Villikissoja ja kuvitteellinen Kalevi Sorsa – Toukokuun Kuukauden lyhyet

Taas on aika Kuukauden lyhyiden. Toukokuussa luin huiman määrän kirjoja, en oikein tiedä, mistä lukuinto ja -aika ilmestyivät. Sama kai sille, tärkeintä on, että lukeminen on maittanut.

Laitetaas oikein lukemia esiin, kun nyt kerran tälle tielle lähdin. Luin yhteensä 20 kirjaa! Näistä kaksi oli sarjakuvia (Aya – Elämää Yop Cityssä ja Kirottu sota!, joista tein yhteispostauksen). 11 luetuista oli nuorten- ja nuorten aikuisten kirjoja, sillä tein jonkinmoisen loppuspurtin töissä. Kävin vielä loppukuusta vetämässä kirjavinkkauksia paikallisella yläkoululla, ja halusin tarjota jotain uutta vakkarivinkkausten sijaan. Hyvin tai edes kohtuullisesti upposivat:

John Green: Kilpikonnan kuorella
Sini Helminen: Väkiveriset-trilogia
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

(Sivuhuomautuksena: kuluneen lukuvuoden parhaat vinkkaushitit olivat ehdottomasti K. K. Alongin Kevätuhrit, Chris Weitzin The Young World – Kaaoksen päivät, Antti Halmeen Mafiakesä, Holly Bournen Oonko ihan normaali? ja Angie Thomasin Viha jonka kylvät.)

Muita toukokuussa lukemiani nuorten- ja nuorten aikuisten kirjoja olivat:

Katharine McGee: Tuhat kerrosta – Huipulla (olen niin koukussa tähän sarjaan)
Jessica Townsend: Nevermoor – Morriganin koetukset (ihan näpsäkkä, muttei totaalisesti hurmannut)
Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella (höpsö)
Nelli Hietala: Miia Martikaisen kärsimysviikko (freesiä ja railakasta)
Maria Autio: Lohikäärmekesä (ihan ok, olisi kaivannut vielä vähän terää)

Vahvasta ja ylivoimaisesta nuortenkirjapainotuksesta huolimatta luin muutakin. Sain loppuun useamman viikon vieneen Jani Saxellin Tuomiopäivän karavaanin, joka on aivan massiivisen upea (ja voitti muuten juuri Tähtivaeltaja-palkinnon!). Eeva Turusen Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa oli erikoinen ja outo, enkä oikein pitänyt sen lukemisesta, mutta ihastelin Turusen proosaa suuresti. Elizabeth Stroutin hieno, pieni Nimeni on Lucy Barton osui kovaa sydämeeni. Ayòbámi Adébáyòn Älä mene pois mahdollisti matkan vieraaseen maahan ja kulttuuriin, muttei silti aivan kolahtanut.

Bloggaamatta on vielä Morten A. Strøksnesin Merikirjasta ja Jenny Offillin Syvien pohdintojen jaostosta, joista molemmista pidin paljon. Erityisesti Offill oli mieleeni monellakin tapaa – siitä lisää omassa bloggauksessa aikanaan.

Mutta nyt sitten niihin kahteen kirjaan, jotka pääsevät osaksi maineikasta (ehhehe) Kuukauden lyhyet -sarjaa.

Muusikkona tutummaksi tulleen Anssi Kelan esikoisromaani Kesä Kalevi Sorsan kanssa ilmestyi 10 vuotta sitten ja se sai kunnian päästä kevään kirjaksi Tätä kirjaa tuskin muuten lukisin -lukupiiriimme. Tarinan päähenkilö on kolmekymppinen Johannes, joka on menettänyt muistinsa onnettomuuden seurauksena. Muistiaukko koskee kahta onnettomuutta edeltänyttä viikkoa. Johanneksen seurana on hänen erikoinen ystävänsä Markus, maailman kovin pajunköyden syöttäjä ellei ihan patologinen valehtelija, ja toki myös huolehtiva äiti. Muita ihmisiä Johanneksen elämässä ei oikein olekaan: hän ei ole mikään sosiaalisten parkettien partaveitsi, vaan melko sulkeutunut ja vähän epäluuloinenkin.

Kun eräänä päivänä Johanneksen viereen puistonpenkille istuu itse Kalevi Sorsa, alkavat asiat saada mielenkiintoisia käänteitä. Kalevi on selvästi mielikuvituksen tuotetta tai jokin harha, mutta kumman omaehtoinen tämä kuitenkin on. Johannes saakin Sorsalta apua kadonneiden viikkojen metsästykseen ja vähitellen tapahtumien vyöry alkaa palautua Johanneksen mieleen.

Kelalla on lempeän humoristinen tyyli, johon sekoittuu teräviäkin piikkejä. Hänen luomansa henkilöhahmot ovat ristiriitaisia ja heistä löytyy pinnan alta enemmän kuin alkuun uskoisi. Kesä Kalevi Sorsan kanssa on hyvänmielenlukemista, mutta se ei kuitenkaan ole höttöä, vaan tarinalla on selkeä, jäntevä kaari. Kyse ei ole mistään kuolemattomasta klassikkoteoksesta, mutta tarina pohtii ansiokkaasti ystävyyttä, omatuntoa ja omien valintojen painoa.


Anssi Kela: Kesä Kalevi Sorsan kanssa
Teos 2008
283 s.

Kirjastosta.

Toisaalla: Kujerruksia, Villasukka kirjahyllyssä, Lukutoukan kulttuuriblogi, Sallan lukupäiväkirja, Rakkaus on koira helvetistä  

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo.

Erin Hunter -kirjailijanimen taakse kätkeytyvän kirjailijakollektiivin Soturikissat-kirjasarja on aivan törkeän suosittu ympäri maailmaa. Suomessakin se uppoaa varhaisnuorisoon kuin kissan kynsi hiiren niskaan. Osia on ilmestynyt suomeksikin jo useampi kymmenen ja lisää tulee.

Pitihän sitä sitten ottaa lopulta itsekin selvää, mistä tässä oikein on kyse.

Kotikissa Ruska kaipaa jostain syystä pois turvallisesta ihmiskodistaan. Hän tuntee villiä vetoa takapihalta alkavaa luontoa kohtaan. Eräänä päivänä hän lähteekin hieman reviiriään kauemmaksi ja joutuu tappeluun villikissan kanssa. Tämä ei ole yksin, vaan muutama vielä kokeneempi villikissa tulee myös paikalle. He esittävät Ruskalle tarjouksen huomattuaan tämän luontaiset kyvyt: Ruska on tervetullut soturikissaoppilaaksi Myrskyklaaniin, jos on valmis jättämään kotikisun elämänsä lopullisesti.

Ruska on. Hän liittyy Myrskyklaaniin, joka on yksi neljästä lähiseudun soturikissaklaanista. Muita ovat Jokiklaani, Tuuliklaani ja Varjoklaani, joista viimeisin on alkanut vallata muiden klaanien metsästysmaita vastoin klaanien välistä sopimusta. Ruskasta tulee siis soturioppilas Tulitassu, jonka tehtävänä on oppia soturikissalle olennaiset tiedot ja taidot voidakseen suojella klaania kunnialla.

Soturikissat – Villiin luontoon esittelee villikiss... siis soturikissojen elämää ja klaanien monimutkaisia suhdeverkostoja ja valtapelejä vauhdikkaasti ja koko ajan uusia käänteitä vyöryttäen. Kissahenkilöitä on paljon, ja heidän nimensäkin muuttuvat matkan varrella, kun pennuista tulee soturioppilaita ja lopulta sotureita tai kuningattaria tai muita aikuisia kissoja. Onneksi etulehdillä on sekä maailman kartta että lista henkilöistä, muuten olisin pudonnut kärryiltä hyvin nopeasti.

Pystyn kyllä näkemään, miksi tämä sarja on niin tolkuttoman suosittu, mutta hieman kepoiselta se tuntuu kuitenkin. Tämä on varmaan taas niitä kirjoja ja kirjasarjoja, joihin pitäisi ehdottomasti tutustua itse kohderyhmäikäisenä, jotta niihin pääsee sisälle. Onpahan kuitenkin tutustuttu nyt, enempää ei tarvitse lukea.


Erin Hunter: Soturikissat – Villiin luontoon
Suomentaja: Vesa-Matti Paija
Art House 2009
271 s.
Warriors. Into the Wild (2003)

Kirjastosta.

Toisaalla: Kujerruksia, Koko lailla kirjallisesti, Ullan Luetut kirjat, Ja kaikkea muuta

Haasteet: Jatkumo, Helmet-haasteen kohta 42. Kirjan nimessä on adjektiivi.