 
2. Kotimainen runokirja
Marianna KurttoEksyneitten valtakunta (20.6.2018)
 
3. Kirja aloittaa sarjan
Jo Salmson & Åsa EkströmTam kerjäläispoika. Lohikäärmeratsastaja 1 (5.1.2018)

4. Kirjan nimessä on jokin paikka
Marguerite Abouet & Clément OubrerieAya – Elämää Yop Cityssä (10.5.2018)

5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit
Pirkko SaisioBetoniyö (10.6.2018)
 
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
JP Ahonen: Villimpi Pohjola: Pelinavaus (4.1.2018)
 
7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
Piia Leino: Taivas (17.4.2018)

8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Dalia Grinkevičiūtė: Dalian kirja (2.2.2018)

9. Kirjan kansi on yksivärinen
Carson McCullersHeijastuksia kultaisessa silmässä (4.1.2018)

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja
Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen (23.12.2018)

11. Kirjassa käy hyvin
Sanna HeinonenNoland (24.6.2018)

12. Sarjakuvaromaani
Alison BechdelÄideistä parhain. Koominen draama (6.8.2018)

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa
Khaled HosseiniMeren rukous (12.10.2018)

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
Jani SaxellTuomiopäivän karavaani (11.5.2018)

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
José SaramagoKertomus sokeudesta – Suomentaja: Erkki Kirjalainen (30.4.2018)

16. Kirjassa luetaan kirjaa
Alison BechdelHautuukoti. Tragikoominen perheeni (13.1.2018)

17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa 
Angie ThomasViha jonka kylvät (2.1.2018)

18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä
Jesse AndrewsMaailmakaikkeuden huonoin elokuva (22.12.2018)

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
Samanta SchweblinHoureuni (18.2.2018)

20. Taiteilijaelämäkerta
Leena KirstinäKirsi Kunnas – Sateessa ja tuulessa (8.1.2018)
 
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi
André BrinkKatson pimeään (21.7.2018)
 
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
Lorina MapaDuran Duran, Imelda Marcos, and Me (6.1.2018)
 
23. Kirjassa on mukana meri
Katja TörmänenKarhun morsian (2.6.2018)

24. Surullinen kirja
Heidi KöngäsSandra (27.1.2018)

25. Novellikokoelma
Olavi KoistinenMies joka laski miljardiin (21.1.2018)
 
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
J. Pekka MäkeläHunan (24.3.2018) – Kiina
 
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
Sini HelminenKaarnan kätkössä (12.5.2018)
 
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
Kimmo OhtonenIkimaa – Soturin tie (2.4.2018)
 
29. Kirjassa on lohikäärme
George R. R. MartinJäälohikäärme (5.1.2018)

30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan
Tardi & Jean-Pierre VerneyKirottu sota! 1914–1919 (13.5.2018)

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
Paolo GiordanoIhmisruumis (19.6.2018)

32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
John GreenKilpikonnan kuorella (13.5.2018)

33. Selviytymistarina
Lars WilderängTähtikirkas (4.2.2018)

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
Markus HotakainenNeroja vai mielipuolia (16.1.2018)

35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
Christoph HeinVieras, ystävä (27.9.2018)
 
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa
Anni KytömäkiKivitasku (22.3.2018)
 
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi
Tomi KontioSaattaa, olla (18.2.2018)
 
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
Anssi KelaKesä Kalevi Sorsan kanssa (12.5.2018)
 
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama
Enni VanhatapioAbsentia (3.6.2018)
 
40. Kirjassa on lemmikkieläin
Siri PettersenKupla (23.3.2018)
 
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti
Synnøve SøeIsä! (24.6.2018)
 
42. Kirjan nimessä on adjektiivi
Erin HunterSoturikissat – Villiin luontoon (27.5.2018)
 
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
Pajtim StatovciKissani Jugoslavia (24.7.2018)
 
44. Kirja liittyy johonkin peliin
Anders Vacklin & Aki ParhamaaBeta. Sensored Reality 1 (15.5.2018)
 
45. Palkittu tietokirja
Bea UusmaNaparetki. Minun rakkaustarinani (25.11.2018)
 
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
Nonna WasiljeffLoukkupoika (2.2.2018)
 
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
Gaël FayePienen pieni maa (16.2.2018)
 
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
Mary Ann Shaffer & Annie BarrowsKirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (14.7.2018)
 
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja
Anna-Liisa AhokumpuViktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa (17.2.2018)
 
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Pajtim StatovciTiranan sydän (8.12.2018)


******

Tundran lumoissa



Tässä Sheferijm-blogin haasteessa luettiin kirjoja tundraan ja taigaan liittyen. Saavutin kuudella luetulla kirjalla kohtalaisen pakkasensietokyvyn. Paljon kiinnostavaa tähän teemaan liittyvää luettavaa on vielä vuoroaan odottamassa.

Luettuna: 

Ante Aikio: Stallun pata (Goranus & Reuna 2018)
Dalia Grinkevičiūtė: Dalian kirja. Siperiaan karkotetun liettualaistytön tarina (Absurdia 2016)
Siri Pettersen: Kupla (Jalava 2018)
Morten A. StrøksnesMerikirja. Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana (Gummerus 2018)
Bea UusmaNaparetki. Minun rakkaustarinani (Like 2015)
Velma WallisKaksi vanhaa naista (Like 2002)



Kuukauden kieli



Aukeamia-blogin Kuukauden kieli -haasteen idea oli lukea joka kuussa yksi kirja tietyllä alkuperäiskielellä. Luin vuoden kuluessa kahdeksan haasteen kirjaa, neljä kieltä jäi siis syystä tai toisesta uupumaan. Tämä oli kiinnostava haaste, sillä harvinaisemmat alkuperäiskielet saivat aikaan tiedonhakua ja uuden oppimista. Oivaa!

Tammikuu: ranska
Guy DelisleMerkintöjä Burmasta (WSOY 2008) – Chroniques Birmanes (2007)

Helmikuu: japani
Ihara SaikakuPäässälaskua (Otava 1982) – Seken munezanyō (1692)

Maaliskuu: puola
Wisława SzymborskaHetki (Like 2004)

Huhtikuu: portugali
José SaramagoKertomus sokeudesta (Tammi 1997) – Ensaio sobre a Cegueira (1995)

Toukokuu: turkki

Kesäkuu: italia
Paolo GiordanoIhmisruumis (WSOY 2014) – Il corpo umano (2012)

Heinäkuu: afrikaans
André BrinkKatson pimeään (WSOY 1976) – Kennis van die aand (1973)

Elokuu: vietnam

Syyskuu: saksa
Christoph HeinVieras, ystävä (Otava 1985) – Der fremde Freund (1982)

Lokakuu: espanja

Marraskuu: arabia
Nawal El SaadawiNainen nollapisteessä (Kääntöpiiri 1988) – Imra'a 'ind Nuqtat al-Sifr (1975)

Joulukuu: venäjä


Kiitos kaikista hyvistä lukuhaasteista tänä vuonna – toivottavasti niitä keksitään ensi vuodellekin!

14 kommenttia:

  1. Kiitos kun olit mukana Tundralla. Dalian kirja ja Kaksi vanhaa naista olen itsekin aikoinaan lukenut, Kaksi vanhaa naista useammistikin. Hienoja vaikuttavia teoksia.
    Hyvää lukuvuotta sinulle edelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Aino hyvästä haasteesta, joka laajensi taas omaa kirjallista maailmankarttaani monella tapaa.

      Poista
  2. Luin listaasi Helmet-haasteesta ja ajattelin jo, että onko mahdollista, että en ole lukenut yhtään kirjoistasi, kunnes, olihan siellä Ahokummun romaani. Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia minun on pitänyt lukea ties kuinka kauan, mutta en vain ole saanut luetuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea se, Margit! Itse pidin enemmän Tiranan sydämestä, mutta molemmissa Statovcin romaaneissa on niin suurta voimaa ja kerronnan vimmaa, että ne kannattaa ehdottomasti ottaa tutustuttavaksi.

      Poista
  3. Onnittelut täydestä Helmet-listasta! Brink vei minutkin epämukavuusalueelle, eri kirjalla tosin. Luin aivan saman kirjan ensimmäisen ms:n ajalta, ja Tardin sarjakuva oli todella vaikuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meinasi mennä tiukoille viimeisten suoritusten kanssa, ja osa kohdista oli vaikeaa saada täytettyä, mutta tulipa kuitenkin suoritettua. Lisää Brinkiä pitäisi kyllä lukea, vaikka se ei helpolla päästänytkään. Ja Tardin kirja oli hurja.

      Poista
  4. Kiinnostaviin haasteisiin osallistuit tämän vuoden aikana! Minäkin olin mukana muutamassa (siis haasteissa yleensä, en näistä sinun muissa kuin Helmetissä), mikä on jo paljon. Helmet-haaste on jopa vielä hieman kesken, eli ihan viimeiselle mahdolliselle päivälle menee :D Ensi vuonna ajattelinkin osallistua vain Helmet-haasteeseen ja asettaa itselleni tasan kolme lukutavoitetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vähän ristiriitainen fiilis lukuhaasteista: tykkään niistä paljon, mutta joskus ne voivat asettua vähän mälsiksi "suorituksiksi". Toisaalta niiden ansiosta tulee luettua sellaista, mitä ei välttämättä muuten lukisi. Uuteen Helmet-haasteeseen lähden minäkin innolla mukaan, kuten myös muihin, jos sopivia osuu kohdalle. Mukavaa uutta kirjavuotta sinulle!

      Poista
  5. Onnittelut Helmet-haasteesta ja muistakin mainioista listoista. Minulla Helmet jää tänä vuonna vajaaksi (44/50), mutta Kuukauden kieli -haasteesta puuttuu enää venäjä, joka jää huomiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula. No, onneksi se ei niin vakavaa ole, vaikka vähän vajaaksi jokin haaste jäisikin. Lukeminen ei kuitenkaan maailmasta lopu ikinä, joten aina voi jatkaa lukumatkojaan haasteiden jälkeenkin.

      Poista
  6. Meillä on loppujen lopuksi vain muutama sama kirja, mutta listoillasi on sellaisia, jotka minulla odottavat alkavaa vuotta. Kielihaaste on mielenkiintoinen ja muistaakseni vuodelle 2019 on 25 maan haaste jossakin (en nyt muista enää, missä). Maailmanvalloitusta pitäisi jatkaa. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, toivottavasti saat hyviä lukukokemuksia tänä vuonna. Tuo 25 maan haaste on Seinäjoen kaupunginkirjastolla. Minä en lähde siihen, kun kirjallinen maailmanvalloitukseni etenee muutenkin niin kangerrellen jo tässä vaiheessa (99 maata valloitettu), mutta kiva haaste sekin on. Samoin sinulle, Kaisa!

      Poista
  7. Kiitokset osallistumista Kuukauden kieliin! Kiehtovia kirjoja olet löytänyt ja totta, ajattelemaan tämä pisti. Paitsi kirjailijoiden kielivalintojen (minua tämä ajatus jostain syystä kiehtoo), myös sen suhteen, minkä verran mistäkin kieliryhmistä käännetään. Osa tärpeistä täyttyi kuin itsestään, toiset vaativat hyvinkin paljon etsimistä ja valikoima oli pieni.

    Tuo Helmet-haasteessa mainitsemasi Tardin Kirottu sota alkaa kiinnostaa yhä enemmän. Toivottavasti saan sen käsiini tänä vuonna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle mukavasta haasteesta. On aina hyvä havahtua miettimään lukemisiaan ja mistä päin maailmaa tai miltä kielialueilta ne tulevat. Näin uuden vuoden kunniaksi olenkin jo lukenut yhden alunperin hollanninkielisen kirjan, joten ehkä tämä kielivalikoima pysyy laajempana jatkossakin. Tardia suosittelen ehdottomasti!

      Poista

Kiitos kommentistasi!