11. heinäkuuta 2017
Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin on alaotsikkonsa mukaan "elämänmuutosromaani", ja väitteeseen on helppo yhtyä. Tarinan päähenkilö ja minäkertoja on nuori transmies Peetu, joka odottaa kesän kulumista. Syksyllä hän täyttää 18 ja pääsee sukupuolenkorjausprosessissaan seuraavaan vaiheeseen, rintojenpoistoleikkaukseen, tullakseen vähitellen lopulta omaksi itsekseen myös fyysisesti.
Kesän aikana Peetun isä vie poikaansa purjelentämään. Aluksi leijuminen taivaalla ilman moottoria pelottaa Peetua, mutta isän varmat otteet tuovat turvaa. Pienessä koneessa ei näe toisen kasvoja, joten keskustelu ja kuuntelu saavat uudenlaisia sävyjä. Peetu ja isä käyvät läpi tärkeitä aiheita, tai sitten he ovat hiljaa.
Maan pinnalla odottavat Peetun tyttöystävä Aamu, jonka luokse hän on jo muuttanut vanhempiensa luvalla asumaan sekä Peetun äiti ja isoveli, joilla on omat nieleskelynsä tehtävänään niin Peetun suhteen kuin omien asioidensa kanssa.
Luin Kesän jälkeen kaikki on toisin -pienoisromaanin lukumaratonilla. Vaikka se on kapoinen kirja, teksti ei ole ahmittavaa tai kepeää. Peetun syvä pohdinta omasta itsestä ja muiden ymmärryksestä itseä kohtaan on koskettavaa ja mietityttävää. Hän kamppailee ilon, helpotuksen, surun ja katkeruuden välillä: paikoin turhauttaa, kun toiset eivät ymmärrä ja möläyttelevät ajattelemattomuuksiaan, paikoin hän ei välitä. Kiusaamista ja vihaa hän on kokenut jo niin paljon, ettei se mahdu enää ajatuksiin, ainakaan aktiivisesti.
Kolun teksti on yhtä aikaa helposti lähestyttävää ja punnittua. Kirjan lopussa on linkkilista lisätietoihin ja sanastoihin, mikä on hyvä ratkaisu. Uskon kirjasta olevan vertaistueksi mutta ihan myös portiksi aihepiiriin, joka ei kaikille ole lainkaan tuttu. Koen, etten pysty itse arvioimaan, kuinka "aitoa" Peetun sukupuoli-identiteetin määrittely romaanissa on, mutta minuun se ainakin upposi. Toisaalta voiko olla olemassa yhtä "aitoa" tapaa kirjoittaa transnuoren elämästä? Ei tietenkään voi.
Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo tarinan, jota on syytä kuunnella. Se kertoo Peetun lisäksi myös hänen läheisistään: etenkin äidin, joka on vauhdikas ja liberaali, on lopulta – ainakin Peetun silmin – haastavaa elää aatteidensa mukaan, kun on luovuttava oman pikkuprinsessan ideasta, kuvitelmasta joka ei koskaan edes ollut totta.
Kunpa saisimme kaikki itse päättää, kuinka meidät määritellään.
Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
Otava 2016
112 s.
Kirjastosta.
________
Toisaalla: Luetaanko tämä?, Kirjanurkkaus, Kirjavuori, Kujerruksia, Lukutoukan kulttuuriblogi, Notko, se lukeva peikko
Haasteet: 90. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteessa, Helmet-haasteen kohta 15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen (purjelento), Suomi(ko) 100 -lukuhaaste (sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt).
Tunnisteet:
100 kirjaa,
2000-luku,
Helmet-haaste,
Identiteetti,
Kirjastosta,
Kotimaista,
Lukumaraton 2017,
Nuortenkirja,
Nuoruus,
Otava,
Perhe,
Siri Kolu,
Sukupuolet,
Suomi(ko) 100
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tämä on yksi suosikeistani! Meinasin kirjoittaa "nuortenkirjasuosikki", mutta totesin, että tämä ei ole hieno ainoastaan nuortenkirjallisuutena vaan kaunokirjallisuutena yleensä. Kolun teksti on kaunista ja filosofista; poimin tästä useita sitaatteja ylös. Tahdon palata tähän teokseen uudestaan.
VastaaPoistaTämä oli tosiaan sananmukaisesti mittaansa paksumpi, paljon ajateltavaa ja pohdittavaa. Kolu kuvaa identiteettiään pohtivan ihmisen maailmaa monipuolisesti.
PoistaTämä romaani on tosiaan ansainnut paikkansa yhtenä viime vuoden puhutuimpana kotimaisena ya-kirjana. Kirjassa on koskettavaa myös Peetun läheisten sisäinen (eikä aina edes niin äänetön) "kamppailu" Peetun prosessin alkamisen aikoihin. Vaikka asia on täysin Peetun oma, on tietysti selvää, että se koskettaa myös hänen läheisiään ja jokainen käsittelee sitä omalla tavallaan. Olisi mielenkiintoista lukea Aamun näkökulma, koska minua jäi mietityttämään, mitä hän mahtaa joutua käymään läpi suhteessa omaan identiteettiinsä. Hänhän määrittelee itsensä lesboksi ja onkin sitten hieman ihmeissään, että seurustelee kohta miehen kanssa.
VastaaPoistaNiinpä, läheisten maailma on myös olennainen ja siitäkin kirja kertoo. Aamusta olisi kiinnostavaa kuulla lisää, hän on persoonallinen ja voimakas hahmo, muttei mikään jyrä. Nyt hän sen sijaan jää hieman Peetun varjoon, mikä on toki sinänsä ymmärrettävää, kun näkökulma ja kertojanääni ovat Peetun.
PoistaTämä oli minustakin yllättävän hyvä. Jäi monin tavoin mieleen. Kolu on taitava kirjailja.
VastaaPoistaKyllä, olen lukenut nyt muutaman nuortenkirjan häneltä, seuraavaksi täytyy tsekata lastenosastoltakin.
Poista